Valkee-kirkasvalokuuloke nopeuttaa jet lagin oireista toipumista

Report this content

- Hoitotehon osoittava kaksoissokkotutkimus hyväksyttiin julkaistavaksi arvostetussa vertaisarvioidussa tiedelehdessä 

Helsinki, 18.12.2014 - Kirkasvalokuulokkeita valmistava Valkee esittelee kansainväliselle tiedeyhteisölle aikaerorasituksen oireiden lievittämistä koskevan kliinisen kenttätutkimuksen tuloksiaTuore plasebokontrolloitu kaksoissokkotutkimus on ensimmäinen lääkinnällisellä laitteella tehty ja positiivisen tuloksen tuottanut kliininen kenttätutkimus aiheestaTulosten mukaan Valkee-laitteella kirkasvalohoitoa saanut ryhmä toipui pitkien lentomatkojen jälkeen koetun aikaerorasituksen tyypillisistä oireista vertailuryhmää nopeammin. 

Tuoreen tutkimuksen täydet tulokset julkaistaan alkuvuodesta 2015 vertaisarvioidussa Aerospace Medicine and Human Performance -tiedelehdessä, joka on alansa luetuin ja siteeratuin julkaisu. Yli 80 maassa kuukausittain ilmestyvän julkaisun kustantaja on Aerospace Medical Association (AsMA). Vuoden 2014 joulukuun numeroon saakka julkaisun nimi on ollut AviationSpace and Environmental Medicine. 

Tutkimustulosten hyödyntämiseksi Valkee on kehittänyt kirkasvalolaitteensa kumppaniksi tarkoitetun älypuhelinsovelluksen, joka opastaa matkailijoita toipumaan tehokkaasti aikaerorasituksen oireistaSovellus auttaa ajoittamaan kirkasvalohoidon, ravinnon, liikunnan ja unen optimaalisesti pitkien lentomatkojen aikana sekä ennen ja jälkeen niitä. Helppokäyttöinen aikajana ja puhelimen näytölle ponnahtavat muistutukset perustuvat käyttäjän itse määrittelemiin lentoaikoihin ja -reitteihin. 

Ilmainen Valkee Jet Lag -sovellus on nyt saatavilla kaikkialla Euroopan ulkopuolella iPhone-käyttäjille Applen AppStoresta ja Android-käyttäjille Google PlaystäTavoitteena on tarjota sovellus matkustajille piakkoin myös EU-maissa. 

Tietoja aikaerorasitus ja kirkasvalohoito -kenttätutkimuksesta 

Tutkimukseen osallistui 55 tervettä vapaaehtoista, jotka jaettiin satunnaisesti valohoitoryhmään ja plaseboryhmään. He lensivät Suomesta Pohjois-Amerikkaan ja takaisin. Koehenkilöt viettivät perillä vähintään yhden viikon ennen paluulentoa, jotta heidän sisäinen kellonsa ehti sopeutua paikalliseen aikaan. 

Heti Suomeen paluun jälkeen koehenkilöt saivat kirkasvalo- tai plasebohoitoa ennalta määriteltyinä kellonaikoina. Hoidon vaikutusta arvioitiin samoilla strukturoiduilla mittareilla, joita on käytetty kaikissa seitsemässä viimeksi kuluneiden 15 vuoden aikana tehdyssä aikaerorasitusta käsittelevässä kliinisessä kenttätutkimuksessa. Korvakäytävien kautta annosteltua kirkasvalohoitoa saaneen ryhmän aikaerorasituksen oireet helpottuivat plaseboryhmää nopeammin tilastollisesti merkitsevällä erollaKirkasvalohoitoa saaneen ryhmän palautuminen lentoa edeltäneeseen normaalitilaan tapahtui keskimäärin puolessa ajassa plaseboryhmään verrattuna. 

”Tämä on kaikkien aikojen ensimmäinen satunnaistettu ja plasebokontrolloitu kaksoissokkotutkimus kirkasvalohoidon vaikutuksesta aikaerorasituksen oireista toipumiseen. Sen tulokset osoittavat, että korvakäytävän kautta annosteltu kirkasvalohoito lieventää aikaerorasituksen oireita”, kertoo lääkäri ja neuromagnetismin tohtori Jari Karhu, joka toimii Valkeen lääketieteellisenä neuvonantajana. ”On todella innostavaa pystyä helpottamaan jet lagista kärsivien liike- ja lomamatkailijoiden oireita, ja odotamme kiinnostuneina jatkotutkimuksia aiheesta.” 

Tutkimustulosten perusteella Valkee tulee seuraavaksi hakemaan hyväksyntää lisätä aikaerorasituksen oireiden helpottaminen Valkee 2 -kirkasvalolaitteen lääkinnälliseksi käyttötarkoitukseksi (EU:n direktiivin 92/43/EEC mukaan), mikä laajentaa nykyistä kaamosmasennuksen hoitoon hyväksyttyä käyttötarkoitusta ja mahdollistaa sen jälkeen uuden käyttötarkoituksen mukaisen markkinoinnin myös Euroopan maissa. 

Valkee on kerännyt lentomatkustajien ja -henkilöstön palautetta jo vuodesta 2012  

Valkee tekee yhteistyötä Finnairin kanssa, joka pitää erityisen tärkeänä lentomatkustajien terveyttä ja hyvinvointia sekä lennoilla että niiden jälkeen. Finnairin ja Valkeen yhteistyö alkoi vuonna 2012, kun tuotekonseptia testattiin lentoyhtiön bisnesluokan matkustajien kanssa Helsinki-Shanghai-reitillä. Finnair oli myös ensimmäinen lentoyhtiö, joka otti Valkeen kirkasvalokuulokkeet omaan myyntivalikoimaansa. 

”Olemme olleet uteliaina ja avomielisinä mukana testaamassa ja tukemassa innovatiivista tekniikkaa, joka voi olla asiakkaillemme hyödyllistä, etenkin jos se voi parantaa matkustajien hyvinvointia”, Finnairin tuotteista ja markkinoinnista vastaava johtaja Jarkko Konttinen sanoo”Tämä erittäin kiinnostava tutkimus antaa lisää tietoa Valkeen kirkasvalohoidosta mannertenvälisten lentojen matkustajille, ja tarjoamme mielellämme Valkeen laitteita myyntivalikoimassa asiakkaillemme”. 

Finnairin ilmailulääkäri hyväksyi äskettäin Valkeen yrityksen lentäjien käyttöön heidän oman harkintansa mukaan. Matkustamohenkilökunnalla on ollut mahdollisuus koekäyttää Valkeen laitteita pitkillä lennoilla jo kahden vuoden ajan. 

Tuore kenttätutkimus vahvistaa vaikutukset, joista olemme jo saaneet myönteistä käyttäjäpalautetta Finnairin pitkillä Aasian lennoilla tehdyissä konseptitesteissä”, Valkeen toimitusjohtaja Pekka Somerto kertoo. ”Olemme hyvin kiitollisia Finnairille heidän vahvasta tuestaan. Hiomme parhaillaan yksityiskohtia useiden matkailualan jälleenmyyntikanavien kanssa, jotta pystymme tuomaan Valkee 2 -kirkasvalolaitteen yhä useampien matkailijoiden saataville ympäri maailmaa.” 

Tietoja Valkeesta 

Valkee on kirkasvalon hyödyntämiseen keskittynyt suomalainen terveysteknologiayhtiö, jonka tavoitteena on ihmisten hyvinvoinnin ja suorituskyvyn parantaminen. Oulun yliopiston tutkijoiden kanssa tehdyn pitkäaikaisen tutkimus- ja kehitystyön tuloksena Valkee toi markkinoille maailman ensimmäiset kirkasvalokuulokkeet vuonna 2010 kaamosmasennuksen (Seasonal Affective Disorder, SAD) oireiden hoitoon 

Vahvasti nousevan terveysteknologian trendin ja uraauurtavien innovaatioiden ansiosta kirkasvalolaitteiden markkinat kasvavat kiihtyvällä vauhdilla. Jatkuvasti etenevä tutkimustyö ja kliiniset testit Valkeen ja muiden tutkijoiden toimesta edistävät ymmärrystä siitä, miten ihmisaivot reagoivat valoon. Plasebokontrolloiduissa tutkimuksissa on vahvistettu valon vaikuttavan aivojen aktiivisuuteen sekä osoitettu, että korvakäytävä on tehokas kanava valon välittämiseen valoherkille alueille. 

Kliinisen tutkimustyön seuraavana tavoitteena on laajentaa kirkasvalohoidon terveyskäyttöä kaamosmasennuksen hoidosta muille hyvinvoinnin ja suorituskyvyn alueille. Valkee jatkaa omaa tutkimustyötään auttaakseen ihmisiä voimaan paremmin. Valkee-kirkasvalokuulokkeiden ansiosta kirkasvalohoito ei enää vaadi paljon tilaa vievää pöytälamppua, kun vaikutus saadaan aikaan kätevästi mukana kulkevan design-esineen avulla. 

Valkee 2 -kirkasvalokuuloke on kliinisesti testattu luokan 2(a) terveydenhuollon laite Euroopan Unionin alueella kaamosmasennuksen hoitoon, ja sillä on Direktiivin 92/43/EEC mukainen CE-sertifiointi. Laite on myynnissä mm. Finnairin, Singapore Airlinesin, KLM:n ja Iberian lennoilla, useilla paikallisilla jälleenmyyjillä Euroopassa, Japanissa ja Pohjois-Amerikassa sekä Valkeen omassa verkkokaupassa www.valkee.com 

Lisätietoa: www.valkee.comwww.facebook.com/valkeecompany ja www.twitter.com/humancharger. 

Lisätietoja: 

Pekka Somerto, toimitusjohtaja, Valkee 

Puh. 040 829 6343 

pekka.somerto@valkee.com  

Juha Frey, viestintätoimisto Netprofile 

Puh. 040 572 4674 

valkee@netprofile.fi

Avainsanat: