MITSUBISHI PAJERO ENSIESITTELYSSÄ HELSINKI MOTOR SHOW-NÄYTTELYSSÄ

Report this content

Mitsubishi Motorsin voimakas uudistustahti näkyy myös Helsinki Motor Show-näyttelyssä joulukuun alussa Helsingin Messukeskuksessa. Mitsubishi- osaston päätähtenä on ensimmäistä kertaa Pohjoismaissa esiteltävä uusi Pajero Wagon.

Mitsubishi Pajero oli veturina luomassa nykyistä salonkikelpoisten maastureiden segmenttiä tullessaan markkinoille Japanissa 1982 ja Euroopassa vuotta myöhemmin. Maailmanlaajuisesti Pajero on tähän mennessä saanut yli 2.5 miljoonaa uskollista asiakasta.

Uutta voimaa, varusteita ja turvallisuutta
Neljännen sukupolven Pajero on entistä nautittavampi ajaa, turvallisempi ja varustellumpi unohtamatta Mitsubishin perusarvoihin kuuluvaa kestävyyttä. Ulkoiselta olemukseltaan uusi Pajero on riittävästi sukunäköinen edeltäjäänsä verrattuna viestiäkseen auton kykyä edetä myös tiettömässä maastossa ja kelissä tarpeen tullen. Sisustus on täysin uusittu noudattamaan Mitsubishin tuoretta muotoilulinjaa.
Turvallisuuden saralla kahdeksan turvatyynyn paketti on vakioitu, kaksitasoinen ajovakauden- ja pidonhallintajärjestelmä sekä hätäjarrutustehostin ovat samoin vakioina kaikissa malleissa, kuten myös Mitsubishin patentoima vahva RISE-turvakori.
Turvallisuusvarusteiden lukumäärän lisääntymisen ohella vakiona olevien mukavuus- ja styling-varusteiden määrää on lisätty. Kaikissa malleissa on nyt vähintään 17-tuumaiset alumiinivanteet, tukevat kattokaiteet, integroitu audiojärjestelmä, segmentin monipuolisin Super Select II- voimansiirto kiinteällä takatasauspyörästön lukolla höystettynä, arktisiin olosuhteisiin räätälöidyt Winter Pack-talvivarusteet ja Premium LED-sisävalopaketti. Invite-mallista seuraava versio, Intense, jatkaa listaa mm. nahkapäällysteisellä monitoimiohjauspyörällä, astinlaudoilla, vilkuilla varustetuilla ovipeileillä, automaattisesti himmentyvällä taustapeilillä sekä tummennetuilla Privacy Glass-takaikkunoilla.
Moottoripuolella tehoa ja kaasuun vastaavuutta on lisätty ja pakokaasupäästöjä pienennetty siirtymällä Common Rail-yhteispaineruiskutuksen käyttöön. Uusi Mitsubishi Pajero Wagon-mallisto on maahantuontiohjelmassa kahden 3.2 – litraisen turbodieselmoottorin voimin: manuaali- ja automaattivaihteistoisille versioille on tarjolla omat voimansiirron mukaan räätälöidyt moottorivariantit. Ne eroavat toisistaan mm. tehon, vääntömomentin ja turboahtimen kohdalla. Manuaalivaihteisen suurin teho on 118kW (160hv) ja automaatin 125 kW (170hv).

Kilpailukykyisesti hinnoiteltu
Huolimatta tuhansien eurojen varusteiden valitsemisesta vakiovarusteiksi uuden Mitsubishi Pajero-malliston suositushinnat ovat laskeneet tai varusteversiosta riippuen korkeintaan pysyneet edeltänsä tasolla.
Malliston edullisin malli on manuaalivaihteistolla varustettu 3.2 Invite , jonka suositushinta on ilman toimituskuluja 59 800 €. Uutuuden ennakkomyynti alkaa joulukuun alussa.

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit