Mercedes-Benzillä 17  Top10-sijoitusta TÜV-katsastusraportissa

  • Kymmenestä 2–3-vuotiaasta vähävikaisimmasta mallista seitsemän on Mercedes-Benzejä
  • Raportin tiedot perustuvat yli 8,8 miljoonaan määräaikaiskatsastukseen vuoden ajalta

Tuorein saksalainen TÜV-katsastusraportti on Mercedes-Benzin ylivoimaa. Tähtimerkki saavutti peräti 17 Top10-sijoitusta, kun henkilöautomallien vähävikaisuutta verrattiin eri ikäryhmissä. Top10-sijoitusten määrä kasvoi seitsemällä verrattuna edelliseen tutkimuksiin.

Esimerkiksi 2–3-vuotiaiden autojen ikäryhmässä yhteensä seitsemän eri Mercedes-Benz-mallia sijoittui oman ikäryhmänsä vähävikaisimpien joukkoon. Kakkoseksi tullut Audi sai vastaavia sijoituksia kymmenen, kolmoseksi yltänyt Porsche viisi kappaletta ja BMW kaksi sijoitusta TOP10 – listoille.

TÜV-raportteja on julkaistu vuodesta 1972 lähtien. Uusimman raportin tiedot perustuvat yli 8,8 miljoonaan määräaikaiskatsastukseen heinäkuun 2017 ja kesäkuun 2018 välillä. Lähes kaikki Saksassa vertaillut 231 automallia ovat myynnissä myös Suomessa. Tilaston paremmuusjärjestys määräytyy hylkäyksen aiheuttavien isojen vikojen perusteella, jolloin auto on tuotava myös jälkitarkastukseen. Mukana ovat vain sellaiset automallit, joista on saatavana vähintään tuhannen katsastuksen tiedot kussakin ikäryhmässä.

Kymmenestä 2–3-vuotiaasta vähävikaisimmasta mallista seitsemän on Mercedes-Benzejä 

TÜV-raportissa autoja vertaillaan viidessä ryhmässä aina 10–11-vuotiaisiin saakka. Nuorimmassa 2–3-vuotiaiden henkilöautojen ikäryhmässä Mercedes-Benzin ylivoima oli suorastaan murskaava, sillä kymmenen parhaan mallin joukosta löytyi seitsemän tähtimerkkiä: B-sarja (2. sija, vikaprosentti 2,6), GLK (3. sija, 2,6), SLK (4. sija, 2,8), E-Coupé (5. sija, 2,9), C-sarja (7. sija, 3,0), A-sarja (9. sija, 3,2) sekä ML/GLE (10. sija, 3,3). Keskimäärin luokassa löytyi isoja vikoja 5,9 prosentista kaikista katsastetuista autoista.

B-sarjan hyvä menestys jatkui 4–5-vuotiaiden autojen luokassa, jossa se sijoittui jälleen 2. sijalle. Vikaprosentti oli 4,9, kun se luokassa keskimäärin oli jo 10,3. Ikäryhmässä kymmenen parhaan joukossa oli kolme Mercedes-Benz-mallia. Vastaavasti 6–7-vuotiaista automalleista 2. vähävikaisin oli SLK (7,0), kun luokan keskiarvo oli 16,2. Vanhimmassakin ikäluokassa SLK löytyy 4. sijalta (18,6, luokan keskiarvo 28 %).

2–3-vuotiaiden autojen kokoluokkavertailussa Mercedes-Benz saavutti neljä ykkössijaa kuudesta mahdollisesta. Pienemmän keskiluokan priimus oli A-sarja (vikaprosentti 3,2), isommassa keskiluokassa C-sarja (3,0), tila-autoissa B-sarja (2,6) ja SUV-luokassa GLK (2,6).

2–3-vuotiaiden autojen katsastustilaston kärkipaikat todistavat Mercedes-Benzin korkean laadun. Esimerkiksi nuorimmilla GLK-malleilla oli ajettu keskimäärin jo 50 000 ja C-sarjan autoilla 58 000 kilometriä, mutta niiden vikaprosentit jäivät silti minimitasolle. Vastaavasti merkkihuollon osaamisen ja säännöllisten vuosihuoltojen merkitys näkyy vanhempien Mercedes-Benz-mallien kohtuullisina vikaprosentteina verrattuna moniin kilpailijoihin.

TÜV-katsastusraportista kertoi Suomessa kattavasti koko tuloslistan huomioiden ensimmäisenä Moottori-lehti.

Lisätietoja: 

Veho-konsernin media-arkisto, tiedotteet ja pienet kuvat löytyvät osoitteesta http://news.cision.com/fi/veho-oy-ab 

Lisätietoja myös www.veho.fi ja www.mercedes-benz.fi ja http://media.daimler.com/.

Isot kuvat tehtaan sivuilta http://media.daimler.com/ 

Tuotteeseen liittyviä lisätietoja:

Pekka Koski, Veho Henkilöautot, lehdistöpäällikkö, puh. 0400 210 490

Yrityksestä

Materiaalipankin aineisto on tarkoitettu ainoastaan median käyttöön ja se on tekijänoikeussuojattua. Veho hallitsee materiaalin tekijänoikeuksia. Materiaalin käyttö kaupalliseen tarkoitukseen ja muuhun levitykseen ei ole sallittua. Veho-konserni on Suomen johtava autokaupan konserni, joka toimii myös Baltiassa ja Ruotsissa. Veho perustettiin vuonna 1939 Mercedes-Benzin maahantuojaksi Suomeen. Tänä päivänä Vehon liiketoiminta koostuu sekä henkilöautojen että hyötyajoneuvojen maahantuonnista, vähittäismyynnistä ja huoltotoiminnasta.

Yhteyshenkilöt

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit