Kimi Räikkönen vieraili Tapiolan SOS-lapsikylässä

Kimi Räikkönen vieraili Tapiolan SOS-lapsikylässä Viime keväänä kaksi lasta Tapiolan SOS-lapsikylästä vieraili Kimi Räikkösen luona Monacossa ja seurasi Formula 1 Grand Prix -kisaa hänen jahdillaan. Lapset nauttivat olostaan ja kiitokseksi kutsuivat Kimin vastavierailulle lähitulevaisuudessa. Tänä tiistaina heidän toiveensa toteutui. Lasten vierailu Kimi Räikkösen luona Monacossa oli hyvin lämminhenkinen ja Kimi nautti lasten seurasta. Viikonlopun aikana lapset esittivät Kimille kutsun saapua vastavierailulle Tapiolan lapsikylään Espooseen. Tänään 9-vuotias Nico ja 10-vuotias Kristiina, jotka kokivat unohtumattoman elämyksen Monacossa, tapasivat ystävänsä jälleen. Menestyksekkään formulakautensa päätyttyä Kimi Räikkönen järjesti vierailunsa lapsikylään, jossa kaikki 42 lasta ja heidän lapsikylävanhempansa saivat mahdollisuuden tavata suuren suomalaisen autourheilijan. ´On hienoa, kun on mahdollisuus tukea lasten hyväksi arvokasta työtä tekevää järjestöä. Toivon, että ihmiset huomaavat ja ymmärtävät kuinka paljon avun tarpeessa olevia lapsia on´, sanoo Kimi, joka tukee myös taloudellisesti SOS-lapsikyliä sekä Suomessa että Unkarissa. Kansainvälinen SOS-lapsikyläjärjestö on maailman suurin yksityinen lastensuojelu-järjestö, joka tarjoaa pitkäaikaista sijaishuoltoa vaikeissa olosuhteissa eläville lapsille 131 maassa. Lapsikylien (439) lisäksi järjestöllä on muuta toimintaa: nuorisokoteja, päiväkoteja, kouluja sekä lääkintä-, koulutus- ja sosiaalikeskuksia. Eri puolilla maailmaa toimii myös hätäapuohjelmia, joilla kohdennetaan apua kriisialueiden lasten elämän turvaamiseksi. Suomen SOS-Lapsikylä ry perustettiin 1962. Suomen SOS-lapsikylät, jotka sijaitsevat Espoon lisäksi Punkaharjulla, Vihannissa ja Ylitorniolla, huolehtivat pitkäaikaista sijaishuoltoa tarvitsevista, huostaanotetuista lapsista. Viides lapsikylä valmistui Kaarinaan lokakuussa. Vaajakoskella toimii SOS-nuorisokoti. Unkarin SOS-lapsikyläyhdistys on perustettu vuonna 1983. Unkarissa toimii kolme lapsikylää ja neljä nuorisokotia. www.sos-lapsikyla.fi ja www.sos-childrensvillages.org Lisätiedot: Tapiolan SOS-lapsikylä , Jukka Kotkavuori puh. 040 500 8198 SOS-Lapsikylä ry, Pia Tornikoski puh. 040 5963 763 ------------------------------------------------------------ Tämän tiedon Teille välitti Waymaker, http://www.waymaker.fi Seuraavat tiedostot ovat ladattavissa: http://www.waymaker.net/bitonline/2003/11/19/20031119BIT00700/wkr0001.doc http://www.waymaker.net/bitonline/2003/11/19/20031119BIT00700/wkr0002.pdf

Yrityksestä

Materiaalipankin aineisto on tarkoitettu ainoastaan median käyttöön ja se on tekijänoikeussuojattua. Veho hallitsee materiaalin tekijänoikeuksia. Materiaalin käyttö kaupalliseen tarkoitukseen ja muuhun levitykseen ei ole sallittua. Veho-konserni on Suomen johtava autokaupan konserni, joka toimii myös Baltiassa ja Ruotsissa. Veho perustettiin vuonna 1939 Mercedes-Benzin maahantuojaksi Suomeen. Tänä päivänä Vehon liiketoiminta koostuu sekä henkilöautojen että hyötyajoneuvojen maahantuonnista, vähittäismyynnistä ja huoltotoiminnasta.

Yhteyshenkilöt

Tilaa