Uusi Lauantai-Jokeri pyöräytti heti kelpo voitot Haapavedelle, Hämeenlinnaan, Keski-Pohjanmaalle ja Seinäjoelle
Lauantai-ilta (krs 45/2009) oli tuottoisa neljälle Lauantai-Jokerin pelaajalle. Uudistetun pelin kuusi oikein -tulos toi 59 000 euron voitot Hämeenlinnaan, Haapavedelle, Keski-Pohjanmaalle ja Seinäjoelle. Hämeenlinnan voittoisa kuponki oli pelattu Ojoistenkadun R-Kioskissa ja Haapavedellä oli Lauantai-Jokeri laitettu vetämään Kymppärin kioskissa. Veikkauksen netissä pelatut Lauantai-Jokerit toivat mojovat voitot seinäjokelaiselle ja Keski-Pohjanmaan maakunnassa pienellä paikkakunnalla asuvalle pelaajalle. PELAAJILTA HYVÄ VASTAANOTTO JOKERIPELEILLE Lauantai- ja Keskiviikko-Jokeri uudistuivat marraskuun alussa. Ensimmäisen viikon aikana jokeripelit kiinnostivat suomalaisia, sillä pelejä pelattiin yhteensä noin kahdella miljoonalla eurolla, kun aikaisemmin niitä pelattiin viikoittain noin 1,5 miljoonalla eurolla. Jokereissa on tarjolla peräti seitsenkertainen määrä voittoja vanhaan Jokeriin verrattuna. Uudistuneet Keskiviikko- ja Lauantai-Jokerit pyöräyttivät viime viikolla lähes 150 000 kappaletta pieniä ja suuria voittoja. Esimerkiksi alkuvuodesta voittoja tuli viikoittain keskimäärin 20 000 kappaletta.
Avainsanat: