Loviisalaisen miljoonapottia juhli koko kylä
Onni potkaisi kunnolla joulukuun lopussa (krs 51/09) loviisalaista pariskuntaa, joka nappasi Lotosta täysosuman, 1,1 miljoonaa euroa. Loviisalainen voittajapariskunta on tehnyt samalla järjestelmällä rivejä jo useamman vuoden ja tarkastanut rivit saman rituaalin mukaan. - Tapoihimme kuuluu lauantai-iltaisin sauna, Lotto ja kupongin tarkistus. Kävin voittoiltana huolellisesti kuponkini läpi. Ensin huomasin, että kolme numeroa oli oikein, ja hupsis – sitten kaikki seitsemän, muisteli rouva huikeaa lauantai-iltaa. - Ensimmäinen tunne voitosta oli hyvin neutraali, ei mitään pyörtymistä tai tanssia pöydällä. Toki vähän kuohuvaa nostimme samana iltana voiton kunniaksi. Pariskunnalla on tähän asti aina ollut velkaa ja nyt kun työura oli saatu loppupuolelle, tuli voitto enemmän kuin tarpeeseen: - Enää meidän ei tarvitse maksaa velkoja pankille ja voimme keskittyä nauttimaan täysillä elämästä! Onni on vieraillut suvussa aiemminkin. Miehen lähisukulainen voitti vuosia sitten 200 000 euroa Jokerissa, joten suurvoittajan elämää on jo tullut seurattua lähietäisyydeltä. PERINTEISET LOTTOVOITTAJAN SIJOITUSKOHTEET: ULKOMAANMATKA JA UUSI AUTO Lottovoittajat jatkavat pitkälti elämäänsä samaan tahtiin kuin aikaisemminkin. Rouvalla oli jo ulkomaanmatka varattuna kevääksi ja loppuvuodesta pariskunta aikoo yhdessä reissata tuttuun etelän kohteeseen. Perinteisiä voittosijoituskohteita pariskunta oli jo ehtinyt miettiä: - Nyt pystymme kohentamaan kotiamme ilman rahahuolia. Mutta muuttaa emme aio, me viihdymme varsin hyvin nykyisessä kodissamme. Uudempi auto hankitaan, ja sekin oli jo ostoslistalla odottamassa. Nyt voimme ehkä hankkia hieman paremman auton, mitä alun perin oli ajateltu, pohdiskeli pariskunta lähiaikojen ostoslistaa. KUHINAA LOVIISASSA - VOITTAJA TARJOSI KAKKUKAHVIT Voittoa on juhlittu myös miljoonapotin myyneen Loviisan ST1:n kahvilassa. Viime lauantaina 16.1. huoltoaseman asiakkaat kokivat jymy-yllätyksen, kun lottovoittaja tarjosi heille kakkukahvit. – Voittaja oli meihin yhteydessä ja kertoi, että hän haluaa juhlistaa voittoa tarjoamalla voittokahvit meillä. Niinpä sitten lauantaina yllätimme asiakkaamme ilmaisilla kahveilla ja kakulla, kertoo ST1 Loviisan kauppias Jarmo Savolainen. Päivän aikana voittokahveista pääsi nauttimaan yli 200 asiakasta. Voitto on saanut positiivista kuhinaa aikaan ST1:llä. – Voitto on selvästi kiinnostanut ihmisiä. Siitä puhutaan ja ihmiset haluavat jättää Lottonsa juuri meillä, Jarmo Savolainen kertoo. Pohdinnat siitä, kuka voiton on saanut, jatkuvat lauantain jälkeenkin. Voittajan henkilöys pysyy kuitenkin visusti salassa. – Sovimme voittajan kanssa, että minä ja vaimoni toimimme hänen puhemiehinään. Voitto jäi paikkakunnalle, mutta muuten voittajasta ei tietoja tipu, kauppias korostaa. LOTOSSA JÄTTIPOTTI – 5 MILJOONAA EUROA Lotossa jahdataan ensi lauantaina (krs 3/10) huikeaa viiden miljoonan euron jättipottia. Vuonna 2009 Lotosta löytyi kaikkiaan 39 täysosumaa. Viime vuoden lihavimmat potit matkasivat Etelä-Suomeen. Helmikuussa (kierros 9/09) viiden miljoonan euron voittoa tuuletettiin Helsingissä. Toukokuussa (kierros 21/09) Mäntsälään osui niin ikään viisi miljoonaa euroa. Vuonna 2009 lotto-onnetar suosi erityisesti Uusimaata, jonne saatiin 12 täysosumaa ja Pohjois-Pohjanmaata, jossa juhlittiin 7 oikein -tulosta kuusi kertaa. Mikäli lauantaina löytyy vain yksi seitsemän oikein -tulos, kiilaa voittaja itsensä jaetulle kolmannelle sijalle Loton kaikkien aikojen voittotilastossa. Loton kaikkien aikojen suurin voitto, 5,7 miljoonaa euroa matkasi kierroksella 45/2004 Kokkolaan.
Avainsanat: