Viking Loton 5+1-tuloksella 36 900 euroa Ouluun ja Kuopioon

Report this content

Viking Loton onnennumeropotti jatkaa edelleen kasvuaan. Ilta tarjosi kuitenkin riemun hetkiä, sillä kierroksella 11 löytyi kuusi oikein –tuloksia peräti kolmin kappalein. Voittoja ei päästy tällä kertaa juhlimaan sinivalkoisissa väreissä, sillä ne matkasivat muihin pohjoismaihin. Suomalaispelaajien parhaaksi tulokseksi muodostui 5+1, jolla kaksi onnekasta pelaajaa kuittaa mukavat noin 36 900 euroa. Toinen voitokkaista kupongeista oli rastittu Oulussa Kauppatalo Kahdeksassa, kun taas toinen voittajista, kuopiolainen pelaaja, jätti menestyksellisen rivinsä sisään veikkaus.fi:ssä. Myös VikingPlussa tarjosi rahakkaita tuloksia. 4+2 -tulos toi nimittäin kahdelle onnekkaalle reilut 11 800 euroa. KESKIVIIKKO-JOKERISSA TUKKU VOITTOJA Keskiviikko-Jokerissa voittoja jaettiin jälleen yli 41 000 kappaletta. Kierroksen 11 parhaaksi tulokseksi muodostui 5 oikein, joita löytyi peräti 44 kappaletta. Viisi oikein –kuponkien omistajat kuittaavat rivillään 847,40 euroa.

Avainsanat: