Loton 1,1 miljoonalle eurolle löytyi uusi omistaja Vaasasta

Report this content

Lauantai-illan lottoarvonnassa (krs 12/2010) haettiin noin 1,1 miljoonan lottopotille omistajaa. Uusi onnekas voittaja yli miljoonalle eurolle löytyikin, sillä 7 oikein -tuloksia löytyi ainoastaan yksi kappale. Miljonääriksi pääsi pelaaja, joka rasti rivinsä Vaasan keskustan K-citymarketissa. Lauantai-Jokerissa ei löytynyt täysosumaa, mutta kolme 6 oikein -tulosta kuitenkin löytyi. Jokeririvit pelattiin R-kioskeilla Helsingin Herttoniemessä, Kuusankoskella Puistokadulla ja Rovaniemellä Ratakadulla. 6 oikein –tuloksen pelanneet saivat pankkitileilleen täytettä lähes 22 000 euroa. VIKING LOTOSSA HISTORIALLINEN 15 MILJOONAN EURON POTTI Tulevalla viikolla miljoonien metsästys alkaa keskiviikkona, kun Viking Loton potissa on huikea 15 miljoonaa euroa sisältäen 12 000 000 euron Onnennumero-osuuden. Kyseessä on historian suurin Pohjoismaissa jaossa oleva potti, jota Veikkaus on mukana jakamassa. Viking Loton peliaika päättyy keskiviikkona klo 19.00. Samalla kellonlyömällä sulkeutuu myös Keskiviikko-Jokeri, jonka potissa on tuttuun tapaan miljoona euroa.

Avainsanat: