Tarua vai totta? Loton jättipotti osuu parhaiten omilla onnennumeroilla

Report this content

Rastittaisiko kuponkiin omat onnennumerot vai pelatako pikapeli? Siinä on pulma, jota moni pähkäilee lauantain lottovoitosta haaveillessaan. Faktaa on, että jokaisen seitsemännumeroisen lukujonon osuminen Loton voittoriviin on yhtä todennäköistä. Mutta mitä sanovat tilastot? Onko läheisten syntymäpäivien ja lempijalkapalloilijoiden pelinumeroiden ruksaaminen ollut viime vuosina tuottavampaa kuin kallistuminen koneen valitsemiin sattumanvaraisiin lukuihin? Tilastot kertovat, että koneen arpomien rivien eli pikapelien osuus pelatuista lottoriveistä oli vuosina 2004–2008 noin 40 prosentin luokkaa. Valtaosaan eli noin 60 prosenttiin lottoriveistä pelaajat siis valitsevat itse numeronsa. OMIN NUMEROIN ONNEEN Esimerkiksi viime vuonna omien onnennumeroiden ruksiminen kannatti, sillä päävoitoista jopa 65 prosenttia osui riveihin, jotka pelaajat olivat itse valinneet. Vuonna 2007 omien onnennumeroiden valinta oli vieläkin järkevämpää: 71 prosenttia Loton päävoitoista osui kuponkeihin, joihin pelaajat olivat itse miettineet numeronsa. Vuonna 2006 päävoitoista 62 prosentissa oli kotikutoiset luvut ja vuonna 2005 vastaava luku kohosi 66 prosenttiin. Sen sijaan vuonna 2004 pikapelin valinta osoittautua hieman omia onnennumeroita kannattavammaksi valinnaksi: Silloin 7 oikein -riveistä itse ruksittuja oli vain 59 prosenttia, kun niiden osuus kaikista pelatuista riveistä oli hieman suurempi, 60 prosenttia. SUOSIKKIRIVEIHIN EI KANNATA HAKSAHTAA Oli niin tai näin, tällä viikolla Lotossa jahdataan napakkaa 1,1 miljoonan euron peruspottia. Valveutunut lottoaja tietää, että suosituimmilla riveillä ei miljonääriksi tulla, osui se sitten pikapelillä tai serkkujen syntymäpäivien numeroilla. Suosituinta riviä pelaa joka viikko keskimäärin 3 000 suomalaista, joten sen osuessa 1,1 miljoonan potista jäisi käteen alle 370 euroa. Suomalaisen suosikkirivit eivät ole juuri muuttuneet vuosien varrella. Kärjessä porskuttaa lottokupongin kolmas pystyrivi 3, 9, 15, 21, 27, 33, 39. Kestosuosikkirivi 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7 on toisella sijalla. Myös viiden kertotaulu 5:stä 35:een vetoaa Suomen lottoavaan kansaan.

Avainsanat: