Lehtimäki Tilausajot panostaa asiakastyytyväisyyteen kuudella uudella Setra-turistibussilla

Report this content

Lehtimäki Tilausajot on hankkinut premium-luokan tilausajoihin yhteensä kuusi uutta Setra S 515HD -turistibussia. Autoista viisi luovutettiin Lehtimäelle tänä keväänä. Lehtimäki Tilausajot panostaa uusilla autoilla matkustusmukavuutta ja laatua vaativiin asiakasryhmiin. Autot tulevat liikennöimään pääkaupunkiseudun ja Etelä-Suomen tilausajomarkkinoilla sekä tiiviisti myös muualla Skandinaviassa koko kesäkauden ajan.

Ensimmäinen busseista luovutettiin jo viime syksynä. Suuri yleisö muistaa bussin jääkiekon nuorten MM-kultajoukkueen bussina. Suomen joukkueen kuljetukset hoidettiin koko kisojen ajan samalla kisateipeissä olleella Lehtimäen Setra-bussilla. Lehtimäki Tilausajot toimii myös kesällä 2016 ja syksyllä 2017 koripallon EM-kotikisojen virallisena kuljetusyhtiönä ja kuljetuksia tullaan hoitamaan luonnollisesti Setroilla.

Setra-bussit ovat kansainvälisesti tunnettuja korkeasta laadusta ja tinkimättömästä matkustus- ja ajomukavuudesta. Liiketoimintajohtaja Risto Mäkelän mukaan Setra-bussien kansainvälinen tunnettuus on myös Lehtimäelle ehdoton kilpailuetu. ”Asiakkaamme tunnistavat merkin ja se edesauttaa Lehtimäki Tilausajot profiloitumaan laadukkaalla palvelulla sekä erottautumaan kilpailijoista. Ulkolaiset matkatoimistot sekä heidän asiakkaansa tuntevat Setran ja Setra-turistibussien laadun. Useimpien asiakkaiden kalustovaatimuksissa Setra tuleekin ensimmäisenä toiveena bussikaluston suhteen”, Mäkelä kertoo.

Myös yrityksen kuljettajat ovat ottaneet uudet bussit erittäin myönteisesti vastaan ja uusien autojen kuljettajiksi on Lehtimäellä valikoitunut erityinen Setra-kuljettajaryhmä.

Uudet Setrat S 515 HD bussit ovat 12,15 m pitkiä, 51-paikkaisia ja niissä on kaikki oleelliset matkustusmukavuutta lisäävät varusteet, kuten esimerkiksi erillinen kuljettajan ja matkustamon ilmastointi, DVD kahdella 19" monitorilla, digitv, Wi-Fi, 220 V latauspistokkeet, WC, jääkaappi sekä selkä- ja sivusäätöiset matkustamoistuimet. Hiljainen matkustamo ja pehmeä jousitus lisäävät matkustusmukavuutta entisestään. Ajomukavuutta, turvallisuutta ja taloudellisuutta lisäävät PowerShift-vaihteisto, ESP-ajovakaudenhallinta, hätäjarrutusassistentti sekä kaistavahti.

Autojen erinomaista aerodynamiikkaa parantaa 70 mm:n laskettu ajoasento. Se yhdistettynä taloudelliseen OM 470 Euro 6 -moottoriin (10,7l / 428 hv) varmistaa Setran polttoainetalouden turistibussien huipulla.

Tiedotteeseen liittyviä lisätietoja: 

Veho-konsernin media-arkisto, tiedotteet ja pienet kuvat löytyvät osoitteesta http://news.cision.com/fi/veho-oy-ab 

Lisätietoja myös www.veho.fi ja www.mercedes-benz.fi ja http://media.daimler.com/.

Lisätietoja:

Janne Perheenmies, myyntijohtaja, Veho Hyötyajoneuvot, janne.perheenmies@veho.fi, puh. 050-577 1374

Risto Mäkelä, liiketoimintajohtaja, Lehtimäki Tilausajot, Risto.Makela@lehtimakiGroup.fi, puh. 040-8491 804

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit