Karkkilaan kahmaistiin jälleen Viking Loton päävoitto
Suomeen osui keskiviikkona (kierros 3/10) jo vuoden toinen Viking Loton päävoitto, kun kierroksen kolmesta täysosumasta yksi osui jälleen sinivalkoiseen porukkakuponkiin. Karkkilan linja-autoaseman R-kioskissa rastitettuun viiden hengen porukkariviin napsahti 250 000 euron arvoinen täysosuma. Kierroksen kaksi muuta kuusi oikein -kuponkia löytyivät Islannista ja Norjasta. Karkkilassa on Viking Loton pelaajilla riittänyt ilon aihetta, sillä vuoden molemmat Viking Loton Suomeen tulleet päävoitot ovat osuneet paikkakunnalla pelattuun porukkakuponkiin. Viime viikolla 10 hengen porukka kuittasi Karkkilan Siwassa pelatulla kuusi oikein -rivillään reilut 360 000 euroa. REILU 24 000 EURON JOKERIVOITTO VANTAALLE Keskiviikko-Jokerissa jäätiin vaille täysosumia, mutta yhden onnekkaan pelaajan kuponkiin osui 24 361 euron voitto. Voitokas jokeririvi oli pelattu Vantaalla, Länsimäen R-kioskilla. Kaiken kaikkiaan Keskiviikko-Jokerissa jaettiin yli 35 000 erikokoista voittoa. UUDET PORUKAT NYT MYYNTIPISTEISSÄ Veikkauksen valmisporukoihin lisättiin uutta mukavaa pelattavaa. Lottoporukat saivat kavereikseen Lauantai-Jokerin ja Loton Lisävoittoluokat (LottoPlus). Viking Lottoon lisätään puolestaan Keskiviikko-Jokeri ja Lisävoittoluokat (VikingPlus). Myyntipaikoissa pelattavien porukoiden voitot saa talteen Veikkaus-kortilla.
Avainsanat: