• news.cision.com/
  • Valmet Oyj/
  • Valmet on kolmanneksi houkuttelevin työnantaja tekniikan alan opiskelijoiden keskuudessa Suomessa

Valmet on kolmanneksi houkuttelevin työnantaja tekniikan alan opiskelijoiden keskuudessa Suomessa

Report this content

Valmet Oyj:n lehdistötiedote 18.5.2021 klo 11.30

Tekniikan alan opiskelijat ovat valinneet Valmetin kolmanneksi houkuttelevimmaksi työnantajaksi Suomessa. Tulos perustuu Universumin tekemään vuosittaiseen tutkimukseen, joka on alan laajin Suomessa. Viime vuonna Valmet sijoittui vastaavassa kategoriassa viidenneksi.

Valmet on jatkuvasti uudistanut ja kehittänyt tapoja tehdä yhteistyötä tulevaisuuden osaajien kanssa. Pandemiasta huolimatta Valmet on voinut tarjota Suomessa reilusti yli 300 kesätyöpaikkaa tänä ja viime vuonna. Lisäksi Valmet on järjestänyt tänä vuonna Suomessa muun muassa virtuaalisia kesärekrymessuja ja virtuaalista mentorointia.

”Sijoittuminen kolmen parhaan työnantajan joukkoon on saavutus, josta voimme olla ylpeitä. Uskon, että opiskelijoiden keskuudessa suosittu kesäharjoittelijaohjelmamme vaikuttaa sijoitukseen, mutta myös Valmetin jatkunut vahva tuloskehitys, asiantunteva henkilöstömme ja alan johtavat projektit tekevät meistä houkuttelevan työnantajan niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Toivon, että tutkimukseen vastanneissa on useita tulevia valmetlaisia. Etsimme jatkuvasti uusia osaajia,” sanoo Julia Macharey, SVP, Human Resources and Operational Development.

Lisätietoa Universumin tutkimuksesta

Joka vuosi yliopisto-opiskelijat antavat äänensä ihanteellisimmille työnantajille Suomen laajimmassa alan tutkimuksessa – Universum Talent Surveyssä. Tänä vuonna yli 14 000 opiskelijaa Suomesta antoi arvionsa siitä, mitkä yritysten piirteet tekevät niistä kiinnostavia ja potentiaalisia työnantajia sekä mitkä yritykset voisivat olla heidän ideaalisia työnantajiaan tulevaisuudessa.

VALMET 
Konserniviestintä 

Lisätietoa:
Julia Machareyhenkilöstö- ja liiketoiminnan kehityksen johtaja, Valmet, +358 50 486 8056

Valmet on maailman johtava prosessiteknologian, automaatioratkaisujen ja palvelujen toimittaja ja kehittäjä sellu-, paperi- ja energiateollisuudelle. Tavoitteemme on tulla maailman parhaaksi asiakkaidemme palvelussa.   

Vahvan teknologiatarjonnan ytimen muodostavat sellutehtaat, pehmopaperin-, kartongin- ja paperinvalmistuslinjat ja bioenergiaa tuottavat voimalaitokset. Valmetin edistykselliset palvelut ja automaatioratkaisut parantavat asiakkaidemme tuotantoprosessien luotettavuutta ja suorituskykyä sekä tehostavat raaka-aineiden ja energian käyttöä.  

Valmetin liikevaihto vuonna 2020 oli noin 3,7 miljardia euroa. 14 000 ammattilaistamme ympäri maailmaa työskentelee lähellä asiakkaitamme, sitoutuneina asiakkaidemme menestyksen edistämiseen - joka päivä. Valmetin pääkonttori sijaitsee Espoossa ja sen osakkeet noteerataan Nasdaq Helsingissä. 

Lue lisää www.valmet.fiwww.twitter.com/valmetglobal  

Henkilötietojen käsittely 

Tilaa