Osuuskauppa Suur-Savo on Suomen Aktiivisin Työpaikka 2015

Report this content

Vuosittain jaettavalla Suomen Aktiivisin Työpaikka tunnustuksella Valo haluaa edistää henkilöstöliikunnan kulttuuria sekä tukea työyhteisöjen hyvinvointia terveyttä edistävän liikunnan keinoin. Vuodesta 2006 alkaen jaettu tunnustus viestii erittäin hyvin hoidetusta henkilöstöliikunnasta. Suomen Aktiivisin Työpaikka 2015 tunnustuksen saaja on Osuuskauppa Suur-Savo, joka toimii Etelä-Savossa 12 kunnan alueella.

Tunnustuksen myöntämisperusteissa kiitettiin johdon vahvaa sitoutumista henkilöstön liikuntaohjelman suunnitelmalliseen toteuttamiseen, aktiivista työterveysyhteistyötä sekä työntekijöiden oma-aloitteisuutta paikallisten liikuntapalvelujen hyödyntämisessä.

Osuuskauppa Suur-Savo on monitoimialayritys, joka työllistää miltei 1300 työntekijää. Henkilöstön työhyvinvoinnin kokonaisuudesta päättää johtoryhmä ja päätökset jalkautuvat kentälle henkilöstöpäällikön ja henkilökuntakerhon toiminnan kautta.

- Jokainen henkilöstön hyvinvointiin ja liikkumiseen satsattu euro tulee viisin-kuusinkertaisesti takaisin, vakuuttaa toimitusjohtaja Heikki Hämäläinen.

Olennaista ”hyvän hyötysuhteen” saamisessa on tarjota jokaiselle työntekijälle mahdollisuuksia liikkua mielekkäällä tavalla ja ilon kautta, sanoo 150 000 hiihtokilometrin mies, kilpahiihtäjätaustan omaava Hämäläinen.  Hän kokee perineensä edeltäjältään, toimitusjohtaja Leo Laukkaselta, erinomaisen mallin siihen, kuinka yrityksen henkilökunnan työhyvinvointia tulee tukea ja huomioida niin fyysisesti, psyykkisesti kuin sosiaalisestikin.

- Laukkasen fiksuutta oli fyysiseen aktiivisuuteen kannustamisen rinnalla rakentaa työyhteisön joukkuehenkeä, kiittelee Hämäläinen.

Tasavertaisuus liikuntapalvelujen tavoitteena

- Liikuntapalvelujen tarjoamisessa alleviivaamme vahvasti sitä, että palvelujen tulee mahdollisimman tasavertaisesti koskettaa kaikkia toimialueen kuntia ja että jokaisella työntekijällä tulee olla mahdollisuus työantajan tukemaan liikkumiseen edes jollain tavalla. Kun paikkakuntia on 12, keinovalikoimassa korostuvat paikalliset liikuntapalvelut ja työntekijöiden oma-aloitteisuus, sanoo Hämäläinen.

Henkilöstöpäällikkö Tuula Lyytikäinen kertoo saavansa työntekijöiden taholta kuukausittain ideoita uusista liikuntamahdollisuuksista ja yhteistyökumppaneista.

- Rajausta on toki pakko tehdä, mutta hyvällä vuorovaikutuksella on kiistatta vaikutusta sitoutumiseen.

Vapaa-ajan liikunnassa korostuu myös joukkuehenki, arjen aktiivisuudessa omat valinnat. Lyytikäinen toteaa, että vaikka työnantaja tukee ja auttaa onnistumaan, jokaisella on oma vastuu. Esimerkkeinä työarjen liikunnallisesta toimintakulttuurista hän mainitsee Salen ja S-Marketien ryhmäpäälliköiden käynnistämät liikunnalliset kehityskeskustelut ja “konttorilla” kaikkien käytössä olevat seisomatyöpisteet.

Kisat avuksi kun painoindeksi kohoaa

Työterveyshuolto tukee aktiivisuutta omalla osaamisellaan. Johtavan työterveyslääkärin todettua suur-savolaisten painoindeksin meinaavan karata, päätettiin hyödyntää Mikkelissä parhaillaan meneillään oleva Liikkumisen unelmavuosi asiaan tarttumiseksi.

- Käynnistetään parikisoina tai isompina joukkueina suurimmat pudottajat-painonpudotuskisa ja määrällisesti eniten liikkuvien kisa pareittain tai joukkueena. Molemmissa sarjoissa parhaimmat palkitaan tuntuvilla rahapalkinnoilla. Ajattelin osallistua eniten liikkuvien sarjaan assistenttini kanssa, jos hän ei kieltäydy. Voidaan vaikka pärjätäkin, uumoilee jo toimitusjohtaja, jonka johtamis-slogan ´Huumorilla mutta tosissaan´ tuntuu sopivan täydellisesti myös henkilöstöliikunnan edistämiseen.

_________________________________________________________________________________

Suomen Aktiivisin työpaikka -tunnustus perustuu Maailman terveysjärjestön WHO:n käynnistämään Active Workplace -ohjelmaan ja henkilöstöliikunnan hyviin käytäntöihin, joiden toteutumista arvioidaan ja kehitetään Työpaikan liikuntaohjelman kartoitus -työkalun avulla. Hyvin toteutetusta liikuntaohjelmasta yritykselle myönnetään Aktiivisen Työpaikan Sertifikaatti, joka oikeuttaa osallistumaan Suomen Aktiivisin Työpaikka -kilpailuun. Kartoitusta toteuttavat liikunnan aluejärjestöt ja vuosittaisen tunnustuksen saajan valitsee Valon koordinoima henkilöstöliikunnan asiantuntijaraati.

Lisätietoja:

www.valo.fi/tyoyhteisöt

Valo, työyhteisöliikunnan asiantuntija Satu Ålgars, p. 050 583 1696

Etelä-Savon Liikunta Ry, projektipäällikköTeemu Ripatti, p. 044 3410053

Osuuskauppa Suur-Savo, henkilöstöpäällikkö Tuula Lyytikäinen, p. (015) 206 2136, p. 050 562 920

Kuva: Suomen Aktiivisimman Työpaikan 2015 tunnustus luovutettiin Osuuskauppa Suur-Savolle 1.2.2016. Kuvassa vas. Etelä-Savon Liikunnan projektipäällikkö Teemu Ripatti, Valon edustajana tunnustuksen luovuttanut projektipäällikkö Ahti Romo, Osuuskauppa Suur-Savon toimitusjohtaja Heikki Hämäläinen ja hallintoneuvoston jäsen Annemaija Summanen. Voittajalle luovutettiin lahjakortti Etelä-Savon Liikunnan henkilöstöliikunnan palveluiden ostoon.

Aiemmat tunnustusten saajat:

2006 Posti Oyj

2007 UPM Raflatac Oyj

2008 Sampo Pankki Oyj

2009 Lemminkäinen Oyj

2010 Steveco Oy

2011 Puolustusvoimat

2012 HUS-konserni

2013 Best-Hall Oy 

2014 Siimapuiston päiväkoti  

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia