Valion nuorin meijeri täyttää 30 vuotta

Report this content

Valio Oy:n pohjoisin ja nuorin meijeri, Oulun meijeri, täyttää 2012 elokuussa 30 vuotta. Valmistuessaan Oulun meijeri oli ”Euroopan parhaiten suunniteltu kauppanestemeijeri”. Oulun meijerin historia on samalla maidontuotannon suuren rakennemuutoksen historiaa. 1980-luvun taitteessa Suomen pieniksi osuuskunniksi pirstaloitunut osuusmeijerikenttä alkoi ymmärtää, että vain voimat yhdistämällä maidontuottajien tulevaisuus voitiin turvata.

Oulun meijerin rakennutti silloinen Valio Meijerien Keskusosuusliike Maikkulaan noin kuuden kilometrin päähän Oulusta. Valiolainen Oulun Seudun Maitokunta olisi halunnut rakentaa meijerin itselleen, mutta taloudellinen realismi iski vastaan: Maidontuottajat eli rahoittajat vähenivät vuosi vuodelta.

Maidontuottajien väheneminen ajoi Oulun Seudun Maitokunnan lopulta fuusioratkaisuun: Maitokunta yhdistyi Osuuskunta Pohjolan Maitoon, joka lunasti Valion meijerin itselleen. Näin Oulun meijeri siirtyi 1988 Pohjolan Maidon omistukseen ja Maitokunta yhdistyi siihen vuoden 1989 alussa.

-         Tuottajaosuuskuntien yhdistymisestä ikään kuin alkoi iso rakennemuutos, joka johti Valio osakeyhtiön perustamiseen 1992. Maidontuottajaosuuskunnat ympäri maan tulivat Valio Oy:n osakkeenomistajiksi ja Valiolle puolestaan siirtyi meijerien ja juustoloiden omistus sekä tuotteiden markkinointi ja myynti, kertoo Valion hallituksen varapuheenjohtaja, Osuuskunta Pohjolan Maidon hallituksen jäsen, maanviljelysneuvos Tauno Uitto.

Yhdistymisellä ja keskinäisen kilpailun karsimisella valmistauduttiin Suomen 1995 toteutuneeseen EU-jäsenyyteen, joka avasi markkinat kovalle kansainväliselle kilpailulle. Tiiviin Valioryhmän syntyminen on turvannut suomalaisen maidontuotannon elinkelpoisuuden tähän päivään asti.

Nykyisin Valio Oy:n omistaa 18 osuuskuntaa. Näistä Valioryhmään kuuluu 9 osuuskuntaa, joilla on määräävä äänivalta yhtiössä.

Oulun meijeriä kehitetty määrätietoisesti 10 vuotta

Valmistuessaan ”Maikkulan kalteva meijeri” (Kalevan otsikko 18.5.1980) oli huippumoderni ja Valion historian suurin kertainvestointi, noin 100 miljoonaa markkaa. Vinous mahdollisti maidon siirtymisen eteenpäin painovoimalla ilman pumppuja. Pohjoiseurooppalaisessa meijerilehdessä Oulun meijeriä kehuttiin Euroopan parhaiten suunnitelluksi kauppanestemeijeriksi.

Oulun meijeri on vuodesta 2002 kuulunut Valion kehitettävien tuotantolaitosten joukkoon. Meijeriin onkin investoitu noin 70 miljoonaa euroa kymmenen vuoden aikana, viimeksi tänä vuonna 13 miljoonaa.

-         Olemme rakentaneet uutta tilaa kolmeen otteeseen ja uusineet tuotantolaitteistoamme ja automaatiotamme kattavasti. Parhaillaan on menossa noin 3000 m2 laajennus ja tuotantokapasiteetin lisäys sekä pakkaamoon että valmistukseen. Nämä investoinnit luovat mahdollisuuden tuotantomme edelleen kasvamiseen ja monipuolistumiseen, kertoo Valio Oulun tehtaanjohtaja Martti Kimpimäki.

Oulussa toimii myös Valion myynti, jonka alueena on koko Pohjois-Suomi: Vaasan ja Nurmeksen tasolta pohjoisimpaan Suomeen. Oulun varastosta hoidetaan jakelu samalle alueelle; noin 12 miljoonaa kiloa tuotteita (mistä n. 60% Oulussa valmistettuja) joka kuukausi.

Valio turvaa Pohjois-Suomen maidontuotannon

Valion hallituksen varapuheenjohtaja Tauno Uitto pitää Oulun meijeriä Pohjois-Suomen maidontuotannon jatkuvuuden ja toimintaedellytysten parhaana takeena.

-         Valioryhmän maidontuottajat ja Valion tuotannollinen toiminta tuovat Oulun seudulle noin 100 miljoonaa euroa vuodessa palkkoina, veroina ja hankintoina, lisäksi tulevat vielä mahdolliset investoinnit. Maidontuotanto tuo Pohjois-Suomessa 65 – 80 % koko maatalouden tuloista. Valion Oulun meijeri jalostaa pohjoissuomalaisille oman alueen maidosta maukkaita tuotteita ja tuo toimeentuloa pohjoisiin maakuntiin, Uitto perustelee.

Juhlat työn merkeissä

Meijerin 30-vuotisjuhla pidetään 11.8. meijerin henkilöstölle ja kutsuvieraille. Vaikka meijerin tontilla juhlitaan, niin työ jatkuu sen rinnalla.

Oulussa valmistetaan kolmessa vuorossa Valio maitoja, piimiä ja kermoja sekä kakki Valio viilit, Viilikset®, Valio Creme Fraiche® tuotteet ja Valio smetanat sekä useampaa jogurttisarjaa. Oulussa tehdään myös Valio Luomu™ ja Valio Hilja™ maidot sekä Valio Gefilus® piimät muiden muassa. Yhteensä tuotteita on 120 kappaletta, vastaaotettu maitomäärä noin 135 miljoonaa litraa vuodessa.

Oulun toimipaikalla työskentelee noin 310 valiolaista.

Lisätietoja: tehtaanjohtaja Martti Kimpimäki, Valio Oulu, puh. 050-3841358

Maidontuotannon aiempaa historiaa Oulun seudulla: Valio markkinan turvaajana jo 1930-luvulla

Oulun seudun maidontuottajat olivat kilpailla toisensa hengiltä viime vuosisadan ensimmäisten vuosikymmenien aikana, kunnes muutama osuuskunta pyysi Valiota hoitamaan Oulun maitomarkkinoita. Valio ostikin vuonna 1937 Oulujoen Maidonmyyntiosuuskunnalta meijerin Uudenkadun varrelta samoin kuin tontin Peltokatu 19:stä, jonne 1939 valmistui uusi meijeri. Valion omistuksen myötä maitomarkkinat rauhoittuivat ja tuotevalikoima laajeni.

Ensimmäisenä toimintavuonna meijeri vastaanotti yli viisi miljoonaa litraa maitoa yli 400 maidontuottajalta. Vuosi 1964 oli maidonvastaanoton huippuvuosi Oulun seudun meijereissä, kolmeen meijeriin otettiin yli 90 miljoonaa litraa maitoa, josta Oulun osuus oli reilut 50 miljoonaa litraa. Sen jälkeen maitomäärä kääntyi laskuun.

Maakunnallinen osuuskunta Oulun Seudun Maitokunta perustettiin vuonna 1974, jotta saatiin voimat koottua ja lisää vaikutusvaltaa maidon myyntiin. Tavoitteena alun perin oli alkaa harjoittaa jossain vaiheessa myös omaa meijeritoimintaa. Ainoa Oulun seudun meijeri joka ei liittynyt yhdistyneeseen osuuskuntaan eikä Valioryhmään oli Limingan Osuusmeijeri.

(Historialähteenä käytetty: Eeva-Liisa Honkakoski: Maidon matkassa, Valiolaista meijeritoimintaa Oulun seudulla, 1995)

Valio Oy Konserniviestintä Pia Kontunen Viestintäjohtaja Puh. 010 381 2038, gsm 050 384 2606 pia.kontunen@valio.fi

Valio Oy on suomalaisten maidontuottajien omistama yritys, jonka tehtävä on turvata maidontuotannon ja maaseudun elinkelpoisuus Suomessa jalostamalla maidosta hyvänmakuisia ja hyvinvointia edistäviä tuotteita. Valion liikevaihto on 1,9 miljardia euroa ja henkilöstöä on noin 4 360. Valio on Suomessa maitotuotteiden markkinajohtaja ja ravitsemuksen sekä maun kansainvälinen edelläkävijä. Laatu, osaaminen ja vastuullisuus ovat olleet Valion ohjenuoria jo yli sadan vuoden ajan. Suomen markkinoilla Valion logo on takuu suomalaisesta maidosta valmistetusta maitotuotteesta. Tuotteiden turvallisuudesta huolehditaan ketjun jokaisessa vaiheessa tilalta kauppaan. Valio säästää ympäristöä käyttämällä kierrätettäviä pakkausmateriaaleja ja uudelleen käytettäviä kuljetusalustoja. www.valio.fi.

Avainsanat: