Oli arpavoitto syntyä Tampereelle

Report this content

Jos on lottovoitto syntyä suomalaiseksi, niin nyt oli arpavoitto olla tamperelainen. Viime viikon tiistaina Veikkauksen arpaperheen kestosuosikki Casino-arpa pyöräytti nimittäin 150 000 euroa Tampereelle. Onnekas arpa oli ostettu Kalevan Prismasta. VEIKKAUSVOITTOVAROILLA ILOA, HYÖTYÄ JA ELÄMYKSIÄ Veikkauksen peleistä hyötyvät voittajien lisäksi myös muut tamperelaiset, sillä veikkausvoittovarat mahdollistavat monen suomalaisen kulttuuri- ja liikuntaharrastuksen. Vuonna 2008 Tampereella tukea saivat muun muassa Hämeen Liikunta ja Urheilu ry Euroopan Nuorten Olympiafestivaalien järjestämiseen (75 000 euroa) ja Tampereen kaupunki Toimintakeskus Vuoltsun varustuksen modernisointiin (22 000 euroa). Viime vuonna Veikkaus tuloutti opetusministeriölle yhteensä 407,9 milj. euroa jaettavaksi suomalaiselle taiteelle, liikunnalle, tieteelle ja nuorisotyölle.

Avainsanat: