Valmetin iRoll-telateknologia parantaa paperin laatua ja koneen ajettavuutta

Report this content

Valmet Oyj:n lehdistötiedote 11.6.2014 klo 10.00

Valmet iRoll


Valmetin iRoll-tuoteperhe sisältää kattavasti ratkaisuja paperin kireys- ja nippiprofiilien säätöön. iRoll-teknologiaa on nyt saatavilla sellu-, paperi-, kartonki- ja pehmopaperikoneiden kaikkiin pääprosesseihin ja positioihin Valmetin uusimmilla telapinnoitteilla.

Markkinoilta saadun hyvän palautteen johdosta Valmet laajentaa iRoll-telojen valmistustaan. Kesäkuun 2014 lopusta lähtien teloja valmistetaan Suomessa, Ranskassa, Yhdysvalloissa, Thaimaassa sekä Kiinassa. Valmet on myös lisännyt paikallista kenttäpalveluosaamistaan iRoll-koulutusohjelman avulla.

"iRoll-älytelan asentaneet asiakkaamme ovat antaneet meille kiitosta hyvistä tuloksista. Esimerkiksi märänpään katkot päivää kohden ovat vähentyneet 50 prosenttia, ajettavuus on parantunut, hiontaväli on pidentynyt 100 prosenttia ja päällystemäärän 2-sigma-arvo on laskenut 40 prosenttia", kertoo telapinnoitteista vastaava johtaja Samppa Ahmaniemi Valmetilta.

Tarkat jatkuvatoimiset mittaukset

iRoll-teknologian tärkeimmät edut ovat sen tarkka, jatkuvatoiminen menetelmä nipin profiilimittaukseen ja mahdollisuus säätää prosessia puristimella, sizerilla, päällystyskoneella, rullaimella ja pituusleikkurilla. Valmetin iRoll on alan nopein ja herkin jatkuvatoiminen menetelmä profiilimittaukseen.

Nippikuormaprofiilin lisäksi iRoll mittaa applikointisauvojen kuormitusprofiilia sizerilla, konerullan kovuusprofiilia rullaimella sekä paperin, kartongin tai pehmopaperin kireysprofiileita valituissa positioissa. iRoll voidaan jopa yhdistää takaisinkytkettyyn säätöjärjestelmään.

iRoll Portable on nopea, kustannustehokas prosessianalyysi- ja viritysmenetelmä, joka dynaamisesti mittaa nippiprofiilia tai paperin/kudoksen kireysprofiilia. iRoll Portable antaa tulokset nopeasti, sillä Valmetin asiantuntijat tekevät analyysin seisokkien aikana.

 

VALMET OYJ
Konserniviestintä

Lue lisää englanniksi valmet.com sivuilta:  
iRoll for paper and board making  
iRoll for tissue making

 

Lisätietoja antaa:
Samppa Ahmaniemi, johtaja, telapinnoitteet, Palvelut-liiketoimintaryhmä, Valmet, puh.  0400 461 417, samppa.ahmaniemi@valmet.com

 

Valmet Oyj on maailman johtava sellu-, paperi- ja energiateollisuuden teknologia- ja palvelutoimittaja. 11 000 ammattilaistamme ympäri maailmaa työskentelee lähellä asiakkaitamme, sitoutuneina asiakkaidemme menestyksen edistämiseen - joka päivä.

Valmetin asiakkailleen tarjoamat palvelut kattavat kaiken kunnossapidon ulkoistuksesta tehtaiden ja voimalaitosten parannuksiin ja varaosiin. Vahvan teknologiatarjontamme ytimen muodostavat kokonaiset sellutehtaat, pehmopaperin-, kartongin- ja paperinvalmistuslinjat ja bioenergiaa tuottavat voimalaitokset.

Valmetilla on yli 200 vuoden teollisuushistoria, ja yhtiö syntyi uudestaan sellu-, paperi- ja voimantuotantoliiketoiminnan irtautuessa Metso Oyj:stä joulukuussa 2013. Valmetin liikevaihto vuonna 2013 oli noin 2,6 miljardia euroa. Valmetin tavoitteena on tulla maailman parhaaksi asiakkaidensa palvelussa.

Valmetin pääkonttori sijaitsee Espoossa ja sen osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä.

Lue lisää www.valmet.fi, www.twitter.com/valmetglobal

Tilaa

Multimedia

Multimedia