Poliisin autokaluston sähköistäminen aloitetaan Mercedes-Benz eVitolla

Report this content
  • Poliisin autokaluston sähköistäminen aloitetaan Mercedes-Benz eVitolla
  • Huippuvarusteltu Actros L erottautuu erinomaisella käyttömukavuudella ja turvallisuudella
  • Mercedes-Benzin uuden käyttöjärjestelmän kehitys- ja osaamiskeskus syntyy Sindelfingeniin
  • Kotimaan matkailua parhaimmillaan: 20 kesäistä roadtrip-matkaa
  • Mercedes-Benzin tulevaisuusvisiot muuttuvat tosiksi PlayStationin pelimaailmassa

Poliisin autokaluston sähköistäminen aloitetaan Mercedes-Benz eVitolla

Poliisi on ottanut ensimmäisen täysin sähköisen partioauton Lahdessa. Hämeen poliisilaitokselle 30.6. luovutettu auto on Mercedes-Benz eVito, joka sijoitetaan valvonta- ja hälytystoimintasektorille. ”Haluamme kokemuksia tämän tyyppisen ajoneuvon soveltuvuudesta poliisin valvonta- ja hälytystehtäviin. Poliisihallitus on osoittanut ajoneuvon partiokäyttöön Hämeen poliisilaitokselle, millä valinnalla poliisi on omalta osaltaan halunnut antaa vahvan tukensa Lahden vuoden 2021 Euroopan ympäristöpääkaupunkiteemalle”, poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen toteaa poliisin tiedotteessa. ”Ajoneuvon rakenne on pitkälti sarjatuotanto-Viton mukainen, mutta pilottiauto on vaatinut muutoksia muun muassa lattiaan, seiniin ja istuimiin yhteistyössä maahantuojan kanssa, materiaalihallintopäällikkö Jussi Kiiski Poliisihallituksesta jatkaa.

Huippuvarusteltu Actros L erottautuu erinomaisella käyttömukavuudella ja turvallisuudella

Mercedes-Benz Actros -kuorma-autojen suurimman ja varustelluimman mallin Actros L:n tilauskirjat avattiin 1. heinäkuuta, ja mallin sarjavalmistus alkaa marraskuussa. Auton on varustettu perinteisellä dieselvoimanlähteellä, ja erityishuomiota on kiinnitetty kuljettajan ajomukavuuteen, ajamisen turvallisuuteen, liitettävyyteen ja auton käyttöajan aikaisten kokonaiskulujen hallintaan. Pitkän matkan raskaisiin kuljetuksiin tarkoitettuun L-malliin on saatavana kolme eri ohjaamoratkaisua: StreamSpace, BigSpace ja GigaSpace, joiden ääni- ja lämpöeristystä ja käyttömukavuutta on edelleen parannettu. Kuljettajan istuin on 40 milliä aikaisempaa matalammalla, ja autoon saa lisävarusteena erityisen kirkkaat led-ajovalot.

Actros L -mallin turvapuolen vakiovarusteisiin kuuluvat kaista-avustin, etäisyysavustin, MirrorCam-kamerapeilijärjestelmä sekä ABA 5 -aktiivinen jarruavustin jalankulkijatunnistuksella. Valinnaisvarusteina autoon saa S1X-sivuvalvonta-avustimen, joka tunnistaa oikealle puolelle katveeseen mahdollisesti jäävät jalankulkijat ja pyöräilijät sekä kykenee nyt – ensimmäistä kertaa – myös jarruttamaan ja pysäyttämään auton automaattisesti ao. vaaran uhatessa. Pysäytystoiminto on käytössä 20 kilometrin tuntinopeuteen saakka. Toinen uusi valinnaisvaruste on 2. sukupolven ADA 2 -aktiivinen ajoavustin, joka tunnistaa edellä ajavan ajoneuvon sekä kaistamerkinnät ja mahdollistaa osittain autonomisen ajamisen. Järjestelmä sisältää myös hätäpysäytysavustimen.

Mercedes-Benzin uuden käyttöjärjestelmän kehitys- ja osaamiskeskus syntyy Sindelfingeniin

Mercedes-Benz palkkaa tuhat uutta työntekijää ohjelmistokehitykseen Sindelfingeniin, jonne syntyy myös merkin tämän alan kehitys- ja osaamiskeskus. Päämääränä on uuden MB.OS-käyttöjärjestelmän kehittäminen vuoteen 2024 mennessä, jolloin se on tarkoitus ottaa käyttöön yhtiön uusissa täyssähköautoissa. Yhtiö ja sen nykyiset työntekijät ovat päässeet sopimukseen ohjelmistoalan uusista aikaisempaa joustavimmista työehdoista, jotka on erityisesti räätälöity alan erityisosaajille. Mercedes-Benz Electric Software Hubin on määrä aloittaa vuonna 2022 työtiloissa, joiden 65000 nelimetrin koko vastaa noin kahdeksan jalkapallokentän pinta-alaa.

Uuden keskuksen myötä Mercedes-Benz siirtää koko käyttöjärjestelmien tuotekehityksensä yhtiön omaan hallintaan. Tätä pidetään ennakkoedellytyksenä sähköisen liikkumisen kokonaisvaltaiselle suunnittelulle ja toteuttamiselle. Uudet työpaikat ovat osa laajempaa, maailmanlaajuisesti noin 3000 ohjelmisto- ja tuotekehitysasiantuntijan rekrytointia Mercedes-Benzin osaamiskeskuksiin Berliinissä, Tel Avivissa, Seattlessa, Sunnyvalessa, Tokiossa, Beijingissä ja Bangaloressa. Uusien digitaalisten palvelujen ennakoidaan parantavan yhtiön tulosta noin miljardilla eurolla vuoteen 2025 mennessä.

Kotimaan matkailua parhaimmillaan: 20 kesäistä roadtrip-matkaa

Heinäkuun- ja elokuun ensimmäisen viikon aikana 20 Kesäbenz-kampanjassa loppusuoralle arvottua tiimiä suorittaa oman kolmen vuorokauden mittaisen sähköisen roadtrip-matkansa kesäisessä Suomessa. Matkat tulee tehdä mahdollisimman energiatehokkaasti, ja tiimien saavuttama kokonaiskulutus on tärkeässä osassa etukäteen määriteltyjen tehtävien ohella kun Kesäbenz-21 kilpailun kokonaisvoittaja ratkeaa. Voittaja julkistetaan syyskuun alussa. Osallistujien matkoja seurataan osoitteessa mercedes-benz.fi/kesäbenz

Mercedes-Benzin tulevaisuusvisiot muuttuvat tosiksi PlayStationin pelimaailmassa

Mercedes-Benz käynnisti vuonna 2019 työpajan, jossa futurologit hahmottelivat visioita tulevaisuuden maailmasta, yhteiskunnista ja kaupunkielämästä. Puoli vuotta myöhemmin työtä jatkettiin laajemman tulevaisuusorientoituneen asiantuntija- ja ajattelijajoukon kanssa, ja työn tuloksena syntyi muun muassa luonnoksia ja malleja tulevaisuuden kestävistä ja yhteistä tilaa korostavista kaupunkikonsepteista. Seuraava askel on pelimaailma, jonne yksi mahdollisista tulevaisuudenkuvista on siirretty yhteistyössä Mercedes-Benzin, PlayStationin omistaman Media Molecule -studion ja Dreams-peliyhteisön kanssa. Peli on avoinna Dreams-alustalla 8.7. alkaen kaikille halukkaille. Pelin sisältöä ja elementtejä sekä visuaalista sisältöä voi myös kehittää edelleen Dreamsin Game Jam -tapahtumassa 13.-26.7 välisenä aikana. Lisätietoja löytyy osoitteesta https://www.mercedes-benz.com/en/lifestyle/lets-imagine-futures-together.html

 

Mediapankit:

Vehon media-arkisto, tiedotteet ja pienet kuvat löytyvät osoitteesta https://www.veho.fi/uutishuone/

Lisätietoja Daimlerin kansainvälisiltä lehdistösivuilta: https://media.daimler.com/marsMediaSite/en/instance/ko/Start.xhtml?oid=4836258

Lisätietoja:

Pekka Koski, Mercedes-Benz, lehdistöpäällikkö, puh. 0400 210 490, pekka.koski@veho.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit