Lottovoitto valvotti – miten käy tällä viikolla?

Report this content

Useimmille lottovoittajista päävoitto tulee etukäteishaaveluista huolimatta täytenä yllätyksenä. Myös vuoden 2008 lopulla (krs 43/08) pirkanmaalainen voittaja yllättyi täysin kohdalle osuneesta 2,5 miljoonan euron voitosta. Itse pelikin tuli ostettua odottelun lomassa hetken mielijohteesta Tampereelta Kaukajärven R-kioskilta. Voiton paljastuttua pelaajan ensimmäinen ajatus oli onnen sijaan kuitenkin epäusko ja pelko: onko voitto tosiaan tullut meille ja miten pelitosite pysyy tallessa? Hätiin hätyyteltiin tuttu pankinjohtaja, mutta hänkään ei virka-ajan ulkopuolella pystynyt auttamaan. Ensimmäinen yö menikin valvoessa ja olo helpottui vasta, kun tosite oli jätetty Veikkauksen huomaan. Voittoa oli siitä huolimatta vaikea uskoa, ennen kuin voittorahat olivat tipahtaneet tilille. VOITTO TOI HELPOTUSTA SUURPERHEELLE Vaikka voittajaperheen elämässä on paljon tärkeämpiäkin asioita kuin raha, toi miljoonavoitto helpotusta suurperheen arkeen. Voittaja pystyy nyt auttamaan myös omia lapsiaan oman elämän alkuun. Kotia ei aiota vaihtaa uuteen, mutta voittorahoilla sitäkin voi remontoida ehommaksi. Monilapsisen perheen vanhemmat ovat voiton myötä saaneet myös yhteistä laatuaikaa. Nyt on ollut mahdollista nauttia kulttuurielämyksistä vaikka viikonloppulomalla Euroopassa aikaisemman kotisohvalla istuskelun sijaan. Pirkanmaan voittajan elämässä perheen lisäksi muutkin perusasiat ovat pysyneet paikallaan: työpaikka ja työ ovat pysyneet samana. Aikaisemmin laskujen maksaminen oli välillä tiukkaa, mutta nyt homma hoituu paremmalla mielellä ja vaivattomammin. Senttiä ei tarvitse venyttää ja voitolla pystyi hankkimaan myös laskujen viivakoodin lukijan! LAUANTAINA LOTOSSA 5 MILJOONAA EUROA Ensi lauantaina (krs 21/09) koetaan jälleen jännittäviä hetkiä, kun tarjolla on kaikkien aikojen kolmanneksi suurin lottovoitto, 5,0 miljoonaa euroa. Potti on kasvanut muhkeisiin mittoihinsa kahden kierroksen ajan. Viimeksi yhtä suuren potin nappasi helsinkiläinen nettipelaaja (krs 9/09). Tänä vuonna Lotto on poikinut suomalaisille jo 11 täysosumaa. Loton historian suurimman voiton, 5,7 miljoonaa euroa, kuittasi kokkolalainen porukka vuonna 2004. LOTTOVOITOT TOP 10 Sija- Krs/Vuosi- Päävoitto M€- Paikkakunta 1. 45/2004 5,7 Kokkola (porukka) 2. 17/2008 5,3 Järvenpää 3. 9/2009 5,0 Helsinki 4. 24/2008 4,8 Kouvola 5. 13/2007 4,5 Vaasa 6. 20/2002 4,5 Nurmijärvi 7. 30/2006 4,3 Helsinki 8. 48/2002 4,2 Vaasa (porukka) 9. 1/2008 3,9 Lappeenranta (porukka) 10. 9/2008 3,7 Varkaus

Avainsanat: