Mercedes-Benzistä foiling- purjehduksen virallinen pääyhteistyökumppani

Report this content
  • Foiling-purjehdus eli foilaaminen on lentämistä veden päällä kantosiipien varassa
  • Kantosiipien avulla veneeseen kohdistuvaa veden kitkaa vähennetään merkittävästi
  • Foiling-purjehdus tuli suuren yleisön tietoisuuteen America´s Cupin kautta vuonna 2013
  • Suomessa suosituin luokka on yksirunkoinen Moth

- ” Mercedes-Benz haluaa olla Foilingcenter- toiminnan kautta tukemassa suomalaisen purjehduksen siirtymistä uuteen aikakauteen. Laji on ensimmäisen kerran mukana Tokion Olympialaisissa 2020, joten nyt on oikea aika lähteä yhdessä rakentamaan menestystä ja tietä kohti olympiamitalia ”, sopimuksen taustaa kiteyttää Veho Henkilöautojen johtaja Petri Aarnio.

Foiling-konsepti pursiseurojen apuna

Foiling Center käynnistää yhdessä pursiseurojen kanssa uudenlaisen konseptin, jolla tuetaan foiling-purjehduksen laajentumista.

-        Foiling Center antaa seuroille toimintamallin, jossa huomioidaan kattavasti lajivalmennus ja lajin markkinointi seuran toimesta. Tavoitteena on luoda mukaan lähteviin seuroihin vähintään yksi 10-hengen harjoitusryhmä, josta muodostuu Foiling Ranking-kilpailusarjaan osallistuva venekunta. Foiling Ranking-sarjan perusidea on tuoda purjehduskilpailut keskelle yleisötapahtumia, jossa foilaaminen voi toimia näyttävänä lisäohjelmanumerona, konseptia valottaa Foiling Center Finlandin projektijohtaja Samuli Leisti.

Foiling-veneet edustavat huipputeknologiaa

Foiling- katamaraaniveneet tulivat suuren yleisön tietoisuuteen America´s Cupin kautta vuonna 2013. Foiling-rakenne toimii kaikenkokoisissa yksi- tai kaksirunkoisissa veneissä. Suomessa suosituin venetyyppi on Moth. Pituudeltaan 3,4 – metrinen yksirunkoinen Moth kykenee parhaimmillaan 30 solmun (55 km/h) nopeuteen. Tällä hetkellä Moth-veneitä on Suomessa 17 kappaletta.

Nuorten kilpailutoimintaan sopiva foilingvene on 4,7- metrinen Nacra 15, joka on valittu ensi vuonna pidettävien junioreiden olympialaisten veneeksi ja on täten mainio ensiaskel kohti olympiaveneeksi valittua Nacra 17-katamaraania. Ensimmäisen kerran foilaavat Nacra 17- katamaraanit kisaavat menestyksestä kolmen vuoden kuluttua Tokion kesäolympialaisissa.

-        Foiling-veneissä käytetään korkean teknologian materiaaleja kuten hiilikuitua ja muita komposiittimateriaaleja. Näin veneistä saadaan kevyitä, joka yhdessä kantosiipien nosteen kanssa nostaa veneen lentoon alhaisemmalla nopeudella ja takaa suuremman huippunopeuden. Edistyksellisen teknologian näkökulmasta foiling ja Mercedes-Benz sopivat hyvin yhteen, sanoo Foiling Centerin projektijohtaja Samuli Leisti. 

Mercedes-Benz on myös Suomen Purjehduksen ja Veneilyn (SPV) virallinen pääyhteistyökumppani ja Suomen Purjehdusmaajoukkueen virallinen pääyhteistyökumppani.

Tiedotteeseen liittyviä lisätietoja:

Veho-konsernin media-arkisto, tiedotteet ja pienet kuvat löytyvät osoitteesta http://news.cision.com/fi/veho-oy-ab

Lisätietoja myös www.veho.fi ja www.mercedes-benz.fi ja http://media.daimler.com/.

Korkean resoluution kuvat tehtaan sivuilta http://media.daimler.com/

Foiling center: http://foilingcenter.fi/

Lisätietoja yhteistyöstä:

Petri Aarnio, johtaja, Veho Henkilöautot, GSM 040 7541440, petri.aarnio@veho.fi

Pekka Koski, lehdistöpäällikkö, Veho Henkilöautot, puh. 0400 210 490, pekka.koski@veho.fi.

Samuli Leisti, projektijohtaja, Foiling Center, puh 040 7460958, samuli@x-sailracing.fi  

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit