MITSUBISHI MYYNTI MYÖTÄTUULESSA EUROOPASSA - SUOMI EDELLEEN KASVUN KÄRKIMAA

Report this content

Lehdistötiedote 8.11.2004 Julkaisuvapaa VEMIC AUTO OY AB MITSUBISHI MYYNTI MYÖTÄTUULESSA EUROOPASSA - SUOMI EDELLEEN KASVUN KÄRKIMAA Mitsubishi Motors Europe ja sen jälleenmyyjät ovat kasvattaneet myyntiään Euroopassa ja Venäjällä kuluvan vuoden kymmenen ensimmäisen kuukauden aikana. Uusiutuvan malliston myötä yhteenlaskettu myyntikäyrä on lähes kahdeksan prosenttia korkeammalla kuin vuotta aiemmin. Mitsubishi-henkilöautojen ja Euroopassa markkinajohtajana jatkavan L200 pick up -malliston myynnin kasvu on Mitsubishi Motors Europen vastuualueella ollut yleistä markkinakehitystä rivakampaa. Euroopan perinteisillä automarkkina-alueilla voimakkainta kasvu on ollut Englannissa, jossa kasvuprosentti on 14,5. Lukumääräisesti suurin kasvu on saavutettu Venäjän alueella, jossa kymmenen kuukauden aikana on rekisteröity yli 23 000 Mitsubishia, kasvua 9 222 yksikköä. Prosentuaalisesti mitattuna Suomi on edelleen Euroopan kärkimaa, kasvu viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna oli kymmenen ensimmäisen kuukauden aikana 70 %. Lokakuun loppuun mennessä Suomessa oli rekisteröity yhteensä 957 uutta Mitsubishi-henkilöautoa, kun luku koko vuonna 2003 oli 564. Kuluvan vuoden kymmenen ensimmäisen kuukauden aikana maassamme on rekisteröity yhteensä 1168 Mitsubishi -henkilö- ja pakettiautoa. Mallistouudistus jatkuu tiiviinä Mitsubishi-malliston uudistuminen jatkuu uusiin segmentteihin. Kuluvana syksynä ensiesitelty 5-ovinen Mitsubishi Colt saa ensi keväänä rinnalleen sporttisesti muotoillun 3-ovisen vaihtoehdon. Mallisto lisääntyy keväällä myös Coltin ja citymaasturi Outlanderin turbomalleilla. - Mitsubishin on kyennyt kasvamaan markkinakasvua selvästi ripeämmin. Malliston edelleen jatkuva reipas uudistustahti seuraavan viiden vuoden antaa koko verkostolle hyvät mahdollisuudet jatkaa myynnin kasvattamista, sanoo Vemic Auto oy Ab:n toimitusjohtaja Lasse Ahlstedt. ------------------------------------------------------------ Tämän tiedon Teille välitti Waymaker, http://www.waymaker.fi Seuraavat tiedostot ovat ladattavissa: http://www.waymaker.net/bitonline/2004/11/09/20041109BIT00040/wkr0001.pdf

Liitteet & linkit