Vuoden K-Kuntokeskus 2014 on Klaukkalan Fit24 Kuntoklubi

Report this content

Valo ylläpitää K-Kuntokeskusten laatuverkostoa, johon kuuluu yli 120 kuntokeskusta eri puolilla Suomea. Verkoston keskuudesta valitaan vuosittain Vuoden K-Kuntokeskus, joka on paikkakunnallaan arvostettu ja luotettava liikunta- ja hyvinvointipalvelujen tuottaja. Tänä vuonna valinta kohdistui Klaukkalan Fit24 Kuntoklubiin, jonka valinnassa nousivat esiin erityisesti positiivisuus, innovatiivisuus ja yhteistyöhakuisuus sekä merkittävä senioritoiminta.

- Meillä on osallistumisen kynnys matalalla ja toiminnassa aitoa välittämistä. Hyvin pitkälle menestyksemme pohjautuu siihen, että ihmiset oikeasti viihtyvät klubilla, toteaa toimitusjohtaja Jaakko Ahovaara Klaukkalan Fit24 Kuntoklubilta. Kuntoklubin eniten kasvava toimintamuoto on senioriliikuntapalvelut.

Suosittu ja sitouttava senioriklubi

Ahovaara kertoo asiakaskuntaan kuuluvan jo 150-200 aktiivista senioria ja määrä kasvaa koko ajan. Alkusysäyksen senioritoimintaan, WW-klubiin antoi valtakunnallinen Woimaa Wanhuuteen -ohjelma, jossa Nurmijärvi on ollut aktiivisesti mukana useamman vuoden.

- WW-klubin perusajatus on, että asiakas voi mennä mihin tahansa Nurmijärven palvelualueella olevaan klubin liikuntapaikkaan samoilla ehdoilla. Mukana on kuntosaleja, fysikaalinen hoitolaitos, uimahalli sekä kunnan omia palveluita. Liikuntapalveluiden lisäksi järjestetään luentoja, patikkaretkiä, pikkujouluja ja kerran vuodessa retki Vierumäen urheiluopistolle.

Osa senioreista on halunnut jopa kouluttautua vertaisohjaajaksi.

- Kaikin puolin loistava systeemi. Seniori saa mukavan uuden harrastuksen samalla kun pysyy itse virkeänä ja pääsee itse edullisemmin harrastamaan. Kun näkee senioreita, joiden silmät vilkkuvat innostuksesta, uskallan väittää, että toiminnan seurauksena säästöt kunnalle ja yhteiskunnalle ovat melkoisia, sanoo Ahovaara.

Viihteellisyyttä, viihtyisyyttä ja yhdessä tekemistä

WW-klubi edustaa innovatiivisuutta ja paikallista verkostoitumista parhaimmillaan. Osana Fit24 Kuntoklubin koko toimintaa Ahovaara näkee paljon uusia kehittämismahdollisuuksia myös yritysyhteistyössä.

- Iso työyhteisöihinkin ulottuva ongelma on se, kuinka löydetään ne porkkanat, joilla saadaan vähän liikkuvat mukaan. Ahovaara uskoo hyvinvointiin kokonaisuutena.

- Yhdistetään fyysiseen aktiivisuuteen viihteellisyyttä, viihtyisyyttä ja yhdessä tekemistä. Alennetaan osallistumiskynnystä ja rohkaistaan kokeilemaan. Me voimme viedä omaa osaamistamme pois seinien sisältä. Mennään vetämään yritysten työntekijöille vaikka zumbaa kaupungin puistoon, hän hahmottelee.

Kuva: Vuoden K-Kuntokeskus 2014 palkitsemistilaisuudessa 27.5. (vas.) myyntijohtaja Kari Vertio, Gymstick International, toimitusjohtaja Jussi Kirjavainen, Gymstick Liikuntapalvelut Oy, Fit24 Klaukkalan edustajina yrittäjä, toimitusjohtaja Jaakko Ahovaara, yrittäjä, liikuntapalvelujen johtaja Markus Peltonen sekä Hannele Kykkänen, personal training- ja senioripalvelut, Valon edustajana asiantuntija Marjut Frimodig, Suomen Kunto ja Virkistys Oy. Palkintona luovutettiin 1000 euron Gymstick-lahjakortti ohjaajakoulutuksiin sekä Gymstick Fitnessbag -tuotepaketti.

K-Kuntokeskukset

Valon ylläpitämä kuntokeskusten laatuverkosto on toiminut yli 25 vuotta. K-Kuntokeskusverkostoon pääsee mukaan jokainen suomalainen kuntokeskus, joka täyttää asetetut laatuvaatimukset. K-Kuntokeskukset auktorisoidaan säännöllisesti.

Lisätiedot:

Marjut Frimodig, asiantuntija, K-Kuntokeskukset, puh. 020 796 4453, marjut.frimodig@valo.fi

Jaakko Ahovaara, yrittäjä, toimitusjohtaja, Fit24 Klaukkala, puh. 0503488015, jaakko.ahovaara@fit24.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia