• news.cision.com/
  • Valio Oy/
  • Valion vuosi 2020: Kiina vauhditti viennin kasvua, kotimaassa vähittäiskaupan kasvu paikkasi koronan vaikutuksia

Valion vuosi 2020: Kiina vauhditti viennin kasvua, kotimaassa vähittäiskaupan kasvu paikkasi koronan vaikutuksia

Report this content

Valio-konsernin liikevaihto vuonna 2020 oli 1 808 miljoonaa euroa. Kasvua tuli 1,2 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna (1 787 milj. eur). Kotimaan liikevaihto väheni 0,9 prosenttia, ja ulkomaan liikevaihto kasvoi 4,3 prosenttia. Koronaviruspandemia vaikutti kotimaan kulutukseen, mikä näkyi vähittäiskauppamyynnin kasvuna ja HoReCa-myynnin vähenemisenä. Haastavana vuonna Valio pystyi kuitenkin hieman parantamaan maitotuottoa*.

Koronapandemia vaikutti vuoden 2020 aikana Valion toimintaan kaikilla markkinoilla. Ihmiset pysyivät kotona ja laittoivat ruokaa itse, joten vähittäiskaupan kautta tapahtuva myynti kasvoi. Ravintoloissa ja työpaikkaruokaloissa syöminen väheni, minkä vuoksi hotelli-, ravintola- ja catering-alan myynti (HoReCa) laski.

Vähittäiskaupan myynti kasvoi Suomessa

”Koronaviruspandemiasta huolimatta Valio saavutti hyvän tuloksen ja maitotuotto kasvoi edelleen. Olen erityisen ylpeä siitä, että haastavasta vuodesta huolimatta pystyimme turvaamaan henkilöstömme terveyden ja hyvinvoinnin ja saimme pidettyä tuotantomme normaalina ja toimitusvarmuutemme erinomaisena. Meidän vahvuutemme on joustava tuotantokapasiteetti. Pystyimme siirtämään tuotantoa varsin ketterästi isoista ravintolakoon pakkauksista kuluttajatuotteisiin. Lisäksi vientimarkkinoillamme kysyntä kasvoi pandemiasta huolimatta”, sanoo Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme.

Pandemian vaikutukset näkyivät selvästi kotimaan kulutuksessa, kun kulutuksen painopiste siirtyi ravintoloista kotiruokailuun. Koronan myötä kuluttajien ostovoima heikkeni, joten Valio toi kauppoihin lisää Valio Hyvä suomalainen Arki® tuotteita.

Kasvipohjaisten tuotteiden markkina jatkoi kasvuaan myös. Valio Oddlygood® Barista nousi kuluttajien suosikiksi Suomessa. Vuoden aikana Valio lanseerasi juuston tavoin käytettävät Valio Oddlygood® Veggie raasteet.

Kiina vauhditti kansainvälisen myynnin kasvua

Ulkomaantoiminnan liikevaihto oli 746 miljoonaa euroa (715 milj. eroa). Vahvinta kasvu oli Kiinassa, jossa kysyntä elpyi nopeasti alkuvuoden koronashokin jälkeen, ja liikevaihto kasvoi yli 40 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.

”Kasvusta huolimatta Valio on Kiinan mittakaavassa pieni toimija. Tärkein tehtävämme on parantaa edelleen viennin kannattavuutta sekä kasvattaa tuotteiden ja brändin tunnettuutta”, Hurme sanoo.

Lähimarkkinoilla Ruotsissa, Virossa ja Venäjällä liikevaihdon kasvu oli maltillista. USA:ssa korona aiheutti nopeita hintojen muutoksia, jotka osaltaan heikensivät tulosta, mutta liikevaihto pysyi kuitenkin kohtuullisella tasolla. Alkuvuoden notkahduksen jälkeen myös maitojauheiden maailmanmarkkinat lähtivät loppuvuotta kohti nousuun.

Valio maksaa koko tuottonsa omistajilleen

Valion omistaa 4 300 suomalaista maidontuottajaa, ja Valio maksaa toimintansa tuotot maitotiloille omistajaosuuskuntien kautta. Valion taloudellista onnistumista mitataan maitokatteella* ja -tuotolla**.

Maitokatetta kertyi 861 miljoonaa euroa (838 milj. euroa), ja maitotuotto oli 41,5 senttiä litralta (41,2 snt/l).

Valion maidontuottajista koostuva hallitus päättää tilityshinnan markkinatilanteen ja Valion maksukyvyn mukaan. Vuonna 2020 Valio maksoi maidosta keskimäärin 40,9 senttiä litralta (39,9 snt/l). Hinta sisältä osuuskunnille vuodelta 2020 maksetun jälkitilin 1,5 senttiä per litra. Eläinten hyvinvoinnin jatkuvaan parantamiseen kannustava vastuullisuuslisä oli edelleen kaksi senttiä litralta.

Valio on koko 2000-luvun pystynyt maksamaan suomalaisille tuottajille eurooppalaista keskihintaa korkeampaa hintaa maidosta.

Valio uudisti strategiaansa

Valio uudisti vuonna 2020 strategiaansa, jonka mukaisesti Valio keskittyy toiminnassaan neljälle painopistealueelle, joista haetaan tulevaisuuden kasvua.

”Maitoon keskittyvä liiketoiminta kotimarkkinoillamme on edelleen vahvin alueemme, ja sitä tulemme kehittämään myös jatkossa. Tärkeä uusi painopistealue ovat lisäarvoa erityisesti teollisuusasiakkaillemme tuovat raaka-aineet ja ratkaisut. Niillä haemme kasvua maailmalta, esimerkiksi Aasiasta. Näemme kasvun mahdollisuuksia myös kasvipohjaisissa tuotteissa, joiden tarjoomaa kehitämme edelleen ja tähtäämme vientimarkkinoille. Lisäksi arvioimme jatkuvasti erilaisia uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja uusia kumppanuuksia”, Annikka Hurme kertoo.

Valio on osa ilmastonmuutoksen ratkaisua

Valio jatkoi vuoden 2020 aikana kunnianhimoista ilmastotyötä. Tavoitteemme on nollata maidon hiilijalanjälki koko ketjussa maitotilalta kauppaan vuoteen 2035 mennessä. 

Valio asetti tieteeseen perustuvat ilmastotavoitteet (Science Based Targets) vuonna 2020. Tavoitteen mukaan maidontuotannon kasvihuonekaasupäästöt per vastaanotettu maitolitra puolitetaan vuoteen 2030 mennessä vuoden 2019 tasoon verrattuna.

Valio jatkoi vuonna 2020 hiiliviljelykoulutuksia maidontuottajille. Koronapandemian vuoksi Valio panosti sähköiseen oppimisalustaan yhteistyössä ympäristösäätiö Baltic Sea Action Groupin kanssa. Oppimisalusta tuli käyttöön vuoden 2021 alussa.

Lokakuussa Valio lanseerasi kaikille valiolaisille maitotiloille avoimen ympäristölaskurin, jolla maitotilat voivat laskea tilansa tuottaman maidon hiilijalanjäljen. Valio käynnisti myös laskurin käyttökoulutukset.

Valio jatkoi selvityksiä karjanlannan hyödyntämiseksi biokaasun tuotannossa ilmastovaikutusten vähentämiseksi. Ensimmäinen maatilan tuottamaa biokaasua hyödyntävä maitoauto aloitti maidonkeräilyn vuoden 2021 alussa. Vuoden 2020 lopulla Vuorenmaan maitotilalla Haapavedellä avattiin biokaasuasema, jolla voi tankata lehmän lannasta tehtyä biokaasua. Sitä riittää maitoauton lisäksi ohikulkeville kaasuautoilijoille, ja sitä voi ostaa tavallisesta kaasumittarista. Biokaasulla on tulevaisuudessa tärkeä rooli liikenteen päästöjen pienentäjänä, sillä se korvaa fossiilisia polttoaineita eli dieseliä ja bensiiniä. Samalla maitotilan hiilijalanjälki pienenee merkittävästi.

Yhteistyössä Luonnonvarakeskuksen kanssa aloitettiin kolmivuotinen hanke, jonka tavoitteena on selvittää turvemaiden päästöjä vähentäviä viljelymenetelmiä. Lisäksi neljälle valiolaiselle maitotilalle asennettiin 10 mittauskammiota, joilla voidaan mitata maaperän hiilitasetta.

Vuoden 2021 alusta lähtien kaikki 4 300 maitotilaa sitoutuvat eläinten hyvinvointia koskevaan vastuullisuuslisään ja saavat työstä vastuullisuuslisää. Tämä edellyttää muun muassa lehmien ennakoivaa ja suunnitelmallista terveydenhuoltoa.

Tehokkuuden parantaminen jatkui vuonna 2020

Vuonna 2020 Valion tavoitteina olivat liikevaihdon kasvattaminen ja kannattavuuden parantaminen. Vuonna 2018 aloitettu, kustannustehokkuuden, kannattavuuden ja kilpailukyvyn parantamiseen keskittyvä kolmivuotinen hanke eteni hyvin ja se jatkuu vuoden 2021 loppuun. Korona kasvatti vuoden aikana kustannuksia. Joidenkin projektien toteutusta oli siirrettävä. Myös osa tehtävistä väheni tilapäisesti koronan takia, ja keväällä 2020 pidettiin yhteistoimintaneuvottelut, jotka johtivat lomautuksiin pääkonttoritoiminnoissa.

Sopimustuotanto turvaa tulevaisuuden maidontuotantoa

Valio ja maidonhankintaosuuskunnat siirtyivät sopimustuotantoon vuoden 2021 alusta. Sopimustuotanto tarkoittaa, että hankintaosuuskunnat toimittavat Valiolle maitoa ennalta sovittujen määrien mukaisesti. Sopimustuotannon tavoitteena on turvata maitotilojen tulevaisuus niin keskipitkällä kuin pitkällä aikavälillä ja maksimoida osuuskunnille ja sitä kautta maidontuottajille maksettavan maidon hinta. Maidon määrän parempi ennakoitavuus on edellytys sille, että Valio pystyy sovittamaan tuotantokapasiteetin markkinoiden kysyntään.

Sopimustuotannolla turvataan jauhevalmistuskapasiteetin riittävyys. Vuonna 2020 niin sanottujen lisäarvojauheiden myynti kasvoi 10 prosenttia. Lisäarvojauheiden avulla esimerkiksi suklaanvalmistaja voi vähentää tuotteestaan sokeria maun muuttumatta, tai jauheella on jokin muu etu asiakkaalle. Lapinlahdella rakennettiin uutta kuluttajajauheiden pakkaamoa ja Seinäjoen jauhekuivaustornin tuotantokapasiteettia parannettiin. Molemmilla investoinneilla valmistaudutaan lisäarvojauheiden viennin kasvuun.

Vuonna 2021

Vuoden 2021 ensimmäinen puolisko on käynnistynyt koronaviruspandemia jatkuessa. Meille on edelleen tärkeintä pitää huolta henkilöstön ja maitotilallisten terveydestä ja jaksamisesta sekä siitä, että tuotannon pyörät pysyvät pyörimässä.

Valio jatkaa vuonna 2021 strategisten painopisteiden mukaisesti panostamalla uuteen kasvuun, toiminnan tehokkuuteen ja kannattavuuden parantamiseen. Sopimustuotannon myötä maitomäärät ovat lähteneet vuoden alusta pienenemään maltillisesti.

Koronan myötä ravintola-, hotelli- ja suurkeittiöasiakkaiden toiminta jatkuu vaikeana, mutta toisaalta kysyntä vähittäiskaupoissa on hyvällä tasolla. Voin ja maitojauheiden markkinatilanne näyttää positiiviselta globaalisti, ja näemme kasvun mahdollisuuksia erityisesti lisäarvojauheliiketoiminnassa esimerkiksi Kiinassa ja muualla Aasiassa.

”Viennin sekä raaka-aineiden ja tarvikkeiden tuonnin kannalta keskeistä on, miten maiden väliset rajat pysyvät auki. Valion vahvuutena on se, että Suomessa valmistettujen tuotteiden tärkein raaka-aine maito tulee läheltä, Valion omistajien maitotiloilta. Tuotteiden valmistus jakautuu 12 tehtaalle, mikä varmistaa osaltaan huolto- ja toimitusvarmuutta. Valiolla on tärkeä rooli Suomessa myös ruokaturvan varmistajana, ja pyrimme kaikessa toiminnassamme palvelemaan asiakkaita ja kuluttajia parhaalla mahdollisella tavalla”, Annikka Hurme summaa.

Valio-konsernin tunnusluvut vuonna 2020

2020 2019 Muutos
Liikevaihto, M€  1 808  1787  1,2 %
Maitokate, M€  861  838  2,7 %
Maitotuotto, snt/l  41,5  41,2  0,7 %
Maitomäärä, ML  1 807 1 792  0,8 %
Omavaraisuusaste  50 %  48 %  4,2 %
Investoinnit, M€  61  64  -4,7 %
 

*Maitotuotto: Maitokatteesta vähennetään arvioitu investointien rahoitustarve ja saatu luku jaetaan Valio Oy:n omistajilta vastaanotetulla maitomäärällä.

**Maitokate: Liikevaihdosta vähennetään kaikki muut kulut paitsi omistajille maksettu maidon tuottajahinta, osakaslainojen korot, suunnitelman mukaiset poistot, eläkekassan lisäkannatusmaksut, eläkemaksupalautukset ja varsinaisesta liiketoiminnasta poikkeavat erät, kuten liiketoimintakauppojen myyntivoitot ja pakolliset varaukset, kiinteistöjen myynneistä syntyneet myyntivoitot ja -tappiot, käyttöomaisuuden arvonalennukset sekä yritys- ja liiketoimintahankinnoista syntyneet kustannukset. Maitokatteissa on huomioitu tilinpäätössiirtojen verot sekä Valio Oy:n tuloksen verovaikutus vähennettynä keskimääräisellä osakepääomasta lasketun osingonjakoprosentin mukaisen tuloksen vero-osuudella.

Valion hallituksen toimintakertomus ja tilinpäätös ja vastuullisuusraportti julkaistaan 9.6.2021.

Lisätietoja: Haastattelu- ja soittopyynnöt Valio Mediadeskin kautta, puh. 010 381 2118 tai mediadesk@valio.fi

Maailman innovatiivisin maito- ja ruokatalo
 
Valion tehtävä on luoda hyvinvointia ja makuelämyksiä vastuullisesti. Teemme maistuvia tuotteita maidosta ja useista muista raaka-aineista. Tarjoamme makunautintoja, vaihtelua ja iloa ruokapöytään. Samalla toteutamme tärkeitä yhteiskunnallisia tehtäviä: ruoan riittävyyden turvaaminen, kansanterveyden kohentaminen ja eläinten hyvinvoinnin parantaminen ovat esimerkkejä vaikutuksistamme. Näin ajattelevat myös suomalaiset, jotka ovat valinneet Valion Suomen vastuullisimmaksi yritykseksi seitsemän kertaa peräkkäin.


4 300 suomalaista maitotilayrittää omistaa Valion osuuskuntien kautta. Maksamme kaikki tuotot maidon hinnan kautta maidontuottajillemme. Työllistämme maitotiloilla yhteensä 25 000 ihmistä. Valiolla on töissä 4 000 eri alojen ammattilaista ja kuuntelemme kuluttajia yli 100 vuoden kokemuksella.

Nobelisti A.I Virtasen perintö elää meissä edelleen. Hänen johtaessaan Valion laboratoriota ohjenuoraksemme vakiintui ajatus ihmisten hyvinvoinnin lisäämisestä. Teemme tieteestä arkea ja elämää parantavia tuotteita. Kuluttajat nauttivat Valion tuotteista noin 60 maassa, ja innovaatioillamme on 350 patenttia ympäri maailman. Olemme Suomen suurin elintarvikkeiden viejä ja koko elintarviketeollisuuden suunnannäyttäjä. Valion liikevaihto vuonna 2020 oli 1808 miljoonaa euroa.

Valio – Paremman elämän palveluksessa. Näin ajattelevat myös suomalaiset, jotka ovat valinneet Valion Suomen vastuullisimmaksi yritykseksi kahdeksan kertaa peräkkäin

www.valio.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia