Maitoa kauppoihin jätteen voimalla – Valion ensimmäinen biokaasulla toimiva jakeluauto lähti liikenteeseen

Valio on vuosien ajan testannut erilaisia ympäristöystävällisiä polttoaineita käyttävää kalustoa. Nyt Valio ottaa uuden askeleen kohti ympäristöystävällisiä kuljetusratkaisuja. Valion ensimmäinen biokaasulla toimiva jakeluauto starttasi pääkaupunkiseudun liikenteessä syyskuussa.

Idea biokaasuautoon syntyi valiolaisten kiertotalousajattelusta: täytyyhän myös maidontuotannossa syntyneet jätteet saada kunnolla hyötykäyttöön. Ja koska Valion meijereiden jätteistä on jo tovi tuotettu biokaasua, miksei seuraavaksi kokeiltaisi ympäristöystävällistä biokaasulla toimivaa jakeluautoa Valion tuotteiden kuljetuksessa. Uusiutuvalla, kotimaisella biokaasulla Valio pystyy vähentämään jopa 85 % polttoaineen elinkaaren aikana syntyviä kasvihuonekaasupäästöjä.

- Haluamme testata erilaisia ympäristön kuormitusta vähentäviä teknologioita sekä biopolttoaineita. Biokaasu on niistä yksi varteenotettavimmista ratkaisuvaihtoehdoista. Biokaasun raaka-aineena käytetään muun muassa Valion tuotannon ravinnoksi kelpaamattomia sivuvirtoja. Kaikki, mikä mätänee ja on biohajoavaa, soveltuu biokaasun raaka-aineeksi. Tämä on kiertotaloutta parhaimmillaan, kertoo logistiikkapäällikkö Mika Jyrkönen Valiolta.

Valio osallistuu biokaasun tuotantoon toimittamalla ruoaksi kelpaamatonta jätettä kotimaisen energiayhtiö Gasumin biokaasulaitoksille. Sen sijaan, että jätteet kulkeutuisivat kaatopaikalle tai ne poltettaisiin, biokaasulaitoksella niistä syntyy mädätyksen avulla biokaasua. Tätä kaasua voidaan taas hyödyntää esimerkiksi polttoaineena liikenteessä tai energiana teollisuudessa. Koska biokaasua syntyy eloperäisen jätteen mädättämisestä, siitä saadaan uusiutuvaa ja kotimaista polttoainetta.

- Onhan se hienoa, että Suomen johtava maitotuotteita valmistava yhtiö pystyy hyödyntämään omaa jätettään ja sillä tavoin vähentämään päästöjään. Biokaasu on taloudellisesti kilpailukykyinen muihin biopolttoaineisiin nähden. Noin 40 prosenttia Suomen liikenteen päästöistä tulee raskaasta liikenteestä, ja siksi juuri siihen kohdistuu paineita päästöjen vähentämiselle, kertoo myyntipäällikkö Juha-Matti Koskinen Gasumilta.

Valion uusi biokaasulla toimiva jakeluauto on askel kohti vähäpäästöistä maidonkuljetusta. Biokaasun käyttö maidon kuljetuksessa tukee myös Suomen hallituksen ja EU:n asettamia tavoitteita kaasuautojen määrän lisäämisestä ja päästöjen vähentämisestä. Yhtenä keskeisenä EU-tavoitteena on, että vuonna 2025 uusien raskaan kaluston ajoneuvojen päästöjen pitäisi olla 15 prosenttia vuoden 2019 tasoa pienemmät. Biokaasun liikennekäytöllä voidaan vähentää polttoaineen elinkaaren aikana syntyviä kasvihuonekaasupäästöjä jopa 85 prosenttia.

Valion ensimmäinen biokaasujakeluauto kuljettaa tuotteita Helsingin päävarastolta pääkaupunkiseudun kauppoihin. Pääkaupunkiseutu valikoitui ensimmäiseksi käyttökohteeksi hyvän kaasunjakeluverkoston vuoksi. Valiolle jakelureittien tehokkuus on tärkeää, ja siksi myös tankkausasemien sijainti on otettava huomioon biokaasuauton reitin suunnittelussa. Tehokas logistiikka tarkoittaa pienempiä päästöjä.

- Meillä on kovat odotukset biokaasun käyttöön liikenteessä. Haluamme nyt aluksi testata biokaasulla kulkevan jakeluauton toimintavarmuuden, luotettavuuden ja tästä seuraavat kustannukset. Näiden tietojen pohjalta katsotaan sitten jatkon edellytykset. Emme halua jättää kokeiluja vain tähän, vaan suunnitelmissamme on ottaa käyttöön myös nesteytetyllä maakaasulla, LNG:llä, toimiva maidonkeräilyauto. Osa valiolaisista on käyttänyt biokaasuautoja myös työsuhdeautoilussa jo pidemmän aikaa, Valion Mika Jyrkönen summaa.

Kuvassa: Kim Nyberg kuljettaa jakeluautolla Valion tuotteita pääkaupunkiseudun kauppoihin. Biokaasukäyttöiselle autolle kertyy kaupunkiliikenteessä 30 000 kilometriä ajoa vuodessa.

Haastattelu- ja soittopyynnöt Valio Mediadeskin kautta, puh. 010 381 2118 tai mediadesk@valio.fi

Kuvat aineistopankista

Maailman innovatiivisin meijeri ja ruokatalo

Valion tehtävä on luoda hyvinvointia ja makuelämyksiä vastuullisesti. Teemme maistuvia tuotteita maidosta ja useista muista raaka-aineista. Tarjoamme makunautintoja, vaihtelua ja iloa ruokapöytään. Samalla toteutamme tärkeitä yhteiskunnallisia tehtäviä: ruoan riittävyyden turvaaminen, kansanterveyden kohentaminen ja eläinten hyvinvoinnin parantaminen ovat esimerkkejä vaikutuksistamme. Näin ajattelevat myös suomalaiset, jotka ovat valinneet Valion Suomen vastuullisimmaksi yritykseksi neljä vuotta peräkkäin.

Olemme suomalaisten maitotilayrittäjien omistama yritys ja maksamme kaikki tulot maidontuottajillemme. Työllistämme maitotiloilla yhteensä 25 000 ihmistä. Valiolla on töissä 4 000 eri alojen ammattilaista ja kuuntelemme kuluttajia yli 100 vuoden kokemuksella.

Nobelisti A.I Virtasen perintö elää meissä edelleen. Hänen johtaessaan Valion laboratoriota ohjenuoraksemme vakiintui ajatus ihmisten hyvinvoinnin lisäämisestä. Teemme tieteestä arkea ja elämää parantavia tuotteita. Kuluttajat nauttivat Valion tuotteista yli 60 maassa ja innovaatioillamme on 350 patenttia ympäri maailman. Olemme Suomen suurin elintarvikkeiden viejä ja koko elintarviketeollisuuden suunnannäyttäjä. Valion liikevaihto vuonna 2017 oli 1 708 miljoonaa euroa.

Valio – Paremman elämän palveluksessa.

www.valio.fi

Yrityksestä

Maailman innovatiivisin maito- ja ruokatalo Valion tehtävä on luoda hyvinvointia ja makuelämyksiä vastuullisesti. Teemme maistuvia tuotteita maidosta ja useista muista raaka-aineista. Tarjoamme makunautintoja, vaihtelua ja iloa ruokapöytään. Samalla toteutamme tärkeitä yhteiskunnallisia tehtäviä: ruoan riittävyyden turvaaminen, kansanterveyden kohentaminen ja eläinten hyvinvoinnin parantaminen ovat esimerkkejä vaikutuksistamme. Näin ajattelevat myös suomalaiset, jotka ovat valinneet Valion Suomen vastuullisimmaksi yritykseksi kuusi vuotta peräkkäin. Olemme suomalaisten maitotilayrittäjien osuuskuntien kautta omistama yritys. Maksamme kaikki tuotot maidon hinnan kautta maidontuottajillemme. Työllistämme maitotiloilla yhteensä 25 000 ihmistä. Valiolla on töissä 4 000 eri alojen ammattilaista ja kuuntelemme kuluttajia yli 100 vuoden kokemuksella. Nobelisti A.I Virtasen perintö elää meissä edelleen. Hänen johtaessaan Valion laboratoriota ohjenuoraksemme vakiintui ajatus ihmisten hyvinvoinnin lisäämisestä. Teemme tieteestä arkea ja elämää parantavia tuotteita. Kuluttajat nauttivat Valion tuotteista noin 60 maassa ja innovaatioillamme on 350 patenttia ympäri maailman. Olemme Suomen suurin elintarvikkeiden viejä ja koko elintarviketeollisuuden suunnannäyttäjä. Valion liikevaihto vuonna 2018 oli 1 734 miljoonaa euroa. Valio – Paremman elämän palveluksessa.www.valio.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit