Laatu ja energiatehokkuus tärkeitä Frödingen kuivaamovalinnassa

Report this content

Frödinge Hällerum Timber investoi neljään Valutecin vaunutäyttöiseen kamarikuivaamoon. Se lisää Frödingen sahan puunkuivauskapasiteettia ja luo mahdollisuudet myös laatuhyötyihin.
– Olemme tunnettuja korkeasta laadusta, ja parhaiden tuotteiden toimittamisessa kuivaus on olennaista. Vaunutäyttöinen ratkaisu auttaa meitä saamaan myös tärkeitä energiansäästöjä, sanoo Torbjörn Svensson, Frödinge Hällerum Timberin toimitusjohtaja.

Frödingen saha, jonka tuotantokapasiteetti on nykyään 50 000 kuutiometriä, on viiden viime vuoden aikana investoinut tuotantoketjuun ja muun muassa päivittänyt sahalinjansa. Nyt konekantaa uudistetaan neljällä e-vaunutäyttöisellä kamarikuivaamolla, jotka korvaavat vanhan kanavakuivaamon ja kaksi tavanomaista kamarikuivaamoa.  

– Henkilöstö hallitsee ohjausjärjestelmän ja on saanut koulutuksen kuivaustekniikkaan, myös toisella sahallamme Hällerumissa. Näemme suuria etuja sinä, että laitteisto ja kuivauksen ohjaus tunnetaan molemmilla sahoilla. Silloin kuivaamojen hoitajat pääsevät käymään keskenään hedelmällistä keskustelua. Lisäksi järjestelmä on luotettava, hyvää tukea ja huoltoteknikoita on saatavilla Etelä-Ruotsissa, joten saamme apua aina tarvitessamme, sanoo Torbjörn Svensson. 

Investoinnit tarkoittavat, että koko konserni käyttää Valutecin kuivaustekniikkaa ja ohjausjärjestelmää. 

– Luottamuksen kasvu on hienoin kiitos, jonka asiakkaalta voi saada. Se osoittaa myös, miten tärkeä on laaja asiakaslähtöinen tuoteohjelma, joka sisältää niin trukilla täytettävät kuin e-vaunutäyttöiset kuivaamot, sanoo Valutecin myyntipäällikkö Jon Lindberg. 

Kuusikymmentä prosenttia Frödingen tuotannosta jatkojalostetaan. Frödingellä on rakennusteollisuudessa monia asiakkaita, jotka asettavat laadulle kovat vaatimukset. 

– Kuivauksen laatu voi ratkaista, tehdäänkö sahalla hyvää tulosta vai painitaanko vaikeuksissa, Torbjörn Svensson sanoo.  

Frödinge pitää kasvavaa joustavuutta, korkeampaa käyttöastetta ja energiansäästöjä e-vaunutäyttöisten kamarikuivaamojen etuina. Niissä puukuormien vaihdot eivät ole riippuvaisia trukinkuljettajista. 

– Kuka tahansa koulutettu henkilö voi vaihtaa kuorman lyhyessä ajassa. Se oli suuri syy siihen, että päädyimme tähän konseptiin. Työprosessi, johon sisältyvät kuivaamon valmistelu ja vaihdot, kestää 20 minuuttia 90 minuutin sijaan, mikä on erityisen tärkeää talvella, jolloin kuivaamon pitäminen auki vie aika lailla energiaa. Se on meille hyvin olennaista, korostaa Torbjörn Svensson.  

Lisätietoja: 
Jon Lindberg, myyntipäällikkö, Valutec

+46 (0)70-662 99 99
jon.lindberg@valutec.se

Torbjörn Svensson, toimitusjohtaja, Frödinge Hällerum Timber
+46 (0)492-511 01

______________________________________________

Valutec on Euroopan suurin sahateollisuuden kuivaamolaitteiden toimittaja. Valutec Groupiin kuuluvat Ruotsin Skellefteåssa sijaitseva Valutec AB, Riihimäellä sijaitseva Valutec Oy, Pietarissa Venäjällä toimiva Valutec LLC  ja Vancouverissa Kanadassa toimiva Valutec Wood Dryers Inc. Kaikkiaan konsernilla on kokonaisvaltainen tuotevalikoima, joka pohjautuu ruotsalaiseen ja suomalaiseen puutavaran kuivausosaamiseen. Konsernin liikevaihto oli  noin 25 miljoonaa euroa vuonna 2014. www.valutec.fi

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia