Osassa Valmetin Rautpohjan tehdasta Jyväskylässä aletaan palata normaaliin toimintaan

Report this content

Valmet Oyj:n lehdistötiedote 24.5.2022 klo 8.30

Valmetin Rautpohjan tehtaalla Jyväskylässä aletaan tämän viikon (viikko 21) alusta lähtien palata normaaliin toimintaan niissä osissa tehdasta, jotka säilyivät vahingoittumattomana 7. toukokuuta syttyneessä tulipalossa. Toimintojen palauttamisen normaaliin uskotaan vievän näissä osissa 1-2 viikkoa. Valmet arvioi myös mahdollista tarvetta siirtää tiettyjä toimintoja vaihtoehtoisiin lokaatioihin lähinnä Suomessa.

Tulipalo ei vaikuttanut suunnittelu-, valimo-, huoltokeskus- ja koekoneiden toimintaan, ja niiden toiminta on jatkunut ilman keskeytyksiä tulipalosta huolimatta.

Viranomaistutkimukset jatkuvat edelleen rajoitetussa osassa tehdasta. Tutkimusten odotetaan valmistuvan tulevien viikkojen aikana. Vahingoittuneiden tuotantotilojen sulkeminen tutkimusten ajaksi vaikuttaa väliaikaisesti noin 120 työntekijään, joka on noin viisi prosenttia Rautpohjan koko henkilöstöstä. Tulipalon henkilöstövaikutuksia on vähennetty töiden uudelleenjärjestelyillä, palkallisilla poissaoloilla ja lomilla.

Myös tulipalon vaikutuksien arviointi liiketoiminnan jatkuvuudelle ja asiakastoimituksiin etenee, ja lopputulos selviää, kun viranomaistutkimukset ovat päättyneet ja tapahtuman täysi laajuus on tiedossa.

”Etenemme toimintojemme käynnistämisessä ja jatkamme yhteistyötä tulipalon juurisyyn selvittämiseksi viranomaisten kanssa. Pyrimme myös minimoimaan vaikutukset liiketoimintaan. Olemme jo voineet toimittaa ensimmäiset tuotteet asiakkaillemme Rautpohjan tehtaalta tapauksen jälkeen, ja alihankkijaverkostomme toimii jälleen normaalisti”, sanoo Jari Vähäpesola, johtaja, Paperit-liiketoimintalinja, Valmet.

Valmetin Rautpohjan tehdas Jyväskylässä valmistaa muun muassa paperi- ja kartonkikoneita, sellunkuivauskoneen märkäpäätä sekä erikoiskomponentteja. Valmet työllistää Rautpohjan tehdasalueella 1 850 henkilöä.

VALMET
Konserniviestintä

Lisätietoja:
Jari Vähäpesola, johtaja, Paperit-liiketoimintalinja, Valmet, puh. +358 40 558 6555

Valmet on maailman johtava prosessiteknologian, automaatioratkaisujen ja palvelujen toimittaja ja kehittäjä sellu-, paperi- ja energiateollisuudelle. Automaatiojärjestelmillä ja virtauksensäätöratkaisuillamme palvelemme vielä laajempaa prosessiteollisuuden asiakaskuntaa.

Tavoitteenamme on tulla maailman parhaaksi asiakkaidemme palvelussa. 17 000 ammattilaistamme työskentelee lähellä asiakkaitamme, sitoutuneina asiakkaidemme menestyksen edistämiseen – joka päivä.

Yhtiöllä on yli 220 vuoden teollinen historia ja vahva näyttö jatkuvasta parantamisesta ja uudistumisesta. Vuonna 2022 yhtiö saavutti merkittävän merkkipaalun, kun virtauksensäätöyhtiö Neles sulautui Valmetiin. Sulautuneiden yhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2021 oli noin 4,5 miljardia euroa.

Valmetin osakkeet noteerataan Nasdaq Helsingissä, ja yhtiön pääkonttori sijaitsee Espoossa.

Seuraa meitä valmet.fi | Twitter | Twitter (IR) | LinkedIn | Facebook | YouTube | Instagram | Instagram (IR) |

Henkilötietojen käsittely

Tilaa