SuomiAreenaan liikkumisen ja urheilun iloa

Report this content

Liikunta ja urheilu näkyvät vahvasti tämän vuoden SuomiAreenassa. Valon, Suomen Olympiakomitean ja Paralympiakomitean yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa järjestämiä päätapahtumia on kolme: nuorille suunnattu Pool Party tiistaina 12.7., koko perheelle suunnattu monilajinen ”Liikkuva torstai” -tapahtuma torstaina 14.7. sekä huippupanelistien keskustelu urheilutapahtumien merkityksellisyydestä perjantaina 15.7.

- Haluamme yhteistyökumppaneidemme kanssa keskittyä SuomiAreenassa liikkumisen ja urheilun iloon. Liikunnalla ja urheilulla on itseisarvonsa. Lisäksi hyödyistä diabeteksen ehkäisystä yhteisöllisyyteen ja yleiseen vireyteen on lukuisia tutkimuksia. Hyödyt mielessä kuitenkin harvoin lähdetään liikkumaan tai urheilua seuraamaan: liike lähtee jatkossakin ilosta, Valon yhteiskuntasuhteista vastaava johtaja Nelli Kuokka kuvaa lähtökohtia tilaisuuksille.

Pool Party järjestetään Porin maauimalassa. Siellä on hyvän musiikin lisäksi mahdollisuus testata taitoja wibit-vesiliikuntaradalla, tavata uimari Matti Mattsson sekä yllätysvieraita, seurata hengenpelastusnäytöksiä sekä testata omia pelastustaitoja. Tapahtuma on suunnattu yli 12-vuotiaille.

Liikkuva torstai -tapahtuma järjestetään perinteisesti Porin stadionilla. Paikalliset seurat sekä lajiliitot tuovat stadionin nurmelle yli 20 lajia yleisurheilusta ja sokkofutiksesta Kasva urheilijaksi –rataan lasten kokeiltavaksi. Liikkuvaa torstaita vietetään Rion olympialaisten ja paralympialaisten hengessä. Paikalla on myös ainakin pyörätuolikelaaja Leo-Pekka Tähti.

Urheiluyhteisön paneelikeskustelun otsikkona on Taivas varjele mitä siellä tapahtuu - puhetta urheilutapahtumista. Mikä on urheilutapahtumien merkitys? Millainen perintö niistä jää tapahtumapaikoille? Miksi lähteä paikanpäälle kotisohvan sijaan? Muun muassa näistä kysymyksistä keskustelevat Stadion-Säätiön toimitusjohtaja Maija Innanen, Lahti 2017 -kilpailuiden pääsihteeri Janne Leskinen, johtaja Pekka Lindroos Hartwallilta sekä tutkimusjohtaja Mika Pantzar Helsingin yliopiston kuluttajatutkimuskeskuksesta. Sen juontaa toimittaja Reetta Räty.

Tilaisuudet:

Ti 12.7.2016 klo 16:00 - 19:00

Pool Party - Letkeää menoa maauimalan altaissa ja niiden reunoilla!

Järjestäjät: Olympiakomitea, Paralympiakomitea, Valo, Veikkaus, Porin kaupungin vapaa-aikavirasto, Uimaopetus- ja hengenpelastusliitto

Paikka: Porin Maauimala

To 14.7.2016 klo 10:00 - 13:00

Liikkuva torstai - koko perheen liikuntatapahtuma Rion olympialaisten ja paralympialaisten hengessä

Järjestäjät: Olympiakomitea, Paralympiakomitea, Valo, Porin kaupungin vapaa-aikavirasto

Paikka: Porin stadioni

Pe 15.7.2016 klo 11:45 - 13:00

Taivas varjele mitä siellä tapahtuu - puhetta urheilutapahtumista

Järjestäjät: Olympiakomitea, Paralympiakomitea, Valo, Stadionsäätio

Paikka: Antinkatu 5:n lava

Lisätiedot:

Valon yhteiskuntasuhteiden erityisasiantuntija Ilmari Nalbantoglu 050 574 1112