Tulipalon vaikutusten arviointi käynnissä Valmetin Rautpohjan tehtaalla Jyväskylässä

Report this content

Valmet Oyj:n lehdistötiedote 9.5.2022 klo 16.45

Valmetin Rautpohjan tehdasalueella Jyväskylässä on käynnissä lauantaina 7. toukokuuta syttyneen tulipalon vaikutusten arviointi. Tuotantotilassa telatestin aikana alkunsa saanut tulipalo, joka aiheutti lieviä vammoja yhdelle työntekijälle, sammutettiin täysin viikonlopun aikana. Viranomaistutkimukset ovat käynnissä tehdasalueella.   

Suurin osa Rautpohjan tehdasalueen tuotantotiloista on säilynyt vahingoittumattomana. Valmet suunnittelee jatkavansa tuotantoa myöhemmin tällä viikolla näissä vahingoittumattomissa tuotantotiloissa. Lisäksi suunnittelu-, valimo-, huoltokeskus- ja koekoneiden toiminta jatkuu normaalisti.

Vahingoittuneita tuotantotiloja on osissa telojen valmistusta ja esikokoonpanoa, ja nämä tilat on tilapäisesti suljettu. Sulkupäätös vaikuttaa väliaikaisesti noin 120 työntekijään, joka on noin viisi prosenttia Rautpohjan koko henkilöstöstä.

Tulipalon vaikutuksien arviointi liiketoiminnan jatkuvuudelle ja asiakastoimituksiin on aloitettu, ja lopputulos selviää, kun viranomaistutkimukset ovat päättyneet ja tapahtuman täysi laajuus on tiedossa.

”Haluan kiittää tehdasalueen henkilöstöämme ammattimaisesta toiminnasta heti palon syttymisen jälkeen. Tulipalon vaikutusten arviointi on käynnissä, ja jatkamme työntekijöidemme ja asiakkaidemme tukemista tänä aikana. Tulemme tarvittaessa ottamaan käyttöön vaihtoehtoisia ratkaisuja niiden toimintojen osalta, joihin tulipalo on vaikuttanut. Meillä on käytettävissä useita vaihtoehtoisia yksikköjä ja kumppaneita, joista monet ovat paikallisia. Arvioimme myös vaihtoehtoja Skandinaviassa, Euroopassa ja maailmanlaajuisesti”, sanoo Jari Vähäpesola, johtaja, Paperit-liiketoimintalinja, Valmet.

Valmetin Rautpohjan tehdas Jyväskylässä valmistaa muun muassa paperi- ja kartonkikoneita, sellunkuivauskoneen märkäpäätä sekä erikoiskomponentteja. Valmet työllistää Rautpohjan tehdasalueella 1 850 henkilöä.

VALMET
Konserniviestintä

Lisätietoja:
Jari Vähäpesola, johtaja, Paperit-liiketoimintalinja, Valmet, puh. +358 40 558 6555

Valmet on maailman johtava prosessiteknologian, automaatioratkaisujen ja palvelujen toimittaja ja kehittäjä sellu-, paperi- ja energiateollisuudelle. Automaatiojärjestelmillä ja virtauksensäätöratkaisuillamme palvelemme vielä laajempaa prosessiteollisuuden asiakaskuntaa.

Tavoitteenamme on tulla maailman parhaaksi asiakkaidemme palvelussa. 17 000 ammattilaistamme työskentelee lähellä asiakkaitamme, sitoutuneina asiakkaidemme menestyksen edistämiseen – joka päivä.

Yhtiöllä on yli 220 vuoden teollinen historia ja vahva näyttö jatkuvasta parantamisesta ja uudistumisesta. Vuonna 2022 yhtiö saavutti merkittävän merkkipaalun, kun virtauksensäätöyhtiö Neles sulautui Valmetiin. Sulautuneiden yhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2021 oli noin 4,5 miljardia euroa.

Valmetin osakkeet noteerataan Nasdaq Helsingissä, ja yhtiön pääkonttori sijaitsee Espoossa.

Seuraa meitä valmet.fi | Twitter | Twitter (IR) | LinkedIn | Facebook | YouTube | Instagram | Instagram (IR) |

Henkilötietojen käsittely

Tilaa