Taisto kansanterveydellistä aikapommia vastaan

Report this content

Suomalaisten lasten ja nuorten liikkumattomuudesta on kasvanut huolestuttava ilmiö, jota on käsitelty viime vuosina runsaasti mediassa ja kahvipöytäkeskusteluissa. Huolensa aiheen tiimoilta ovat esittäneet useat tahot liikunta- ja urheilupiireistä aina muiden alojen huippuasiantuntijoihin. Yleisesti voidaan todeta, että liikkumattomuus ei ole enää huoli vain urheilupiireille, vaan siitä on kasvamassa massiivinen kansanterveydellinen ongelma, jonka hintalappua on mahdoton enää määrittää. 

Taisto on Valon organisoima yläkoululaisille suunnattu liikuntakampanja, joka järjestetään tänä vuonna viidettä kertaa. Taistoon liikkumattomuutta vastaan on lähtenyt tänä aikana jo 370 000 yläkoululaista, mikä on ennennäkemätön määrä Suomessa. Taisto on kasvattanut suosiotaan vuosi vuodelta ja tänä vuonna mukana on ennätykselliset yli 80 000 yläkoululaista 349:stä koulusta. Luku kattaa yli puolet Suomen yläkouluista.

Taisto-Päällikkö Tolppanen kannustaa omaehtoiseen liikkumiseen

Taistossa ideana on ollut tehdä liikunnasta nuorten itsensä näköistä, rentoa ja yhteisöllistä. Taisto tarjoaa työkaluja vähän liikkuvasta aina huippu-urheilijaksi pyrkivälle nuorelle, joten se soveltuu koululiikuntaan sekä koulun ulkopuolella tapahtuvaan harjoitteluun täydellisesti. Lähtökohtaisesti Taisto Workoutit on suunniteltu Suomen ykköskategorian ammattilaisten kanssa kaikille soveltuviksi ja ne motivoivat nuoria hauskuudellaan sekä niiden avulla on helppo seurata omaa kehitystä. Suurin osa harjoitteista on toteutettavissa ilman mitään apuvälineitä.

- Liikunta pitää olla just sitä, mistä ite tykkää. Pitää päästä tekemään niitä omia juttuja eli sen ei tarvitse olla vanhempien päätös, tai muiden luokkatovereiden tai kavereiden päätös, vaan teet just sillein, kun itsestä tuntuu hyvältä. Pitää liikkua itsensä takia, ei muiden takia, tänä vuonna Taisto-Päällikkönä toimiva Oona Tolppanen korostaa.

Taisto-Päällikkö on tunnettu nuorten esikuva, joka haluaa omalla esimerkillään ja persoonallaan innostaa nuoret liikkeelle sekä puhutella heitä terveellisten elämäntapojen puolesta.

Taiston treenijakso alkoi käynnissä - ensimmäiset Taisto Workoutit julki

Taiston vuoden 2016 treenijakso alkoi 11.1.2016 maanantaina. Ensimmäinen treenivideo julkaistiin samana päivänä Taiston Youtube-tilillä. Jari Mönkkösen ja Tung Buin suunnitteleman treenin pääset katsomaan täältä: https://www.youtube.com/watch?v=rn5EeChFELA

Taiston treenivinkkejä on ollut ideoimassa ja toteuttamassa muun muassa telinevoimistelun arvokisamitalisti Jari Mönkkönen, street workoutin Suomen mestarit Konsta Koivuranta ja Tuomas Katila, breakdancen kolminkertainen pohjoismaiden mestari Johannes Hattunen, parkourin Suomeen aikanaan tuonut stunt-näyttelijä Tung Bui ja Suomen kovin hyppypunnertaja Joosua Visuri.

Treenivideoita julkaistaan kaikkiaan kuusi kappaletta. Uusi video julkaistaan joka maanantai seuraavan viiden viikon ajan.

Taistossa jaossa Suomen kovakuntoisimman koulun titteli

Treenijakso huipentuu kaikkein kovakuntoisimpien nuorten kohdalla ainutlaatuiseen Taisto-kilpailuun, joka koostuu poikien leuanvedosta ja dippipunnerruksista, tyttöjen punnerruksista ja riipunnasta sekä ratakilpailusta, missä ratkaistaan lopullisesti Suomen kovakuntoisin yläkoulu. Islannista hankittu Taisto-rata on ennennäkemätön massiivinen ratarakennelma, jossa muun muassa ylitetään verkkoseiniä, kiivetään, ryömitään, hypitään ja nostetaan. Kokonaisvaltaisesti hurjaa lihaskuntoa vaativasta radasta saa parhaan käsityksen näkemällä itse mistä on kyse (videolla viime kauden finaalisuoritus Taisto-radalta): https://www.youtube.com/watch?v=n1xKw4vo6gk&index=20&list=PLftkLyp3SXicssO3mf1iIc2lDvlzsXUo3

Taisto-Päällikkö Oona Tolppasen haastattelun voit kokonaisuudessaan nähdä täältä: https://www.youtube.com/watch?v=c4DbChP0ZVM

Haaste Suomen medialle

Kuten jo aiemmin todettua nuorten liikkumattomuudessa ei ole enää kyse vain urheiluväen ongelmasta vaan laajamittaisemmasta kansallisesta huolenaiheesta. Median tärkein rooli on herättää keskustelua, joten haastammekin kaikki medianedustajat pureutumaan aiheeseen ja uutisoimaan siitä niin alue- kuin valtakunnallisessa tasolla. Taisto on erinomainen osoitus, että asian korjaamiseksi todellisuudessa tehdään asioita ja sen viestin levittäminen laajalti ihmisten tietoisuuteen on tärkeää.

”Tässä rakennetaan niin isoa pommia, että kukaan ei ymmärräkään”

Liitteenä Ilta-Sanomien tiivistelmä Urheilusanomien viime vuonna tekemästä ”liikuntapommi” –artikkelista sekä muutama nosto jutusta: http://www.iltasanomat.fi/urheilu/art-1426675666362.html

”Tutkimuksesta käy ilmi, että vain viidesosa koululaisista täyttää liikuntasuosituksen, joka on vähintään tunti päivässä »kohtalaisen rasittavaa» liikuntaa. Vielä 5. luokalla suositukseen yltää noin kolmannes, 7. luokalla enää viidennes ja 9. luokalla vain joka kymmenes. Siis vain joka kymmenes 15-vuotias liikkuu edes sen verran, mitä terveyssuositukset edellyttävät!”

”Tämän päivän yläkoululaisten pitäisi olla 20–30 vuoden päästä yhteiskunnan tukipilareita, veronmaksajia. Mitä jos tämä sukupolvi on jo silloin peruskorjauksen tarpeessa? Tässä rakennetaan niin isoa pommia, että kukaan ei ymmärräkään”, LIIKUNNAN JA KANSANTERVEYDEN edistämissäätiön Likesin johtaja Eino Havas toteaa artikkelissa.



Lisätietoja:

Jari Hätinen
Vastaava tuottaja

040-9401536

Jesse Pyykkö
Tiedottaja
050-3706988

Taisto-Päällikkö Oona Tolppanen on mieluusti käytettävissä median haastatteluihin. Haastattelupyynnöt tiedottaja Jesse Pyykön kautta.