KUTSU VALMET OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

Report this content

Valmet Oyj:n pörssitiedote 6.2.2014 klo 16:15

Valmet Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 26. päivänä maaliskuuta 2014 klo 15:00 alkaen Helsingin Messukeskuksessa, Messuaukio 1, 00520 Helsinki. Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja äänilippujen jakaminen aloitetaan klo 14.00.

A. Varsinaisessa yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat  

1. Kokouksen avaaminen

2. Kokouksen järjestäytyminen

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

4. Kokouksen laillisuuden toteaminen

5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen

6. Vuoden 2013 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

- Toimitusjohtajan katsaus

7. Tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen vahvistaminen

8. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Yhtiön jakokelpoinen oma pääoma 31.12.2013 oli 922 975 599,83 euroa, josta vuoden 2013 nettotulos oli -5 232 145,15 euroa.

Hallitus ehdottaa, että 31.12.2013 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella jaetaan osinkona 0,15 euroa osakkeelta ja että jäljelle jäävät voittovarat jätetään vapaaseen omaan pääomaan.

Osinko maksetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä 31.3.2014 on merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osingon maksupäivä on 11.4.2014.

9. Vastuuvapaudesta päättäminen hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle

10. Hallituksen jäsenten palkkioista päättäminen

Hallitus ehdottaa osakkeenomistajien, jotka omistavat 29,9 % yhtiön osakkeiden tuottamasta äänimäärästä, suositukseen perustuen, että vuoden 2015 varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka kestäväksi toimikaudeksi valittaville hallituksen jäsenille maksettaisiin seuraavat vuosipalkkiot: hallituksen puheenjohtajalle 100 000 euroa, hallituksen varapuheenjohtajalle ja tarkastusvaliokunnan puheenjohtajalle 60 000 euroa ja kullekin hallituksen jäsenelle 48 000 euroa. Suositukseen perustuen hallitus ehdottaa, että niille hallituksen jäsenille, joiden kotipaikka on Pohjoismaissa, maksetaan kokouspalkkiona 700 euroa kokoukselta, niille jäsenille, joiden kotipaikka on muualla Euroopassa, 1.400 euroa kokoukselta ja niille jäsenille, joiden kotipaikka on Euroopan ulkopuolella, 2.800 euroa kokoukselta, mukaan lukien hallituksen valiokuntien kokoukset. Suositukseen perustuen hallitus ehdottaa, että palkkion saannin edellytyksenä hallituksen jäsenen tulee suoraan yhtiökokouksen päätökseen perustuen hankkia 40 %:lla kiinteästä vuosipalkkiostaan Valmet Oyj:n osakkeita säännellyllä markkinalla Helsingin Pörssissä muodostuvaan hintaan ja että hankinta toteutetaan kahden viikon kuluessa siitä, kun osavuosikatsaus ajalta 1.1 - 31.3.2014 on julkistettu.

11. Hallituksen jäsenten lukumäärästä päättäminen

Hallitus ehdottaa osakkeenomistajien, jotka omistavat 29,9 % yhtiön osakkeiden tuottamasta äänimäärästä, suositukseen perustuen, että hallituksen jäsenten lukumääräksi vahvistetaan seitsemän (7).

12. Hallituksen jäsenten valitseminen

Hallitus ehdottaa osakkeenomistajien, jotka omistavat 29,9 % yhtiön osakkeiden tuottamasta äänimäärästä, suositukseen perustuen, että hallituksen jäseniksi valitaan uudelleen hallituksen nykyisistä jäsenistä Jukka Viinanen, Mikael von Frenckell, Friederike Helfer, Pekka Lundmark, Erkki Pehu-Lehtonen ja Rogério Ziviani.

Lisäksi suositukseen perustuen hallitus ehdottaa, että hallituksen uudeksi jäseneksi ehdotetaan valittavan Lone Fønss Schrøder.

Suositukseen perustuen hallituksen puheenjohtajaksi ehdotetaan valittavan Jukka Viinanen ja varapuheenjohtajaksi Mikael von Frenckell.

Yhtiöjärjestyksen 4 §:n mukaan hallituksen jäsenen toimikausi päättyy ensimmäisen vaalia seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.

Hallitukseen ehdolla olevien henkilöiden henkilö- ja luottamustehtävätiedot on esitetty yhtiön internetsivuilla (www.valmet.fi). Kaikki ehdotetut henkilöt ovat antaneet suostumuksensa tehtävään.

Osakkeenomistajat, jotka omistavat 29,9 % yhtiön osakkeiden tuottamasta äänimäärästä, toteavat suosituksessaan lisäksi, että tulevana hallituksen toimikautena yhtiön henkilöstön edustaja osallistuu asiantuntijana Valmet Oyj:n hallituksen kokouksiin henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa annetun lain mukaisin rajoituksin. Uusi hallitus kutsuu henkilöstön edustajan asiantuntijajäsenekseen järjestäytymiskokouksessaan yhtiökokouksen jälkeen.

13. Tilintarkastajan palkkiosta päättäminen

Hallituksen tarkastusvaliokunnan esitykseen perustuen hallitus ehdottaa, että tilintarkastajalle maksetaan palkkio laskun ja tarkastusvaliokunnan hyväksymien periaatteiden mukaisesti.

14. Tilintarkastajan valitseminen

Hallituksen tarkastusvaliokunnan esitykseen perustuen hallitus ehdottaa, että yhtiön tilintarkastajaksi valitaan KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy, joka on ilmoittanut yhtiön päävastuulliseksi tilintarkastajaksi KHT Jouko Malisen.

15. Hallituksen valtuuttaminen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta ja/tai pantiksi ottamisesta

Valmet Oyj:n hallitus ehdottaa, että hallitus valtuutettaisiin päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta ja/tai pantiksi ottamisesta seuraavasti:

Valtuutuksen nojalla hankittavien ja/tai pantiksi otettavien omien osakkeiden määrä on yhteensä enintään 10.000.000 osaketta, mikä vastaa noin 6,7 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista. Omia osakkeita voidaan valtuutuksen nojalla hankkia muuten kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa (suunnattu hankinta). Omia osakkeita voidaan hankkia vapaalla omalla pääomalla osakkeiden hankintapäivänä säännellyllä markkinalla Helsingin Pörssin pörssilistalla muodostuvaan hintaan tai muuhun markkinaehtoiseen hintaan.

Omia osakkeita voidaan hankkia ja/tai ottaa pantiksi yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, yrityskauppojen, investointien tai muiden yhtiön liiketoimintaan kuuluvien järjestelyjen rahoittamiseksi tai toteuttamiseksi tai käytettäväksi osana yhtiön kannustinjärjestelmää.
Yhtiölle hankitut omat osakkeet voidaan pitää yhtiöllä, mitätöidä tai luovuttaa edelleen.

Hallitus päättää muista omien osakkeiden hankkimiseen ja/tai pantiksi ottamiseen liittyvistä seikoista.

Valtuutus on voimassa 30.6.2015 saakka, ja se kumoaa Metso Oyj:n ylimääräisen yhtiökokouksen 1.10.2013 Valmet Oyj:n hallitukselle myöntämän valtuutuksen.

16. Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista ja erityisten oikeuksien antamisesta

Valmet Oyj:n hallitus ehdottaa, että hallitus valtuutettaisiin päättämään uusien osakkeiden antamisesta, Valmet Oyj:n hallussa olevien omien osakkeiden luovuttamisesta ja osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen erityisten oikeuksien antamisesta seuraavasti:

Hallitus on valtuutuksen nojalla oikeutettu päättämään enintään 15 000 000 uuden osakkeen antamisesta, mikä vastaa noin 10 prosenttia Valmet Oyj:n kaikista osakkeista, ja enintään 10 000 000 Valmet Oyj:n hallussa olevan oman osakkeen luovuttamisesta, mikä vastaa noin 6,7 prosenttia Valmet Oyj:n kaikista osakkeista.

Lisäksi hallitus on oikeutettu antamaan osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettuja erityisiä oikeuksia, jotka oikeuttavat saamaan maksua vastaan uusia osakkeita tai Valmet Oyj:n hallussa olevia omia osakkeita. Erityisten oikeuksien perusteella annettavien osakkeiden enimmäismäärä on 15 000 000 kappaletta, mikä vastaa noin 10 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista. Tämä enimmäismäärä sisältyy edellisessä kappaleessa esitettyihin osakkeiden enimmäismääriin.

Uudet osakkeet voidaan antaa ja yhtiön hallussa olevat omat osakkeet luovuttaa joko maksua vastaan tai maksutta.

Valmet Oyj:n hallitus voi myös päättää maksuttomasta osakeannista yhtiölle itselleen. Yhtiölle annettavien osakkeiden lukumäärä voi olla yhdessä Valmet Oyj:lle valtuutuksen nojalla hankittavien omien osakkeiden lukumäärän kanssa enintään 10 000 000 osaketta, mikä vastaa noin 6,7 prosenttia Valmet Oyj:n kaikista osakkeista. Yhtiölle annettavia osakkeita ei huomioida osana edellisissä kappaleissa mainittuja enimmäismääriä.

Uudet osakkeet, osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitetut erityiset oikeudet ja Valmet Oyj:llä olevat omat osakkeet voidaan antaa osakkeenomistajille siinä suhteessa kuin he ennestään omistavat yhtiön osakkeita tai osakkeenomistajan etuoikeudesta poiketen suunnatulla osakeannilla, jos siihen on Valmet Oyj:n kannalta painava taloudellinen syy. Tällainen syy voi olla esimerkiksi yhtiön pääomarakenteen kehittäminen, yrityskauppojen, investointien tai muiden liiketoimintaan kuuluvien järjestelyjen rahoittaminen tai toteuttaminen taikka osakkeiden käyttäminen osana kannustinjärjestelmää. Suunnattu osakeanti voi olla maksuton vain, jos siihen on Valmet Oyj:n kannalta ja sen kaikkien osakkeenomistajien etu huomioon ottaen erityisen painava taloudellinen syy.

Hallitus päättää muista osakeanteihin ja osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen erityisten oikeuksien antamiseen liittyvistä seikoista.

Valtuutus on voimassa 30.6.2015 saakka, ja se kumoaa Metso Oyj:n ylimääräisen yhtiökokouksen 1.10.2013 Valmet Oyj:n hallitukselle myöntämän valtuutuksen.

17. Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan perustaminen

Valmet Oyj:n hallitus ehdottaa, että yhtiökokous päättää perustaa osakkeenomistajien nimitystoimikunnan, jonka tehtävänä on jatkossa valmistella hallituksen jäsenten valintaa ja hallituksen jäsenten palkitsemista koskevat ehdotukset yhtiökokouksille. Lisäksi hallitus ehdottaa, että yhtiökokous hyväksyy ehdotuksen liitteenä olevan osakkeenomistajien nimitystoimikunnan työjärjestyksen.

Ehdotuksen mukaan nimitystoimikunta koostuu yhtiön neljän suurimman osakkeenomistajan nimeämistä edustajista sekä yhtiön hallituksen puheenjohtajasta. Osakkeenomistajia edustavien jäsenten nimeämisoikeus on vuosittain niillä neljällä osakkeenomistajalla, joiden osuus yhtiön kaikkien osakkeiden tuottamista äänistä on Euroclear Finland Oy:n pitämän yhtiön osakasluettelon perusteella suurin syyskuun 1. päivänä, kuitenkin siten, että mikäli osakkeenomistaja, joka on hajauttanut omistustaan esimerkiksi useisiin rahastoihin ja jolla on arvopaperimarkkinalain mukainen velvollisuus ottaa nämä omistukset huomioon ilmoittaessaan omistusosuutensa muutoksista, esittää viimeistään elokuun 31. päivänä yhtiön hallituksen puheenjohtajalle asiaa koskevan kirjallisen pyynnön, lasketaan tällaisen osakkeenomistajan useisiin rahastoihin tai rekistereihin merkityt omistukset yhteen nimeämisoikeuden ratkaisevaa ääniosuutta laskettaessa. Mikäli osakkeenomistaja ei halua käyttää nimeämisoikeuttaan, oikeus siirtyy seuraavaksi suurimmalle omistajalle, jolla muutoin ei olisi nimeämisoikeutta.

Nimitystoimikunnan ensimmäisen kokouksen koollekutsujana toimii yhtiön hallituksen puheenjohtaja ja nimitystoimikunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan. Nimitystoimikunnan tulee antaa ehdotuksensa yhtiökokoukselle, viimeistään seuraavaa varsinaista yhtiökokousta edeltävän tammikuun 31. päivänä. Toimikunnan jäsenten toimikausi päättyy vuosittain uuden toimikunnan tultua nimetyksi.

18. Kokouksen päättäminen

B. Yhtiökokousasiakirjat

Yhtiökokouksen asialistalla olevat päätösehdotukset ja tämä kokouskutsu ovat saatavilla Valmet Oyj:n internetsivuilla osoitteessa www.valmet.fi. Valmet Oyj:n vuosikertomus, joka sisältää yhtiön tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen, on saatavilla mainituilla Internet-sivuilla viimeistään 5.3.2014. Ehdotukset ja tilinpäätösasiakirjat ovat myös saatavilla yhtiökokouksessa, ja niistä sekä tästä kokouskutsusta lähetetään pyydettäessä jäljennökset osakkeenomistajille. Yhtiökokouksen pöytäkirja on osakkeenomistajien nähtävillä edellä mainituilla internetsivuilla viimeistään 9.4.2014 alkaen.

C. Ohjeita kokoukseen osallistuville

1. Osallistumisoikeus ja ilmoittautuminen

Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on 14.3.2014 rekisteröitynä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osakkeenomistaja, jonka osakkeet on merkitty hänen henkilökohtaiselle suomalaiselle arvo-osuustililleen, on rekisteröity yhtiön osakasluetteloon.

Osakasluetteloon merkityn osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, tulee ilmoittautua yhtiölle viimeistään 21.3.2014 klo 10 mennessä. Ilmoittautumisen on oltava perillä ennen ilmoittautumisajan päättymistä. Ilmoittautuminen voi tapahtua:

a) osoitteessa www.valmet.com/yhtiokokous;
b) puhelimitse numeroon 020 770 6884 (arkipäivisin klo 9.00 ja 16.00 välisenä aikana);
c) faksilla numeroon 010 672 0300; tai
d) kirjeitse osoitteeseen Valmet Oyj, Anne Grahn-Löytänen, PL 11, 02151 Espoo

Ilmoittautumisen yhteydessä tulee ilmoittaa osakkeenomistajan nimi, henkilötunnus/Y-tunnus, osoite, puhelinnumero sekä mahdollisen avustajan, valtuutetun asiamiehen tai lakimääräisen edustajan nimi ja asiamiehen tai edustajan henkilötunnus. Osakkeenomistajien Valmet Oyj:lle luovuttamia henkilötietoja käytetään vain yhtiökokouksen ja siihen liittyvien tarpeellisten rekisteröintien käsittelyn yhteydessä.

Osakkeenomistajan, hänen edustajansa tai asiamiehensä tulee kokouspaikalla tarvittaessa pystyä osoittamaan henkilöllisyytensä ja/tai edustusoikeutensa.

2. Hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja

Hallintarekisteröityjen osakkeiden omistajalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen niiden osakkeiden nojalla, joiden perusteella hänellä olisi oikeus olla merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä 14.3.2014. Osallistuminen edellyttää lisäksi, että osakkeenomistaja on näiden osakkeiden nojalla tilapäisesti merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon viimeistään 21.3.2014 klo 10.00. Hallintarekisteriin merkittyjen osakkeiden osalta tämä katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen.

Hallintarekisteröidyn osakkeen omistajaa kehotetaan pyytämään hyvissä ajoin omaisuudenhoitajaltaan osakasluetteloon rekisteröitymistä, valtakirjan antamista ja yhtiökokoukseen osallistumista koskevat ohjeet.  Omaisuudenhoitajan tilinhoitajan tulee ilmoittaa hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja, joka haluaa osallistua varsinaiseen yhtiökokoukseen, merkittäväksi tilapäisesti yhtiön osakasluetteloon viimeistään edellä mainittuun ajankohtaan mennessä.

3. Asiamiehen käyttäminen ja valtakirjat

Osakkeenomistaja saa osallistua yhtiökokoukseen asiamiehen välityksellä. Asiamiehen on esitettävä päivätty valtakirja tai muutoin luotettavalla tavalla osoitettava olevansa oikeutettu edustamaan osakkeenomistajaa.

Jos osakkeenomistaja osallistuu yhtiökokoukseen usean asiamiehen välityksellä, jotka edustavat osakkeenomistajaa eri arvopaperitileillä olevilla osakkeilla, on ilmoittautumisen yhteydessä ilmoitettava ne osakkeet, joiden perusteella kukin asiamies edustaa osakkeenomistajaa.

Mahdolliset valtakirjat pyydetään toimittamaan alkuperäisinä osoitteeseen Valmet Oyj, Anne Grahn-Löytänen, PL 11, 02151 Espoo, ennen ilmoittautumisajan päättymistä.

4. Muut tiedot

Yhtiökokouksessa läsnä olevalla osakkeenomistajalla on yhtiökokouksessa osakeyhtiölain 5 luvun 25 §:n mukainen kyselyoikeus kokouksessa käsiteltävistä asioista.

Valmet Oyj:ssä on kokouskutsun päivänä 6.2.2014 yhteensä 149.864.619 osaketta ja ääntä.

Helsinki 6.2.2014

VALMET OYJ
Hallitus

Lisätietoja antaa:
Rasmus Oksala, lakiasianjohtaja, Valmet Oyj, puh. 040 586 8997
Hanna-Maria Heikkinen, sijoittajasuhdejohtaja, Valmet Oyj, 010 672 0007

Valmet Oyj on maailman johtava sellu-, paperi- ja energiateollisuuden teknologia- ja palvelutoimittaja. 11 000 ammattilaistamme ympäri maailmaa työskentelee lähellä asiakkaitamme, sitoutuneina asiakkaidemme menestyksen edistämiseen - joka päivä.

Valmetin asiakkailleen tarjoamat palvelut kattavat kaiken kunnossapidon ulkoistuksesta tehtaiden ja voimalaitosten parannuksiin ja varaosiin. Vahvan teknologiatarjoomamme ytimen muodostavat kokonaiset sellutehtaat, pehmopaperin-, kartongin- ja paperinvalmistuslinjat ja bioenergiaa tuottavat voimalaitokset.

Valmetilla on yli 200 vuoden teollisuushistoria ja yhtiö syntyi uudestaan sellu-, paperi- ja voimantuotantoliiketoiminnan irtautuessa Metso Oyj:stä joulukuussa 2013. Valmetin liikevaihto vuonna 2013 oli noin 2,6 miljardia euroa. Valmetin tavoitteena on tulla maailman parhaaksi asiakkaidensa palvelussa.

Valmetin pääkonttori sijaitsee Espoossa ja sen osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä.

Lue lisää www.valmet.com, www.twitter.com/valmetglobal

Tilaa