• news.cision.com/
  • Valio Oy/
  • Valion tuotekehitys tuo keväälle uusia suosikkituotteita piknikille, mökille, dippailuun ja ruokahifistelyyn

Valion tuotekehitys tuo keväälle uusia suosikkituotteita piknikille, mökille, dippailuun ja ruokahifistelyyn

Report this content

Valion tuotekehitysosaaminen näkyy vahvasti kevään uutuustuotteissa. Luvassa on maustettuja kermajuustoviipaleita kevään piknik-kauteen. Valion vankalla juusto-osaamisella on syntynyt myös kasviperäinen vaihtoehto juustolle. Foodieiden ilouutiseksi kauppojen hyllyyn saapuu ulkomaisista resepteistä tuttu ”double cream”, täyteläinen kuohukerma, Valion ammattitaidolla valmistamana. Mukana on myös muita maistuvia uutuuksia!

Saammeko esitellä: Jalapeno Jaakko ja Pippuri Pekka! 

Monikäyttöiset Valion juustouutuudet saapuvat maustamaan kesäsesonkia. Kyseessä ovat maustetut kermajuustoviipaleet, joihin aidot ja selkeästi erottuvat maustehiput tuovat runsaasti makua. Ne tuovat uutta makua leivän päälle, lämpimiin voileipiin, pizzoihin ja burgereihin, bageleihin sekä kevään juhlien pikkusuolaisiin. P.S. Juustot ovat erinomaisia myös naposteluun sellaisenaan. 

Jogurtti, jonka makeus on peräisin vain hedelmistä 

Kuvittele lusikoivasi paksua täyteläistä luonnonjogurttia hurmaavan hedelmäisellä maulla. Siltä maistuvat uudet Valio Luonnonjogurtti+™ mango & persikka sekä päärynä & banaani jogurtit. Jogurtin makeus on peräisin vain hedelmistä: tuote on siis makeutusaineeton ja sokeroimaton. Uutuustuotteet voittivat makutestissä vastaavat vain hedelmillä makeutetut tuotteet. 

*Lähde: Taloustutkimus Oy, Valio Luonnonjogurtti+ makutesti 11/2018, N=75

Rouheaa makua kuumimpaan kesäsesonkiin: Valio Koskenlaskija® Ruoka & Dippi savupekoni 

Valio Koskenlaskija® Ruoka & Dippi sopii rentoon ruoanlaittoon. Käytä sitä valmiina kastikkeena tai tuomaan makua erilaisiin ruokiin. Sitä on helppo lusikoida ruoan joukkoon tarvittava määrä ja kannellisen purkin ansiosta avattu tuote säilyy jääkaapissa hyvänä seuraavaan käyttökertaan. Savupekonin makuinen uutuus sopii erinomaisesti esimerkiksi kesän hampurilaisiin, pastan joukkoon sekä dippailuun sellaisenaan. Maista ja ihastu!

Valio Oddlygood® Veggie – kasviperäinen vaihtoehto juustolle

”Haluaisin valmistaa vegaanista ruokaa, mutta juustoa on vaikea korvata”, kuuluu monesti ruokavaliovalintojaan pohtivien suusta. Nyt tähän ongelmaan on saatavilla maukas ratkaisu, sillä Valio Oddlygood® Veggie -tuotteet ovat kasviperäinen vaihtoehto juustoille.

– Kasviperäinen vaihtoehto juustolle houkuttelee sekä vaihtelunhaluisia että maidotonta ruokavaliota noudattavia ihmisiä. Kun lähdimme kehittämään tuotetta, meille korostui nopeasti, kuinka tärkeitä maku ja käyttöominaisuudet ovat kasviperäisissä juuston tavoin käytettävissä tuotteissa. Kuluttajatestien mukaan uutuuksissa on saavutettu hyvä maku ja poikkeuksellisen pehmeä suutuntuma. Raaste toimii erittäin hyvin myös ruoanvalmistuksessa, liiketoimintapäällikkö Anne Arponen iloitsee.

Viipaleissa maistuu kaksi makua: Valio Oddlygood® Veggie slices gouda flavoured lainaa goudajuustojen makumaailmaa. Valio Oddlygood® Veggie slices smoked on miedosti savunmakuinen, aidolla leppäsavulla savustettu variantti. Viipaleet ovat parhaimmillaan leivän päällä ja toastien tai burgereiden välissä.

Valio Oddlygood® Veggie grated on juuston tavoin käytettävä raaste, jota voidaan käyttää ruoissa, joissa perinteisesti käytettäisiin juustoraastetta. Raaste sulaa tasaisesti kastikkeisiin ja keittoihin ja tuo mehevyyttä ruokiin. Se sopii erityisen hyvin esim. pizzan päälle.

Valio Oddlygood® Veggie tuotteet on valmistettu Suomessa. Ne ovat laktoosittomia, soijattomia ja palmuöljyttömiä. Ne sopivat erinomaisesti myös vegaaniseen ruokavalioon. Tuotteisiin on lisätty B2-, B12- ja D-vitamiinia sekä jodia ja viipaleisiin myös kalsiumia.

Kevään juhlasesongin ja mökkireissujen suosikki: täyteläinen kuohukerma 

Valio täyteläinen kuohukerma vastaa foodieiden ja kotikokkien toiveisiin monipuolisesta ja täyteläisestä ”double cream”-tuotteesta. Täyteläinen kuohukerma sopii ruoanvalmistuksessa erityisen hyvin erilaisiin kastikkeisiin, keittoihin ja patoihin, joihin se tuo täyteläisyyttä jo pienellä lorauksella. Täyteläinen kuohukerma on nopeampi vaahdottaa kuin perinteinen kuohukerma – se vaahtoutuu hyvin myös käsin vispaamalla ja jopa puolitäyttä purkkia ravistamalla, mikä ilahduttaa mökkireissuilla. Vaahtoutuvuutensa ansiosta se on loistava tuote jälkiruokiin, mm. mousseihin, helppoihin itsetehtyihin jäätelöihin ja hyydytettyihin jälkiruokiin. Tuotteessa on rasvaa 48 %.

Helppo, nopeasti nautittava välipala luomumarjoista, luomuhedelmistä ja luomuvihanneksista — Valio Luomu™ shot 

Valio Luomu™ shot on raikas, lisäaineeton välipalajuoma luomumarjoista, -hedelmistä ja -vihanneksista. Makuina hurmaavat mustikkainen omena-inkivääri trendikkäällä inkivääripotkulla ja mansikkainen hedelmä-porkkana. Luonnollisuutta arvostavien ihmisten iloksi luomushotit eivät sisällä lisättyä sokeria, vaan niiden makeus tulee hedelmien ja marjojen sisältämästä luontaisesta sokerista. Neljän 100 ml pullon pakkaus tarjoaa mahdollisuuden nauttia marjoja ja vihanneksia vaikka vauhdissa. Tässäpä on helppo ja raikas välipala!

Tuotteen ympäristöystävällinen pakkaus on kokonaan kierrätettävä. Löydät Valio Luomu™ shotit kylmämehuhyllystä. 

Valiojogurtti® tuo makuja maailmalta — uusi kausimaku Karibia 

Ananaksen, persikan ja kookoksen maut kietoutuvat toisiinsa täyteläisen ja pehmeän Valiojogurtti® Karibia kausimaun joukossa. Tunnetko jo auringon lämmön ihollasi, näetkö palmujen huojuvan tuulessa ja kuuletko meren aaltojen kohinan? Upota lusikka pehmeään jogurttiin ja virittäydy tunnelmaan!

Reseptinä vain maito ja hapate — Valio täyteläinen Wanhan ajan viili

Kesän klassiseen viilikauteen saapuu uutuus, Valio täyteläinen Wanhan ajan viili. Onko tässä täyteläisin viili, jota olet koskaan maistanut? Perinteikäs, täyteläinen ja herkullinen välipala ilahduttaa retroudellaan ja lyhyellä ainesosalistallaan. Hauska fakta on, että Valio täyteläinen Wanhan ajan viilin rasvapitoisuus vaihtelee 4,1 ja 4,4 g / 100 g välillä lehmänmaidon rasvan luonnollisen vuodenaikavaihtelun vuoksi!

Kevään uutuustuotteista on kiittäminen Valion tutkimus- ja tuotekehitysosaamista. Valion tuotteen kaupassa valitsemalla edistät yli satavuotisen tuotekehitys- ja innovaatiotyön jatkumista ja mahdollistat uusien suomalaisten makuelämysten ja tuoteinnovaatioiden syntymisen. 

Kaikki uutuudet tästä linkistä
Valio Koekeittiön ammattitaidolla kehittämät reseptit uutuustuotteille löytyvät osoitteesta valio.fi/reseptit.
Uutuustuotteiden kuvat löytyvät kuvakorista.

Valion tehtävä on luoda hyvinvointia ja makuelämyksiä vastuullisesti. Teemme maistuvia tuotteita maidosta ja useista muista raaka-aineista. Tarjoamme makunautintoja, vaihtelua ja iloa ruokapöytään. Samalla toteutamme tärkeitä yhteiskunnallisia tehtäviä: ruoan riittävyyden turvaaminen, kansanterveyden kohentaminen ja eläinten hyvinvoinnin parantaminen ovat esimerkkejä vaikutuksistamme. Näin ajattelevat myös suomalaiset, jotka ovat valinneet Valion Suomen vastuullisimmaksi yritykseksi viisi vuotta peräkkäin.

Olemme suomalaisten maitotilayrittäjien osuuskuntien kautta omistama yritys. Maksamme kaikki tuotot maidon hinnan kautta maidontuottajillemme. Työllistämme maitotiloilla yhteensä 25 000 ihmistä. Valiolla on töissä 4 000 eri alojen ammattilaista ja kuuntelemme kuluttajia yli 100 vuoden kokemuksella.

Nobelisti A.I Virtasen perintö elää meissä edelleen. Hänen johtaessaan Valion laboratoriota ohjenuoraksemme vakiintui ajatus ihmisten hyvinvoinnin lisäämisestä. Teemme tieteestä arkea ja elämää parantavia tuotteita. Kuluttajat nauttivat Valion tuotteista noin 60 maassa ja innovaatioillamme on 350 patenttia ympäri maailman. Olemme Suomen suurin elintarvikkeiden viejä ja koko elintarviketeollisuuden suunnannäyttäjä. Valion liikevaihto vuonna 2017 oli 1 708 miljoonaa euroa.

Valio – Paremman elämän palveluksessa.

www.valio.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia