Veritas ja Pensions-Alandia ovat nyt yksi yhtiö

Report this content

Yhdistynyt yhtiö on pienin Suomen neljästä nykyisestä eläkeyhtiöstä markkinaosuudessa laskettuna, mutta sillä on vahva taloudellinen asema.

Yhtiöt fuusioituivat 1.1.2019 ja jatkavat yhdessä Veritas Eläkevakuutuksena. Toimitusjohtaja Carl Petterssonin mukaan nyt on saatu vahvistus sille, että kaikki fuusion odotetut vaikutukset myös toteutuvat.

”Fuusio vahvistaa vakavaraisuuttamme noin prosenttiyksiköllä. Se on hyvä todiste siitä, että sekä Veritas että Pensions-Alandia ovat aikojen saatossa onnistuneet erittäin hyvin sijoitustoiminnassaan. Olemme vakavaraisuudessa toisella sijalla, kun katsotaan alan tuloksia viime vuoden kolmannen neljänneksen jälkeen.”

”Entistäkin vahvemman vakavaraisuuden ansiosta puskurimme kasvaa ja saamme lisää liikkumavaraa sijoituspäätöksiimme. Hallinnoimme nyt kymmenisen prosenttia suurempaa sijoitussalkkua kuin aikaisemmin”, Pettersson sanoo.

Yhdistymisen jälkeen Veritaksen sijoitussalkku on kaikkiaan noin 3,5 miljardin euron suuruinen.

Myös yhtiön vakuutuskanta kasvoi likimäärin kymmenellä prosentilla vuodenvaihteessa. Fuusion jälkeen Veritaksella on arviolta 19 500 vakuutuksenottajaa ja se huolehtii yhteensä lähes 120 000 suomalaisen eläketurvasta.

Asiakkaille fuusio näkyy ennen kaikkea aikaisempaa isompina asiakashyvityksinä.

”Siirrämme koko hallintokustannuksista syntyvän säästön asiakashyvityksiin, noin miljoona euroa vuosittain. Se kasvattaa kilpailukykyämme ja tekee meistä houkuttelevamman vaihtoehdon markkinoilla.”

Petterssonin mukaan tehokkaampi toiminta parantaa yhtiön hoitokustannusprosenttia kolmesta neljään prosenttiyksikköä.

Fuusio ei vaadi toimenpiteitä asiakkailta. Vakuutukset ja eläkkeet jatkuvat entisellään.

VERITAS ELÄKEVAKUUTUS
Markkinointiviestintä

Lisätiedot
Toimitusjohtaja Carl Pettersson, puh. 010 550 1600

Lähettäjä
Tiedottaja Elina Saarinen, puh. 010 5501 932, 045 134 0603

Veritas Eläkevakuutus on työeläkevakuuttamisen kokenut ammattilainen. Toimintamme perustuu henkilökohtaiseen yhteydenpitoon ja ensiluokkaiseen palveluun. Tavoitteemme on olla pienen ja keskisuuren yrityksen ja yrittäjän paras työeläkekumppani. Lisää meistä osoitteessa veritas.fi.

Avainsanat:

Liitteet & linkit