Loton täysosuma Helsinkiin

Report this content

Lauantain lottoarvonta (krs 24/09) poiki Suomeen jälleen yhden uuden lottomiljonäärin. Onnekas täysosumarivi oli pelattu K-market Liikenne Hermannissa Helsingissä. Voittaja kuittaa rivillään noin 3 miljoonan euron jättipotin. Voittaja on ollut yhteydessä Veikkaukseen eikä anna lisätietoja voitostaan. Lotossa jaettiin myös tukku pienempiä voittoja. 6+1-tuloksia löytyi tällä kierroksella yhdeksän kappaletta, mikä antaa voitto-osuudeksi lähes 24 000 euroa. LOTTOPLUSSASSA MAKOISIA VOITTOJA Lauantaina Lotossa oli ensi kertaa mahdollista pelata myös Lisävoittoluokkia eli LottoPlussaa. Lisävoittoluokkia pelanneille jaettiin makoisia voittoja, ja parhaiten rikastumaan pääsivät 4+3-tuloksen veikanneet, jotka kuittaavat riveillään reilut 4 200 euroa. 4+3-tuloksia löytyi kaikkiaan seitsemän kappaletta. Juhannuksesta johtuen Lotto arvotaan ensi viikolla (krs 25/09) poikkeuksellisesti vasta sunnuntaina.

Avainsanat: