Veho turvaa hälytysajoneuvojen ja kriittisten kuljetusten liikkumisen poikkeustilanteessa

Report this content

Maamme logistiikka on suurelta osin kumipyöräkuljetusten varassa. Huollon ja varaosalogistiikan on toimittava myös COVID19-koronaviruspandemian aiheuttaman poikkeustilan aikana.

 

Teemme Vehossa omalta osaltamme kaikkemme, että pelastus- ja hälytysajoneuvot pysyvät liikenteessä, elintarvikekuljetukset liikkuvat, jätehuolto toimii ja että polttoainejakelukalusto pysyy toiminnassa, toteaa Vehon kuorma- ja linja-autoliiketoiminnasta vastaava johtaja Rami Keinänen.

 

Tavoitteenamme on ylläpitää palveluverkostoamme kaikkialla Suomessa: Jatkamme huoltopalveluiden tuottamista jokaisessa 15 huollon toimipisteessämme mahdollisuuksien mukaan viranomaisohjeistuksia kuunnellen.

 

Ensihoidon palveluiden lisäksi liikenteen ja logistiikan hyötyajoneuvojen sekä kriittisten varaosien on pysyttävä liikkeessä yhteiskunnan toimintakyvyn varmistamiseksi. Siksi Vehon palvelukeskukset ovat avoinna viranomaisohjeet huomioiden normaalisti. Tien päällä tapahtuvia poikkeustilanteita varten Veholla on jatkuvassa valmiudessa olevia huoltoautoja turvaamassa elintärkeiden kuljetusten liikkumista.

 

Veho on myös ryhtynyt lukuisiin varotoimenpiteisiin, joilla suojellaan asiakkaiden ja työntekijöiden terveyttä ja turvallisuutta palvelupisteissä. Lisätietoja varautumisestamme löytyy myös: https://www.veho.fi/autoliikkeet/veho-yrityksena/ajankohtaista/korona/

 

Keinänen haluaa kiittää kollegoitaan sekä muita yhteiskunnan toimintakykyä ylläpitäviä työntekijöitä.

 

– Valtavan iso kiitos ponnisteluistanne! Tämän poikkeusajan tulemme varmasti kaikki muistamaan ikuisesti.

 

 

Lisätietoja:

Rami Keinänen, johtaja, Veho Oy Ab, Kuorma- ja linja-autot, puh. 050 560 0008, rami.keinanen@veho.fi

 

Johanna Klemetti, Head of Communications, Veho Oy Ab, puh. 040 704 1148, johanna.klemetti@veho.fi

 

 

Veho on suomalainen, 1939 perustettu liikkumisen ratkaisuja tarjoava yritys, joka toimii myös Ruotsissa ja Baltian maissa. Liikevaihtomme 2018 oli 1 167 miljoonaa euroa ja meitä veholaisia on jo yli 2000. Yhtiö perustettiin Mercedes-Benzin maahantuojaksi, ja merkki on edelleen toimintamme ydin.

 

Autoilun, kuljetuksen ja liikkumisen murroksessa tarjoamme asiakkaillemme monipuoliset liikkumisen palvelut ja kuljetusratkaisut henkilöautoista raskaisiin kuorma-autoihin. Tavoitteenamme on, että asiakaskokemus ylittää odotukset. Sen saa aikaan henkilöstö, jonka hyvinvoinnista ja osaamisesta pidämme huolta. Meillä kaikilla veholaisilla on jatkuva halu oppia uutta ja intohimo olla mukana liikuttamassa maailmaa kestävästi ja vastuullisesti.

 

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit