Valutecin toimitus osa Holmen Bravikenin investointia

Report this content

Yksi Ruotsin suurimmista sahoista jatkaa investointejaan. Holmen Braviken on tilannut Valutecilta kaksi OTC-kanavakuivaamoa, joiden kokonaiskapasiteetti on noin 150 000 kuutiometriä.
"Haluamme rationalisoida tuotevirtaa sahalla ja kanavakuivaamot sopivat meille hyvin", sanoo Holmen Timber Bravikenin tekninen johtaja Victor Holmquist.

Valutec toimitti kaikki puukuivaamot myös silloin, kun Holmen rakensi Bravikenin sahan runsaat kymmenen vuotta sitten. Toimitukseen sisältyi tuolloin kolme kamarikuivaamoa ja viisi kanavakuivaamoa.

"Holmen Braviken on ainutlaatuinen, sillä siellä on enemmän kanavakuivaamoja kuin kamarikuivaamoja. Se johtuu pitkälti siitä, että kaikki on niin uutta, sahaa on alusta lähtien rakennettu kasvavaa tuotantonopeutta silmällä pitäen, jolloin TC- ja OTC-kanavakuivaamot ovat olleet parhaita vaihtoehtoja,” sanoo Valutecin toimitusjohtaja Robert Larsson. Hän jatkaa:

"Harvalle suodaan mahdollisuus osallistua täysin uuden sahan rakentamiseen, ja on myös suuri kunnia, että Holmen valitsee meidät uudelleen, nyt kun heidän matkansa taas jatkuu.”

Kaksi uutta OTC-kanavakuivaamoa ovat osa investointisuunnitelmaa, joka sisältää myös uuden laadutus- ja katkonta-aseman. Kun Bravikenin investointiohjelma on täysin toteutettu, Holmen Timberin kokonaistuotanto kasvaa runsaaseen miljoonaan kuutiometriin.

“Braviken on suunniteltu suurta kapasiteettia varten, joten tuntuu luonnolliselta investoida uusiin kanavakuivaamoihin ja uuteen laadutus- ja katkonta-asemaan. Meillä on Valutecista hyviä kokemuksia, ja olemme tyytyväisiä nykyisiin kuivaamoihin. Oli helppo jatkaa samalla tiellä,” sanoo Victor Holmquist.

Vuoden 2020 aikana käyttöön otettavia OTC-kanavakuivaamoja tullaan käyttämään järeän keskitavaran kuivaamiseen patentoidulla teknologialla, joka minimoi myös järeämmän sahatavaran halkeiluriskin.

Bravikenin toimitukseen sisältyy myös Valmatics 4.0, uuden sukupolven ohjausjärjestelmä, jossa on integroitu simulaattorituki kaikille kuivaamomalleille ja joka kuten ennenkin optimoi prosessin energiankulutuksen, kapasiteetin ja laadun osalta. Valmatics 4.0:n avulla kuivausprosessi voidaan myös täysin automatisoida.

“Uskon erityisen lujasti simulointityökaluihin. Se tulee helpottamaan kuivaamohenkilöstömme työtä,” Victor Holmquist sanoo.

Lisätietoja
Mikko Pitkänen, paikallisjohtaja 
Valutec Oy       
+358 400 889 806  
mikko.pitkanen@valutec.fi

_________________________________

Puuta halutaan käyttää yhä enemmän. Siksi Valutec on olemassa. Olemme lähes 100 vuoden ajan yhdistäneet pohjoismaisen puutavarankuivausosaamisen asiakkaiden vaatimusten täyttämiseen. Haluamme nostaa lisäarvoa tuottavan puutavarankuivauksen ja älykkäät ohjausjärjestelmät täysin uudelle tasolle. Valutec Group -konsernilla on tytäryritykset Ruotsissa, Suomessa, Venäjällä ja Kanadassa, ja konsernin liikevaihto on noin 40 miljoonaa euroa Olemme toimittaneet yli 6 000 puutavarakuivaamoa: Euroopan ykkönen. Good for Wood -asenteestamme on lisätietoja osoitteessa www.valutec.fi.

Tilaa

Multimedia

Multimedia