Valio Aimon tutkimus: kala on senioreiden selkeä suosikki

Report this content

Valion ruoka-alan tukkukauppa Valio Aimo selvitti yli 65-vuotiaiden lempiruokia ja ruokailutottumuksia. Yli puolet vastaajista nostaa tutkimuksessa* lempiannoksekseen kalaruoan. Ruoassa arvostetaan makua, terveellisyyttä ja kotimaisuutta. Ylivoimainen suosikkilisuke varttuneemmilla on peruna, ja jälkiruoaksi valitaan mieluiten jäätelö.

Maistuva ruoka parantaa elämänlaatua eri ikävaiheissa. Lempiruoka on nautinnon ja hyvinvoinnin lisäksi tärkeä osa ihmisen identiteettiä. 

“Halusimme antaa senioreille äänen, jotta voimme paremmin tukea hyviä ruokakokemuksia esimerkiksi ravintoloissa ja hoivakodeissa. On tärkeää, että saa syödä sellaista ruokaa mistä pitää, sillä tie onnistuneempaan arkeen kulkee vatsan kautta”, Valio Aimon ruokapalvelujen asiantuntija Petri Nuutinen kertoo.  

Valio Aimon tuoreessa senioreiden lempiruokatutkimuksessa* kolmen suosikkiruoan kärkeen nousivat uunilohi (31 %), kaaliruoat (26 %) ja paistettu kala (25 %). Kaaliruoat ja maksaruoat jakavat eniten vastaajien mielipiteitä: ne ovat kärjessä sekä suosikeissa että inhokeissa. 

Maku on ykkönen 

Kyselyn mukaan ruoassa tärkeimmät tekijät ovat hyvä maku, terveellisyys ja kotimaisuus. 

 ”Makuaisti voi muuttua iän myötä, mutta toivomus hyvästä mausta kuitenkin säilyy. Ikääntynyt väestö ei pidä ruoasta, jossa on sitkeä rakenne, joka on mautonta ja tai vahvasti prosessoitua”, toteaa Valion kuluttajatutkimustiimin vetäjä Laura Penttilä

Vastoin ennakkokäsityksiä varttuneemmat ovat valmiita myös uusille asioille, ja yli 90 prosenttia senioreista suhtautuu avoimin mielin vieraisiin makuihin ja ruokiin. Lähes puolet vastaajista haluaa syödä mieluimmin seurassa kuin yksin. 

Ruisleipä ja peruna pitävät pintansa 

Senioreilta kysyttiin, miten he kokoaisivat lempiruoka-annoksensa. Lähes puolet vastaajista valitsee proteiiniksi kalan. Kasviksista suosituimpia ovat tomaatti ja vihersalaatti. Niitä lautaselleen ottaisi yli puolet.   

”Lisukkeissa varttuneempi väki arvostaa suomalaisen ruokakulttuurin perinteisiä elementtejä. Ylivoimainen suosikkilisuke heillä on peruna, jonka valitsee lautaselleen kolme neljästä. Yli 60 prosentin mielestä annoksen kylkeen kuuluu ruisleipä”, Penttilä kertoo. 

Kyselyn mukaan kasvikset kuuluvat ateriaan yli 70 prosentin mielestä, ja lähes yhtä moni haluaisi lisätä ruokavalioonsa enemmän kasviksia. Vain noin kolmannes haluaa vähentää lihan osuutta ruokavaliossaan. Erityisesti juhlatilanteissa liharuoka nousee kohderyhmälle tärkeäksi. 

Ruokajuomana vettä juo lähes kolmasosa (29 %) vastaajista. Loput äänistä jakautuivat verrattain tasaisesti maidon, kotikaljan, vissyn ja piimän kesken. Yhteensä vain alle viisi prosenttia kaataisi lasiinsa mehua tai kaurajuomaa. 

Kahvikansa syö lautasen tyhjäksi 

Lähes 70 prosenttia haluaa nauttia ruoan jälkeen kupin kahvia. Mieluiten ikäihmiset syövät jälkiruoaksi jäätelöä (18 %), hedelmäsalaattia (14 %), maustettua rahkaa (12 %), leipäjuustoa hillolla (12 %) tai marjoja (10 %).  

Kahdeksan kymmenestä pitää tärkeänä, että lautanen syödään tyhjäksi.   

“Osa heistä on myös elänyt aikaa, jolloin on ollut pulaa ruoasta. Ymmärrettävästi ruoan arvostus istuu syvällä. Se syödään mitä tarjotaan”, Penttilä toteaa. 

Poimintoja senioreiden ruokamuistoista 

  • Lapsena maalla syötiin sillilaatikkoa, hyvältä maistui leivinuunissa haudutettuna. 

  • Poikana ollessa naapurin pojan kanssa ongella niin menimme saareen ja paistoimme nuotiolla kalastamamme ahvenet ja porokahvit päälle. 

  • Mannapuuro kotona tehty. Olin ollut kuukauden intereilillä ja kotiin tullessa mummo oli tehnyt mannapuuroa. Kyllä maistui. Olin noin 18- vuotias.  

  • Isän paistama sienimunakas itse poimituista kanttarelleista puolukkasurvoksen kera, puolukat myös itse poimitut 10-vuotiaana, äiti ja minä olimme isästä ylpeitä ja onnellisia maukkaasta ateriasta 

  • Pikku poikana n. 4v söin ensimmäisen kerran banaania äidin ja isän kanssa. Sodan jälkeen melkein kaikesta oli pulaa. 

  • Kollegoiden kanssa työmatkalla Koreassa korealaista BBQ:ta. Uskomattoman mielenkiintoisia makuja. 

  • Ensimmäinen itse valmistettu lasagne 70-luvun lopulla vaimoni kanssa. Onnistui hyvin, koska olin saanut valmistusohjeen ja -opin Venetsiassa 

*Valio Aimo, Senioreiden lempiruokatutkimus, 3/2024, Valio Consumer Insight, kvantitatiivinen online-kysely  

Tutkimuksen toteutti Valion Consumer Insight tiimi Cambri-tutkimustyökalulla 21.-22.3.2024, vastaajina oli 201 yli 65-vuotiasta suomalaista.  

Lisää havaintoja tutkimuksesta 

  • Autetusti kysyttynä suosituimmat ruoat ovat lohi, muut kalaruoat ja kaaliruoat. 

  • Ruoassa tärkeintä on hyvä maku, terveellisyys ja kotimaisuus. 

  • Ruoassa ei pidetä sitkeästä rakenteesta tai mauttomuudesta. Kolmantena tekijänä on teollinen/prosessoitu ruoka. 

  • Peruna on ylivoimainen lisukesuosikki. 

  • Lähes 70 % valitsi leivistä ruisleivän. 

  • Jälkiruoat jakavat mielipiteitä. Suosituin on jäätelö. 

  • Lähes seitsemän kymmenestä ottaa kahvin lounaan jälkeen.  

  • Lähes yhdeksän kymmenestä kokee saavansa ruoasta riittävästi energiaa.  

  • Kahdeksan kymmenestä kokee, että on tärkeää syödä kaikki mitä lautasella on.  

  • Seitsemän kymmenestä kokee, että hyvä ateria sisältää paljon kasviksia, ja lähes yhtä moni haluaisi lisätä kasvisten, hedelmien ja marjojen osuutta ruokavaliossaan.  

  • 35 % haluaisi vähentää punaisen lihan osuutta ruokavaliossaan.  

  • Kohderyhmän edustajat syövät mieluummin seurassa kuin yksin. Lähes puolet haluaa syödä seurassa mieluummin kuin yksin, yksi viidestä syö mieluiten yksin. 

  • Maidon tärkeys ruokavaliossa jakaa vastaajien mielipiteitä: 41 % pitää maitoa tärkeänä osana ruokavaliota, 36 % on asiasta eri mieltä. Vain 13 % haluaa vaihtaa tai on jo vaihtanut maidon kasvipohjaisiin vaihtoehtoihin. 

  • Tutkimuksen perusteella kohderyhmä syö monipuolisesti erilaisia ruokia ja myös kokeilee mielellään uusia ruokia ja makuja. 

Lisätietoja: Haastattelu- ja soittopyynnöt Valio Mediadeskin kautta, puh. 010 381 2118 tai mediadesk@valio.fi

Valio Aimo®

Valio Aimo® on HoReCa-tukku, jolla on omaa valmistusta, laadukas valikoima ja koko maan kattavin jakeluverkosto. Valio Aimo tarjoaa hyvän ruoan ammattilaisille inspiroivia ratkaisuja, laadukkaan tuotevalikoiman ja kattavan jakeluverkoston.  

Haluamme olla alan asiantuntevin kumppani ja joka päivä asiakkaidemme luottamuksen arvoinen. Valio Aimo kuuluu maailman innovatiivisimpaan maito- ja ruokatalo Valioon, jonka tehtävänä on luoda makuelämyksiä ja hyvinvointia vastuullisesti. 

Tilaa

Multimedia

Multimedia