Veho Airportissa toimitaan aurinkoenergialla

Vehon Vantaan toimipisteessä, Veho Airportissa on käynnistynyt aurinkoenergian hyödyntäminen. Tavoitteena on tulevaisuudessa ladata sähköautoja aurinkoenergialla.

Kiinteistön katolle on asennettu 128 aurinkopaneelia käsittävä järjestelmä, jonka nimellisteho on 35 kWp ja vuosituotto noin 28-31 MWh. Aurinkopaneelit on toimittanut ja asentanut NAPS Solar Systems Oy. Hanke on saanut myös Innovaatiorahoituskeskus Business Finlandilta energiatukea.

Nykyisin myynnissä olevien ladattavien Mercedes-Benz-hybridihenkilöautojen akkukapasiteetti on 6,8 – 8,6 kWh eli autoja voidaan ladata vuodessa aurinkosähköllä 3 250 – 4 550 kertaa. Lokakuun alussa 2018 Pariisin autonäyttelyssä esitelty ja ensi vuonna myyntiin tulevan Mercedes-Benz EQC täyssähköauton akkukapasiteetti on noin 70 kWh, jolloin sitä voidaan vastaavasti ladata vuodessa 400 - 440 kertaa. Laskelma on esimerkinomainen, sillä aurinkosähkön tuottoon vaikuttaa usea eri tekijä.

”Ilmastonmuutos on iso ja yhteinen haaste, johon vastaaminen vaatii päättäväisiä toimia kaikilta. Olemassaolon tarkoituksensa mukaan Veho Liikuttaa kestävästi ja on sitoutunut siihen, että kuormaa ympäristölle pyritään jatkuvasti minimoimaan ja uusia kestäviä ratkaisuja kehitetään. Uskomme, että kestävä ja vastuullinen toiminta punnitaan teoissa”, toteaa Veho Henkilöautot -liiketoiminnasta vastaava johtaja Kari Halonen.

Lisätietoja:

Kari Halonen, johtaja, Veho Oy Ab, Veho Henkilöautot, puh. 050 5464150, kari.e.halonen@veho.fi

Karin Bäcklund, yritys- ja brändiviestinnän päällikkö, Veho Oy Ab, puh. 050 383 4490, karin.backlund@veho.fi

Veho on suomalainen 1939 perustettu autokaupan yritys, joka toimii myös Ruotsissa ja Baltiassa. Vehon merkki- ja mallivalikoimasta löytyy jokaiselle ja jokaiseen tilanteeseen sopiva auto, huolto, varaosa tai autonvuokraus. Yrityksille Veho tarjoaa monipuoliset palvelut ja kuljetusratkaisut henkilöautoista raskaisiin kuorma-autoihin. Joskus auton omistaminen ei ole paras vaihtoehto. Silloin käytettävissä ovat Veho Go -liikkuvuuspalvelut.

#liikuttaakestävästi

www.veho.fi

https://www.veho.fi/autoliikkeet/veho-yrityksena/

Twitter @VehoSuomi  

Facebook @Veho.Suomi

LinkedIn Veho Oy Ab

Veho Oy Ab/Karin Bäcklund
Yritys- ja brändiviestinnän päällikkö
050 383 4490
karin.backlund@veho.fi

Yrityksestä

Materiaalipankin aineisto on tarkoitettu ainoastaan median käyttöön ja se on tekijänoikeussuojattua. Veho hallitsee materiaalin tekijänoikeuksia. Materiaalin käyttö kaupalliseen tarkoitukseen ja muuhun levitykseen ei ole sallittua. Veho-konserni on Suomen johtava autokaupan konserni, joka toimii myös Baltiassa ja Ruotsissa. Veho perustettiin vuonna 1939 Mercedes-Benzin maahantuojaksi Suomeen. Tänä päivänä Vehon liiketoiminta koostuu sekä henkilöautojen että hyötyajoneuvojen maahantuonnista, vähittäismyynnistä ja huoltotoiminnasta.

Yhteyshenkilöt

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit