Valmet julkaisee tulosohjeistuksen vuodelle 2020

Report this content

Valmet julkaisee tulosohjeistuksen vuodelle 2020

Valmet Oyj:n pörssitiedote (sisäpiiritieto) 13.10.2020 klo 10:10

Valmet julkaisee tulosohjeistuksen vuodelle 2020. Valmet arvioi, että liikevaihto vuonna 2020 pysyy edellisvuoden tasolla verrattuna vuoteen 2019 (3 547 milj. euroa), ja että tulos (vertailukelpoinen EBITA) vuonna 2020 kasvaa verrattuna vuoteen 2019 (316 milj. euroa).

Valmet perui 16. huhtikuuta 2020 aiemman tulosohjeistuksensa vuodelle 2020 COVID-19-pandemiaan liittyvän lisääntyneen epävarmuuden johdosta.

COVID-19-pandemian vaikutuksia Valmetiin ja siihen liittyviä riskejä on kuvattu Valmetin puolivuosikatsauksessa 2020. Valmetin tammi–syyskuun 2020 osavuosikatsaus julkaistaan 27. lokakuuta 2020.

Lisätietoja antaa:

Pekka Rouhiainen, sijoittajasuhdejohtaja, Valmet, puh. 010 672 0020

VALMET

Kari Saarinen
talousjohtaja

Pekka Rouhiainen
sijoittajasuhdejohtaja

Valmet on maailman johtava prosessiteknologian, automaatioratkaisujen ja palvelujen toimittaja ja kehittäjä sellu-, paperi- ja energiateollisuudelle. Tavoitteemme on tulla maailman parhaaksi asiakkaidemme palvelussa.

Vahvan teknologiatarjonnan ytimen muodostavat sellutehtaat, pehmopaperin-, kartongin- ja paperinvalmistuslinjat ja bioenergiaa tuottavat voimalaitokset. Valmetin edistykselliset palvelut ja automaatioratkaisut parantavat asiakkaidemme tuotantoprosessien luotettavuutta ja suorituskykyä sekä tehostavat raaka-aineiden ja energian käyttöä.

Valmetin liikevaihto vuonna 2019 oli noin 3,5 miljardia euroa. Yli 13 000 ammattilaistamme ympäri maailmaa työskentelee lähellä asiakkaitamme, sitoutuneina asiakkaidemme menestyksen edistämiseen - joka päivä. Valmetin pääkonttori sijaitsee Espoossa ja sen osakkeet noteerataan Nasdaq Helsingissä.

Lue lisää www.valmet.fi, www.twitter.com/valmetglobal

Seuraa Valmetin sijoittajasuhteita Twitterissä www.twitter.com/valmetir

Henkilötietojen käsittely



Tilaa