MITSUBISHILLE VOITOLLINEN TULOS EUROOPASSA

Report this content

Lehdistötiedote 3.6.2004 Julkaisuvapaa VEMIC AUTO OY AB MITSUBISHILLE VOITOLLINEN TULOS EUROOPASSA Mitsubishi Motors Europe saavutti voitollisen liiketoiminnan tuloksen maaliskuussa päättyneellä tilikaudella 2003 - 2004. Huolimatta Euroopan henkilöautomarkkinoiden supistumisesta noin prosentilla, Mitsubishi kasvatti myyntiään kolmisen prosenttia. Tilikauden voitto Euroopassa on 180 miljoonaa euroa. Mitsubishi Motors Corporation käynnisti keväällä 2001 "Turn Around Plan" - suunnitelman, joka kohentaa yhtiön kilpailukykyä. Suunnitelman mukainen malliston uudistusohjelma edellyttää määrätietoisia investointeja, joiden myötä yhtiön tavoitteena oli voiton tuottaminen aikaisintaan tilikaudella 2004- 2005. Uusien mallien hyvä kysyntä käänsi Mitsubishi Motors Europen toiminnan voitolliseksi jo vuotta ennakoitua aiemmin. Suomessa merkittävä myynnin kasvu Suomessa Mitsubishi-myynti on kasvanut merkittävästi uusiutuvan malliston ja uudistuneen verkoston myötä. Tämän vuoden viiden ensimmäisen kuukauden aikana on rekisteröity yhteensä 601 uutta Mitsubishi henkilö- ja pakettiautoa, kasvua viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon on 61 %. Kymmenen uutta mallia neljän vuoden aikana Mitsubishi Motors toi viimeksi kuluneen tilikauden aikana Euroopan markkinoille neljä uutta mallia: Outlanderin, Lancer Sedanin ja sporttisen Lancer STW:n sekä Lancer Evolution VIII -urheiluauton. Malliston laajeneminen on jatkunut alkaneella tilikaudella hyvän vastaanoton saaneella Grandis - sportfarmarilla. Tänä syksynä mallisto laajenee Turn Around-ohjelman mukaisesti suosittuun pienten perheautojen luokkaan 5-ovisen Coltin markkinoille tulon myötä. Myynnin kasvun takeeksi Mitsubishi tuo Euroopan markkinoille peräti 10 uutta mallia seuraavan neljän vuoden aikana eli ennen maaliskuussa 2008 päättyvää tilikautta. ------------------------------------------------------------ Tämän tiedon Teille välitti Waymaker, http://www.waymaker.fi Seuraavat tiedostot ovat ladattavissa: http://www.waymaker.net/bitonline/2004/06/03/20040603BIT00370/wkr0001.pdf

Liitteet & linkit