• news.cision.com/
  • Veho Oy Ab/
  • Varo, kuoppa! Mercedes-Benz kehittää ajoneuvojen välistä tiedonsiirtoa edelleen ja laajentaa sen sovellusmahdollisuuksia

Varo, kuoppa! Mercedes-Benz kehittää ajoneuvojen välistä tiedonsiirtoa edelleen ja laajentaa sen sovellusmahdollisuuksia

Report this content
  • Uudet Mercedes-Benzit varoittavat toisiaan kuopista ja töyssyistä
  • Kehittyneitä liikennevaroituksia vastaanottavia autoja jo yli kolme miljoonaa
  • Kuljettajaa varoitetaan sekä ääniviestillä että varoitusmerkillä karttapohjalla

Suomessa varsin yleinen syvä kuoppa tiessä on turvallisuusriski, joka pahimmillaan voi aiheuttaa onnettomuuden ja vaurioittaa auton alustaa ja renkaita, mikäli kuljettaja ei havaitse vaaraa ajoissa. Uhkaan voi kuitenkin varautua jo ennakolta, ja tässä tarkoituksessa Mercedes-Benz parantaa ajoturvallisuutta autojen välisen tiedonsiirron (Car-to-X) lisätoiminnoilla. Uusi lisätoiminto laajentaa perinteisen navigoinnin välittämiä tietoa, koska auto voi itsenäisesti lähettää esimerkiksi kuoppatiedon tai muun ajo-olosuhteen poikkeamasta kertovan tiedon jakeluun muille Car-to-X - yhteensopiville autoilla. Lisätoiminnot ovat käytössä uusissa C- ja S-sarjan autoissa sekä EQS:ssä, jotka kykenevät havaitsemaan sekä isot kuopat ja montut että nopeushidasteet ja -töyssyt.

Järjestelmä toimii osana auton sähköisesti säädettävää jousitusta (valinnaisvaruste C-sarjassa) tai Airmatic-ilmajousitusta, joka on vakiovaruste S-sarjassa ja EQS:ssä. Kun järjestelmän keskusyksikkö havaitsee tiessä kuopan tai töyssyn, Car-to-X-tiedonsiirto aktivoituu ja viesti tapahtumasta lähetetään reaaliaikaisesti matkapuhelinverkossa Mercedes-Benzin pilvipalveluun yhdessä paikkatiedon kanssa. Varoitus välittyy kaikkiin lähistöllä liikkuviin Mercedes-Benzeihin, ja sijainti näkyy ikonina myös navigaattorin karttapohjalla. Noin kymmenen sekuntia ennen auton saapumista oletetulle kohdalle kuljettajaa varoitetaan äänimerkillä ja vilkkuvalla kuvaikonilla.

Varoitukset ovat mahdollisia vastaanottaa vuoden 2016 jälkeen valmistuneissa Mercedes-Benzeissä. Maailmanlaajuisesti tällaisia autoja on käytössä jo yli kolme miljoonaa. Järjestelmän käyttö edellyttää Mercedes me -tiliä sekä Car-to-X-palvelun aktivointia ja online-yhteyttä. Näihin autoihin välitetään perinteinen Liikennetilanne edessä -äänivaroitus. Uusissa C- ja S-sarjoissa ja EQS:ssä käytössä ovat laajemmat ja tarkemmat Varo, kuoppa- ja Huomio, töyssy -varoitukset. Ne ovat saatavana valikoiduilla markkina-alueilla ja kaikilla infotainment-järjestelmän tunnistamilla 36 kielellä.

Mercedes-Benz on kehittänyt uudet Car-to-X-toiminnot kokonaan yhtiön sisällä. Tiekuoppia tunnistavaa järjestelmää testattiin käytännössä muun muassa Immendingenin Testi- ja teknologiakeskuksessa (PTZ). Yli 520 hehtaarin testialueella on käytössä yli 30 erilaista ajo- ja testirataa, joista yksi on erityisesti varustettu kaiken kokoisilla ja -muotoisilla kuopilla ja töyssyillä.

Uuden sukupolven C- ja S-sarjat sekä EQS havaitsevat kuopan, kun tietyt kynnysarvot ylittyvät iskunvaimentimen äkillisesti puristuessa ja palautuessa ja tämä liike tietyn ajan kuluessa toistuu etuakselin jälkeen myös taka-akselilla. Samanlaista algoritmia käytetään töyssyissä, jotka havaitaan vaimennuksen puristuksen ja palautumisen välillä kuluvan ajan perusteella.

Toinen uusi Car-to-X-toiminto perustuu auton sivutuuliavustimen välittämään tietoon. Mikäli järjestelmä aktivoituu voimakkaassa sivutuulessa ja avustaa kuljettajaa jarrutus- ja ohjaustoiminnoilla, tieto tästä välittyy Mercedes-Benz Cloud -pilvipalveluun. Takana tulevia kuljettajia varoitetaan vastaavasti paikallisista tuulioloista.

Car-to-X-teknologia laajentaa merkittävästi ajoneuvon oman sensoriteknologian eli tutkien ja kamerajärjestelmän käyttöä, sillä se ottaa käyttöön myös toisen ajoneuvon vastaavat anturit. Käytännössä Car-to-X antaa kuljettajalle mahdollisuuden kurkistaa ”nurkan taakse” hyvissä ajoin ennen tapahtumaa.

Mercedes-Benzin lähettämät ja vastaanottamat Car-to-X-varoitukset lähikuvassa:

Tapahtuma Varoitusmerkki vastaanottavassa ajoneuvossa Varoituksen välitön laukaisija lähettävässä ajoneuvossa
Rikkoutunut ajoneuvo Kyllä Rikkoutuneen ajoneuvon infotainment-järjestelmän välittämä informaatio
Onnettomuuspaikka Kyllä Onnettomuusajoneuvon infotainment-järjestelmän välittämä informaatio
Hätävilkut toiminnassa Kyllä Hätävilkut aktivoitu muun syyn kuin ajoneuvorikon tai onnettomuuden takia
Sivuluisun tai tien jäätymisen riski Kyllä ESP-järjestelmän tunnistama riski
Rankkasade Kyllä Tuulilasinpyyhkijät toimivat suurimmalla tehollaan
Sumu Kyllä Takasumuvalo toiminnassa
Väliaikainen tietyö Kyllä Tieviranomaisen välittämä tieto
Täysjarrutus Kyllä Auton sensorit havaitsevat voimakkaanjarrutuksen
Muu vaara Kyllä Kuljettaja lähettää varoituksen manuaalisesti infotainment-järjestelmän kautta
Sivutuuli Kyllä ESP-järjestelmän lisätoiminto
Kuoppa Kyllä Uuden sukupolven C- ja S-sarjan sekä EQS:n alustavaimennuksen ohjausyksikkö
Töyssy Kyllä Uuden sukupolven C- ja S-sarjan sekä EQS:n alustavaimennuksen ohjausyksikkö

Mercedes-Benzin Car-to-X-ratkaisuja jo pian 10 vuotta

Mercedes-Benz esitteli verkottuneet ajoneuvot jo vuonna 2013 ja otti käyttöön teknologian, joka mahdollisti hälytysten lähettämisen ja vastaanottamisen. Vuodesta 2016 lähtien Car-to-X-tiedonsiirto on kuulunut navigaatiojärjestelmän sisältämiin vakiovarusteisiin – aluksi E-sarjassa ja nyt kaikissa Mercedes-Benz-malleissa.

Jotta autoilija voi käyttää Car-to-X-palvelua, hänellä on oltava Mercedes me -tili ja palvelu aktivoituna (https://www.mercedes-benz.fi/passengercars/mercedes-benz-cars/mercedes-me.html). Mercedes me on merkin oma digitaalisten lisäpalveluiden alusta. Pilveen välittyvät tiedot käsitellään nimettöminä, ja kuljettaja voi helposti lopettaa palvelun käytön niin halutessaan.

Mediapankit:

Vehon media-arkisto, tiedotteet ja pienet kuvat löytyvät: www.veho.fi/uutishuone/

Lisätietoja Daimlerin kansainvälisiltä lehdistösivuilta: www.media.daimler.com

Lisätietoja:

Pekka Koski, Mercedes-Benz, lehdistöpäällikkö, puh. 0400 210 490, pekka.koski@veho.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit