Vehon kannattavuus vankkaa tammi-elokuussa vuonna 2018

Report this content

Vehon kannattavuus oli vahva vuoden ensimmäisten kahdeksan kuukauden aikana. Liiketulos ilman kertaluonteisia eriä oli 18,9 miljoonaa euroa (23,7). Liiketulos sisältäen kertaluonteiset erät oli 27,1 miljoonaa euroa (23,7).

Vuoden 2018 ensimmäisen kahdeksan kuukauden liikevaihto oli 793 miljoonaa euroa. Viime vuonna raportoituun liikevaihtoon nähden alkuvuoden liikevaihto laski 5,8 prosenttia. Liikevaihdon laskun taustalla on pääosin kaksi yrityskauppaa: Veho myi huhtikuussa 2017 Suomen Citroën-, Peugeot- ja DS-merkkien maahantuonnin Bassadonelle ja henkilöautojen vähittäiskauppatoiminnot Wetterille Oulussa. Jatkuvien liiketoimintojen vertailukelpoinen liikevaihto säilyi lähes edellisvuoden vastaavan ajanjakson tasolla, laskien 1,4 prosenttia.

”Vuosi 2017 oli meille ennätyksellisen hyvä ja asetti siten kovat vertailuluvut vuodelle 2018. Jatkamme työtämme kaikissa liiketoiminnoissamme varmistaaksemme, että asiakaskokemus-tavoitteemme ja myös tärkeimmät taloudelliset tavoitteemme toteutuvat”, toteaa Vehon toimitusjohtaja Juha Ruotsalainen.

”Viime vuosien tuloskehityksen myötä vakavaraisuutemme on ennätyksellisen korkea. Tämä on vakaa kivijalka tuleville investoinneille, joilla varmistamme ensiluokkaisen asiakaskokemuksen ja palveluidemme kilpailukyvyn myös tulevaisuudessa”, toteaa Vehon talousjohtaja Anssi Räsänen.

Fakta: Vehon 2018 1-8

  • Liikevaihto oli 792,5 miljoonaa euroa (841,1 miljoonaa euroa)
  • Liikevoitto oli 27,1 miljoonaa euroa (23,7), liikevoitto 3,4 % (2,6 %)
  • Sijoitetun pääoman tuotto 16,0 % (13,1 %)
  • Omavaraisuusaste 31.8.2018 oli 48,1 % (42,1 % 31.8.2017)

Lisätietoja:

Juha Ruotsalainen, toimitusjohtaja, Veho Oy Ab, puh. 010 569 3053, juha.ruotsalainen@veho.fi

Anssi Räsänen, talousjohtaja, Veho Oy Ab, puh. 050 3064 123, anssi.rasanen@veho.fi

Veho on suomalainen 1939 perustettu autokaupan yritys, joka toimii myös Ruotsissa ja Baltiassa. Vehon merkki- ja mallivalikoimasta löytyy jokaiselle ja jokaiseen tilanteeseen sopiva auto, huolto, varaosa tai autonvuokraus. Yrityksille Veho tarjoaa monipuoliset palvelut ja kuljetusratkaisut henkilöautoista raskaisiin kuorma-autoihin. Joskus auton omistaminen ei ole paras vaihtoehto. Silloin käytettävissä ovat Veho Go -liikkuvuuspalvelut.

#liikuttaakestävästi

www.veho.fi

Twitter @VehoSuomi  

Facebook @Veho.Suomi

LinkedIn Veho Oy Ab

Karin Bäcklund, yritys- ja brändiviestinnän päällikkö, Veho Oy Ab, karin.backlund@veho.fi puh. 050 3834490

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit