• news.cision.com/
  • Valkee/
  • Kirkasvalokuulokkeiden valmistaja Valkee keräsi rahoituskierroksellaan 7,4 miljoonaa euroa

Kirkasvalokuulokkeiden valmistaja Valkee keräsi rahoituskierroksellaan 7,4 miljoonaa euroa

Report this content

Taskukokoisen kirkasvalolaitteen valmistaja laajentaa tieteellistä tutkimusta, laitteen käyttötapoja ja jakelua

Kirkasvalokuulokkeiden valmistaja Valkee kertoo tänään saaneensa päätökseen A-rahoituskierroksen, jonka aikana yhtiö keräsi 7,4 miljoona euroa. Pääomasijoittajiin kuuluu sekä entisiä että uusia sijoittajia mukaan lukien kansainvälinen sijoitusrahasto.

Valkee (http://www.valkee.com) on kirkasvalohoitoon kehitetty taskukokoinen laite, joka johtaa valoa korvakanavien kautta aivoihin. Kahdentoista minuutin päivittäisen valohoidon on Oulun yliopistossa vuodesta 2008 lähtien tehdyissä tieteellisissä tutkimuksissa todettu vaikuttavan positiivisesti mielialaan ja hyvinvointiin. Valkeen kirkasvalokuulokkeet julkistettiin Euroopassa vuonna 2010, ja tuotteelle on myönnetty luokan II(a) terveydenhuollon laitteen CE-sertifiointi.

“Huimat 87% käyttäjistä suosittelee Valkeeta muille. Näille ihmisille helposti mukana kulkeva kirkasvalo on osa heidän päivittäistä hyvinvointiaan. Vahvin jalansija meillä on tällä hetkellä saksankielisessä Euroopassa, Pohjoismaissa ja Japanissa”, kertoo Valkeen toimitusjohtaja Pekka Somerto.

“Olemme löytäneet uuden mekanismin, jolla valo vaikuttaa positiivisesti mielialaan ja suorituskykyyn. Tieteelliseen tutkimukseen nojaavana kulutuselektroniikkayhtiönä haluamme Valkeessa edelleen syventää ymmärrystämme valon vaikutuksista ihmiseen ja samalla hyödyntää kirkasvalon tutkimusta helppokäyttöisten terveysteknologia- ja hyvinvointituotteiden kehittämisessä”, sanoo Timo Ahopelto, Lifeline Ventures -kasvuyrityskiihdyttämön osakas ja Valkeen hallituksen puheenjohtaja.

Valkee käyttää nyt keräämäänsä rahoitusta uusille markkina-alueille laajentumiseen, jälleenmyyjäverkoston rakentamiseen ja kirkasvalohoidon uusien käyttötapojen kehittämiseen. Yhtiöllä on parhaillaan käynnissä kliinisiä tutkimuksia liittyen aikaerorasitukseen, kognitiiviseen suorituskykyyn ja erityyppisiin masennuksiin.

Tietoa Valkeen tieteellisestä tutkimusohjelmasta ja -tuloksista: http://www.valkee.com/fi/tiede.html.  
Valkeen tuotteita voi ostaa valituilta jälleenmyyjiltä ja verkkokaupasta: http://www.valkee.com/fi/osta.html.

Lisätietoja 

Pekka Somerto, toimitusjohtaja, Valkee, puh. 040 829 6343, pekka.somerto@valkee.com

Ingrid Peura, Netprofile, puh.  050 307 0026, ingrid@netprofile.fi

Valkee on kirkasvalon hyödyntämiseen keskittynyt suomalainen terveysteknologiayhtiö, jonka tavoitteena on ihmisten hyvinvoinnin ja suorituskyvyn parantaminen. Oulun yliopiston kanssa tehdyn pitkäaikaisen tutkimus- ja kehitystyön tuloksena Valkee toi markkinoille maailman ensimmäiset kirkasvalokuulokkeet vuonna 2010. Kliiniset testit ovat osoittaneet, että 92% kaamosoireisista koki kaikkien oireidensa poistuvan, ja Valkeen käyttäjämäärä on kasvanut jo kymmeniin tuhansiin yli 20 maassa. Kaikista Valkeen käyttäjistä 87% suosittelee laitetta myös muille. Jatkotutkimuksia kirkasvalon vaikutuksista kognitiiviseen ja fyysiseen suorituskykyyn sekä aikaerorasitukseen on sekä käynnissä että suunnitteilla. Vuonna 2007 perustetun Valkeen pääkonttori on Oulussa. Lisätietoa: www.valkee.com, www.facebook.com/valkeecompany ja www.twitter.com/humancharger.

Avainsanat: