Valmet toimittaa avainteknologiaa SCA:n Östrandin sellutehtaan laajennusprojektiin

Report this content

Valmet Oyj:n lehdistötiedote 2.12.2015 klo 9:00

Valmet on saanut merkittävän tilauksen keittolaitoksen, kuitulinjan ja haihduttamon toimittamisesta SCA:n Östrandin sellutehtaalle, joka sijaitsee Timråssa Ruotsissa. Tilaus on osa SCA:n investointia Östrandin sellutehtaan vuotuisen tuotantokapasiteetin kasvattamiseksi 430 000 tonnista 900 000 tonniin vuodessa. Uudistetun tehtaan on arvioitu käynnistyvän toukokuussa 2018.

Tilaus sisältyy Valmetin vuoden 2015 viimeisen vuosineljänneksen saatuihin tilauksiin. Tilauksen arvoa ei julkisteta.

SCA:n 2.12.2015 julkaistussa tiedotteessa SCA:n projektijohtaja Ingela Ekebro kertoo projektin tavoitteista: "Uusi sellutehdas tulee käyttämään maailmanluokan teknologiaa. Voimme tuottaa huippulaatuista sellua, samalla kun ympäristösuorituskykymme on parhaalla saavutettavissa olevalla tasolla. Lisäksi pystymme toteuttamaan tämän kustannustehokkaasti, niin että olemme kilpailukykyisiä maailmanlaajuisilla sellumarkkinoilla."

"Tämä merkittävä sopimus SCA:n kanssa on jatkoa Valmetin ja SCA:n pitkään yhteistyösuhteeseen, ja on tärkeä saavutus selluteknologialiiketoiminnallemme. Projektilla on suuri työllisyysvaikutus Valmetille Ruotsissa, koska merkittävä osa projektissa toimitettavista laitteista suunnitellaan ja valmistetaan Ruotsin yksiköissämme", sanoo Valmetin Sellu ja energia -liiketoimintalinjan johtaja Bertel Karlstedt.

Tilauksen arvioitu työllisyysvaikutus on noin 150 miestyövuotta pääosin Ruotsissa. Suuri osa laitteista toimitetaan Valmetin Ruotsin yksiköistä: keittolaitos Karlstadista, kuitulinja Sundsvallista ja haihduttamo Göteborgista.

Valmet on aiemmin toimittanut SCA:lle sekä sellu- että pehmopaperiteknologiaa. Lisäksi Valmetilla on laajoja palvelusopimuksia SCA:n kanssa. Viimeisin toimitus on ollut uuden Compact Cooking G2 -keittolaitoksen toimittaminen SCA:n Obbbolan tehtaalle.

Tietoa Valmetin toimituksesta

Valmetin toimitus sisältää Compact Cooking G2 -keittolaitoksen sekä TwinRoll-puristinteknologiaan perustuvan kuitulinjan, jolla voidaan tuottaa sekä ECF- että TCF-sellua 2 850 ilmakuivatonnia vuorokaudessa (adt/d). Haihduttamo koostuu seitsemästä kuiva-aineen TUBEL super-sakeuttimesta ja sen teho on 1 150 tonnia haihdutettua vettä tunnissa. Kokonaisuus on optimoitu erinomaiselle vesi- ja energiatehokkuudelle.

Tietoa asiakkaasta SCA

SCA on maailman johtavia hygienia- ja muiden metsäteollisuuden tuotteiden valmistajia. Konserni kehittää ja valmistaa kestäviä henkilökohtaisen hygienian tuotteita, pehmopapereita ja muita metsäteollisuuden tuotteita. Yhtiön tuotteita myydään noin sadassa maassa useiden vahvojen brandien alla. SCA on Euroopan suurin yksityinen metsänomistaja, ja kestävä metsänhoito on sille erittäin tärkeää. SCA-konsernilla on noin 44 000 työntekijää ja sen liikevaihto vuonna 2014 oli noin 104 miljardia ruotsin kruunua (noin 11,4 miljardia euroa). SCA on perustettu vuonna 1929. Yrityksen pääkonttori sijaitsee Tukholmassa ja osakkeet on listattu NASDAQ OMX Tukholmassa.

VALMET
Konserniviestintä

Lisätietoja:
Stefan Mattsson, johtaja, Kuidunkäsittely-liiketoimintayksikkö, Valmet, puh. +46 70 653 38 18

Bertel Karlstedt, johtaja, Sellu ja energia -liiketoimintalinja, Valmet, puh. +358 10 676 3026 

Valmet on maailman johtava teknologian, automaation ja palveluiden toimittaja ja kehittäjä sellu-, paperi- ja energiateollisuudelle. Valmetin visiona on tulla maailman parhaaksi asiakkaidensa palvelussa.

Valmetin asiakkailleen tarjoamat palvelut kattavat kaiken kunnossapidon ulkoistuksesta tehtaiden ja voimalaitosten parannuksiin ja varaosiin. Vahvan teknologiatarjonnan ytimen muodostavat sellutehtaat, pehmopaperin-, kartongin- ja paperinvalmistuslinjat ja bioenergiaa tuottavat voimalaitokset. Valmetin edistyksellisiin automaatioratkaisuihin sisältyvät niin yksittäiset mittaukset kuin koko tehtaan kattavat avaimet käteen automaatioprojektit.

Valmetin liikevaihto vuonna 2014 oli noin 2,5 miljardia euroa. 12 000 ammattilaistamme ympäri maailmaa työskentelee lähellä asiakkaitamme, sitoutuneina asiakkaidemme menestyksen edistämiseen - joka päivä. Valmetin pääkonttori sijaitsee Espoossa ja sen osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä.

Lue lisää www.valmet.fi, www.twitter.com/valmetglobal

Tilaa