Viking Loton täysosumapotissa 9,7 miljoonaa euroa

Report this content

Viime viikolla Viking Lotossa tehtiin historiaa, kun täysosumille oli tarjolla lähes 13 miljoonan euron potti. Yksi kuusi oikein -tulos löytyikin, mutta Onnennumeropotti jäi edelleen lihomaan ja odottamaan ottajaansa. Onnennumeron odotus on kestänyt nyt jo 18 viikon ajan. Suositun keskiviikkopelin potti huitelee edelleen lähellä ennätyslukemia, minkä takaa mahtavaksi paisunut Onnennumero-osuus. Tällä kierroksella 10/2010 Onnennumeron osuus on noin 9 miljoonaa euroa. Onnennumero-ominaisuus on ollut mukana Viking Lotossa vuodesta 2004 alkaen, yhteensä jo 290 arvonnan ajan. Voitokkain Onnennumero näissä arvonnoissa on ollut Viking Lotto -ruudukon viimeinen numero, 48. Onnennumerotaulukossa löytyy suuriakin eroja osumien jakautumisessa, isot ja pienet numerot ovat jakautuneet melko tasaisesti, samoin kuin osumat voittoriveihin. Ainoana ”trendinä” voi pitää sitä, että listan kärjessä on jopa seitsemän parillista numeroa. ENNÄTYSKUTINAA ILMASSA Tähän asti suurin yksittäinen Onnennumerolla voitettu Viking Loton potti on kierroksella 33/05 arvottu 6 miljoonan euron arvoinen kuusi oikein -tulos. Viime vuoden toukokuussa (krs 21/09) ratkesi 24 viikkoa kestänyt Onnennumeron metsästys, kun kyseisen kierroksen Onnennumero 16 esiintyi voittorivissä. Tuolloin 11 miljoonan euron potti jakautui kolmelle Viking Loton pelaajalle. Tulos voi jäädä keskiviikkona historiaan, kun Viking Lotossa on jaossa 9,7 miljoonaa euroa. Kihelmöivä jännitys huipentuu keskiviikkoillan arvontaan, joka lähtee liikkeelle tutusti klo 20.25 TV1:llä.

Avainsanat: