Veronmaksajien Teemu Lehtinen budjettiehdotuksen verolinjasta:KIRISTYSTEN PURKU ASKEL OIKEAAN SUUNTAAN

Report this content

Valtiovarainministeriön budjettiehdotuksen verolinja merkitsee sitä, että suomalaisten palkansaajien verotus kiristyy vuonna 2010 arviolta 0,6 prosenttiyksikköä. Esimerkiksi keskituloisen 2866 euroa ansaitsevan veroprosentti kiristyisi 29,3 prosentista ensi vuonna arviolta 29,9 prosenttiin, mikä pienentäisi käteen jääviä tuloja 17 eurolla kuukaudessa. Tässä Veronmaksajain Keskusliiton arviossa on valtiovarainministeriön budjettiehdotuksen mitoituksen lisäksi huomioitu myös odotetut sosiaalivakuutusmaksujen ja keskimääräisen kunnallisveron korotukset sekä ennakoidun ansiokehityksen vaikutukset veroihin. Ilman budjettiehdotukseen sisältyviä uusia veroratkaisuja palkansaajan verotus uhkasi kiristyä ensi vuonna selvästi enemmän, jopa 1,4 prosenttiyksikköä. Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen pitää myönteisenä sitä, että valtiovarainministeriö on ottanut vakavasti ansiotulojen verotusta ensi vuonna uhanneen rajun kiristymisen huonoimpaan mahdolliseen aikaan eli talouden vakavan taantuman pohjalla. - Yli puolet palkansaajien verotusta ensi vuonna uhanneesta kiristymisestä höylättiin nyt pois, ja se on askel oikeaan suuntaan tässä vaikeassa tilanteessa. Lehtinen toivoo, että loputkin uhkaavasta kiristyksestä saadaan poistettua myöhemmin, kun muun muassa työmarkkinoilla muotoutuva palkkalinja on tiedossa. - Palkansaajien ostovoiman leikkaaminen kiristyvillä veroilla on nyt erityisen vahingollista, siksi kiristyksiä on myös jatkossa purettava määrätietoisesti. - Maltillinen palkkalinja muodostaisi hyvän pohjan loppujen kiristysten purkamiselle myöhemmin syksyllä tehtävillä päätöksillä, katsoo Lehtinen. Edellisen kerran ansiotulojen verotus kiristyi voimakkaasti Ahon hallituksen aikana 1990-luvun alussa, mikä osaltaan pidensi ja syvensi tuolloista lamaa. Samaa virhettä ei kannata tässä taantumassa toistaa. - Ahon hallituksella ei ollut käytännössä juurikaan vaihtoehtoja verotuksen rajulle kiristämiselle, mutta nyt tilanne on toinen, muistuttaa Lehtinen - Orastavaa talouskasvua ei saa tällä kertaa vaarantaa kevytmielisillä veronkorotuksilla keskellä syvintä taantumaa, ja tässä suhteessa valtiovarainministeriö on nyt valinnut oikean linjan verotuksen kiristyspaineita purkamalla. Budjettiehdotuksen mukaan sosiaalivakuutusmaksujen nousun verotusta kiristävä vaikutus puretaan työeläkemaksun sekä sairausvakuutuksen päiväraha- ja sairaanhoitomaksun osalta, minkä lisäksi puretaan ansiotason nousun verotusta kiristävä vaikutus. Pienituloisille kohdistetaan lisäksi erityinen lisäkevennys, kun kunnallisverotuksen perusvähennys korotetaan hallitusohjelman mukaisesti 2000 euroon. Näistä keventävistä muutoksista huolimatta palkansaajien verotus siis kokonaisuutena kiristyy näillä näkymin jonkin verran ensi vuonna, sillä sosiaalivakuutusmaksujen korotuksia ei kompensoida täysimääräisesti ja myös keskimääräisen kunnallisvero nousee. Lisätiedot: Toimitusjohtaja Teemu Lehtinen, (09) 6188 7300, 0400 414 652.

Avainsanat: