Valiolaisten maidontuottajien määrä painui ensi kertaa alle 10 000

Report this content

Valiolaisten maidontuottajien määrä putosi maaliskuussa 10 000 rajapyykin alle 9 997:een. Koko Suomessa maidontuottajia oli 11 704. Arvion mukaan 10 000 tuottajan rajapyykki alittuu koko Suomessa noin vuoden kuluttua. Maidontuottajien määrä on viidessä vuodessa vähentynyt Suomessa noin 30 %.

Maidontuotanto on edellytys sekä Suomen maaseudun elinkelpoisuudelle että Suomen omavaraisuudelle maitotuotteiden osalta. Suomen huoltovarmuuden kannalta ravintoarvoltaan erinomaisia tuoremaitotuotteita ei voi jättää tuonnin varaan.

Maatalouden myyntituloista maito tuo suurimmassa osassa Suomea yli 60 %, karummilla alueilla Lapissa ja Kainuussa peräti 90 %. Maitoketju työllistää yhteensä kymmeniä tuhansia ihmisiä alkutuotannossa, kuljetusalalla, elintarviketeollisuudessa, kaupassa ja maaseudun liitännäiselinkeinoissa.

Suomalaisen maitotuotteen jäljitettävyys on taattu

Valio on kokonaan suomalaisten maidontuottajien omistama yritys, jonka maitoketju on valiolaisissa käsissä maitotilalta kauppaan. Maitotuotteiden laatu varmistetaan ketjun jokaisessa vaiheessa ja tuotteiden alkuperä pystytään jäljittämään parhaimmillaan viiden maitotilan rinkiin. Valio selvittää tarkasti myös tuotteisiinsa käytettävien lisä- ja apuaineiden alkuperän.

- Monet eivät tiedä, miten paljon työtä maidon eteen tehdään ja millainen ketju on takana ennen kuin maitotölkki on pöydässä. Tuottajan työ on vaativaa ja sitovaa. Pitkistä työpäivistä ja seitsenpäiväisestä työviikosta johtuen tuntipalkka jää alle kymmenen euron, toteaa alkutuotantojohtaja Eeva Brofeldt Valiosta.

Puhtaan suomalaisen maidon matka ruokapöytiin alkaa maitotiloilta. Ja nimenomaan valiolaisilta maitotiloilta, sillä Valio vastaanottaa 86 % Suomessa tuotetusta maidosta.

Maidontuottajien ajatuksia maitotölkkeihin

Valiolaisten maidontuottajien ajatuksia voi lukea Valio perusmaitojen tölkeistä touko-kesäkuussa. Kahdeksan maidontuottajaa eri puolilta Suomea esiintyy noin 30 miljoonassa maitotölkissä. Tuottajat kertovat maitotölkeissä ajatuksiaan työstään ja suomalaisuudesta.

- Kampanjalla haluamme muistuttaa, että Valio on suomalaisten maidontuottajien omistama yritys. Valion 100-vuotiset juuret ovat maaseudulla ja puhdas suomalainen maito on laadukkaiden maitotuotteiden perusta. Kampanja kestää kesäkuun 2009 loppuun, kertoo markkinointipäällikkö Tuija Rantanen Valiosta.

Yksi euro voi muuttaa paljon

Näin Suomalaisuuden päivänä on hyvä muistuttaa, että jos jokainen suomalainen ostaisi yhdellä eurolla lisää suomalaisia elintarvikkeita, syntyisi elintarvikeketjuun vuodessa 1500 työpaikkaa lisää*. Sen lisäksi, että turvattaisiin elintarvikealan työpaikkoja, jokainen suomalainen voisi nauttia oman maun mukaista, turvallista Suomessa tuotettua ruokaa ja luottaa siihen, että kotimaisen ruoan saanti on turvattu myös tulevaisuudessa.

* Lähde Elintarviketeollisuusliiton tiedote 24.2.2009
Valion toimintaa esitellään tarkemmin yritysvastuuraportissa, joka löytyy www.valio.fi -sivulta kohdasta Valio Oy / Yritysvastuu.
Lisätietoja: Viestintäjohtaja Pia Kontunen, Valio Oy, puhelin 010 381 2038 tai 050 384 2606.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit