Valmetille kaksi uutta tilausta Kotkamillsiltä - molemmat automaatioteknologiasta

Report this content

Valmet Oyj:n lehdistötiedote 29.7.2015 klo 11:00

Valmet on saanut Kotkamills Oy:ltä kaksi automaatioteknologian tilausta, jotka täydentävät yhtiön huhtikuussa saamaa isoa avainteknologian tilausta paperikoneen lajinvaihtouudistukseen. Ensimmäinen uusista tilauksista sisältää märänpään ratkaisuja aikakauslehtipaperia tuottavaan paperikone 2:een, joka uudistetaan ja jonka tuotanto muutetaan pakkauskartongiksi. Toinen tilaus sisältää analysaattoreita ja kehittyneitä prosessisäätöjä sellutehtaalle.

Uudella märänpään automaatiolla varustetun paperikoneen on suunniteltu käynnistyvän uudistettuna vuoden 2016 toisella neljänneksellä. Sellutehtaalla laadun parantamiseen tähtäävä projekti on aloitettu uusien automaatioratkaisujen avulla.

Tilaukset sisältyvät Valmetin vuoden 2015 toisen neljänneksen saatuihin tilauksiin. Tilausten arvoa ei julkisteta. Tyypillisesti automaatiojärjestelmätoimitusten arvo vaihtelee alle yhdestä miljoonasta kolmeen miljoonaan euroon.

"Yksi automaatioalusta laatusäädöistä ja prosessi- ja koneohjauksista linjakäyttöjen ohjaukseen auttaa meitä saamaan projektille hyvän alun ja korkean käytettävyyden projektivaiheen jälkeen. Olemassa oleva tietotaitomme Valmet DNA -järjestelmästä, yhteiset varaosat ja palvelusopimuksemme Valmetin kanssa tuovat meille etuja. Yksi toimittaja kartonkikoneen automaatiojärjestelmälle sekä sovellus- ja kenttäsuunnittelulle virtaviivaistaa työtämme projektin aikana", sanoo Kotkamills Oy:n automaatiosta vastaava projektipäällikkö Jari Mäkelä.

"Automaatioratkaisut ovat nykyisin erittäin tärkeitä työkaluja operaattoreille ja kunnossapitohenkilöstölle, kun halutaan varmistaa konelinjan mahdollisimman korkea käytettävyys ja tehokkuus. Valmetin automaatiojärjestelmä ja tietotaito mahdollistavat täysin integroidut koneohjaukset perälaatikosta rullaimelle. Meillä on ollut aiemmin monta onnistunutta projektia Kotkamillsin kanssa, ja tämä toimitus vahvistaa entisestään pitkää yhteistyötämme", toteaa Valmetin Automaatio-liiketoiminnan Pohjoismaiden markkinoista vastaava johtaja Ari Pinjamaa.

Teknistä tietoa toimituksesta

Valmet toimittaa koneuudistuksen automaatio-osuuteen Valmet DNA -kone- ja käyttöohjaukset sekä Valmet IQ -laimennusprofilointitoimilaitteen. Jälkimmäisellä saadaan muutettua perälaatikon venttiilien asentoa parhaiden mahdollisten neliöpainoprofiilien aikaansaamiseksi. Kaikki ratkaisut integroidaan Valmet DNA -automaatiojärjestelmään, joka sisältyi aiemmin kerrottuun tilaukseen.

Automaatiotoimitukseen sellutehtaalle sisältyy Valmet Continuous Cooking Optimizers - optimointiratkaisuja jatkuvalle keitolle, Valmet Kappa -analysaattori, Valmet Causticizing Optimizer -optimointiratkaisu kaustisointiin ja Valmet Recovery Liquor -analysaattori lipeän talteenottoon. Kaikki niistä auttavat tehdasta parantamaan sellun laatua.

Valmet Kappa -analysaattori ja Valmet Recovery Liquor -analysaattori

Tietoja asiakkaasta Kotkamills

Kotkamills on erikoistunut laminaattipaperin, mattapäällysteisten papereiden ja sahatuotteiden valmistukseen. Sen omistaa Eagle Industries Oy, jonka omistajia ovat MB Funds, Nordic Mezzanine, työeläkeyhtiö Elo, Suomen Teollisuussijoitus Oy sekä yhtiön johto. MB Funds on suurin omistaja.

VALMET OYJ
Konserniviestintä

Lisätietoja:
Ari Pinjamaa, johtaja, Pohjoismaiden markkinat, Automaatio, Valmet, puh. 040 708 9666

Valmet on maailman johtava teknologian, automaation ja palveluiden toimittaja ja kehittäjä sellu-, paperi- ja energiateollisuudelle. Valmetin visiona on tulla maailman parhaaksi asiakkaidensa palvelussa.

Valmetin asiakkailleen tarjoamat palvelut kattavat kaiken kunnossapidon ulkoistuksesta tehtaiden ja voimalaitosten parannuksiin ja varaosiin. Vahvan teknologiatarjonnan ytimen muodostavat sellutehtaat, pehmopaperin-, kartongin- ja paperinvalmistuslinjat ja bioenergiaa tuottavat voimalaitokset. Valmetin edistyksellisiin automaatioratkaisuihin sisältyvät niin yksittäiset mittaukset kuin koko tehtaan kattavat avaimet käteen automaatioprojektit.

Valmetin liikevaihto vuonna 2014 oli noin 2,5 miljardia euroa. 12 000 ammattilaistamme ympäri maailmaa työskentelee lähellä asiakkaitamme, sitoutuneina asiakkaidemme menestyksen edistämiseen - joka päivä. Valmetin pääkonttori sijaitsee Espoossa ja sen osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä.

Lue lisää www.valmet.fi, www.twitter.com/valmetglobal

Tilaa

Multimedia

Multimedia