Ennakoiva talvirenkaiden vaihtaminen lisää turvallisuutta

Report this content

Rengas- ja autonhuoltoketju Vianor kehottaa harkitsemaan talvirenkaiden vaihtoa ennakoivasti. Vaihdattamalla renkaat hyvissä ajoin pystyy välttämään vaihtoruuhkat ja myös käymään renkaanvaihdossa mahdollisimman turvallisesti ennen koronatilanteen mahdollista pahenemista. Samalla varmistaa, että talvi ei pääse yllättämään.

Autoilijoilla on nykyään enemmän pelivaraa renkaanvaihdon ajankohdan suhteen, sillä 1.6.2020 voimaan astuneen tieliikennelain myötä talvirengaspakko on voimassa marraskuun alusta maaliskuun loppuun, jos keli sitä edellyttää. Vastuu talvirenkaita edellyttävän kelin arvioimisesta on kuljettajalla.

Käytännössä renkaanvaihtoa ei kuitenkaan kannata lykätä lumituiskuihin asti. Ennakoivalla renkaanvaihdolla pystyy välttämään vaihtoruuhkat ja ensimmäisten liukkaiden kelien aiheuttamat yllätykset.

– Sää voi vaihtua vesisateesta jäätävään tihkuun tai lumeen nopeasti, eikä kelin muuttuessa ole välttämättä aikaa tai mahdollisuutta vaihtaa renkaita saman tien. Tänä vuonna myös vaikeasti ennakoitava koronatilanne puoltaa renkaiden vaihtamista mieluummin aiemmin kuin myöhemmin, Vianorin kuluttajakaupan johtaja Vesa Laitinen pohtii.

Kesärenkaita ei myöskään missään nimessä kannata jättää vaihtamatta talvirenkaisiin, vaikka laki ei enää edellytä vaihtamaan renkaita tiettynä päivänä. Kesärenkaat on suunniteltu kesäkuukausien lämpötiloihin ja tieoloihin, eikä niillä pysty ajamaan laillisesti – saati turvallisesti – läpi talven. Jo lähellä nollakeliä niiden pito-ominaisuudet heikkenevät merkittävästi, ja kesärenkailla liukastelijat vaarantavat sekä oman että muiden tienkäyttäjien turvallisuuden.

Renkaanvaihto on riskiryhmille mahdollista täysin ilman kontaktia muihin

Viime kevään renkaanvaihtosesongissa Vianoreissa otettiin riskiryhmiä varten käyttöön mahdollisuus vaihdattaa renkaat täysin ilman kontaktia muihin asiakkaisiin tai palvelupisteiden henkilöstöön. Sama palvelukonsepti on käytössä myös syksyn renkaanvaihtosesongissa.

– Riskiryhmään kuuluvat voivat välttää sisällä asiointia niin, että he jo ajanvarausta tehdessään kertovat kuuluvansa riskiryhmään. Lisäksi pihaan tullessaan voi tööttäämällä pyytää asiakaspalvelijan ulos. Saimme keväällä hyvää palautetta asiakkailtamme siitä, miten olimme huomioineet turvallisuuden palvelupisteissämme ja erityisesti riskiryhmien osalta. Olemme myös hioneet toimenpiteitä kesän ja syksyn mittaan entisestään, jotta talvirenkaat saa alle turvallisesti, kertoo Laitinen.

Keväällä tavallista useampi vaihtoi renkaat itse. Kaikilla ei kuitenkaan ole esimerkiksi tarvittavia työkaluja, ja renkaiden vaihdattaminen alan liikkeessä on turvallisempaa. Koronan takia ei kannata jättää tulematta renkaanvaihtoon.

– Rengasliikkeissä asioidessa välttää pienen tunkin käyttöön liittyvät riskit, ja pultit ja mutterit kiristetään momenttiavaimella, jota monella ei ole kotona. Rengasliikkeiden palveluun yleensä kuuluu myös renkaiden ilmanpaineiden tarkastaminen ja jälkikiristys. Tämä parantaa liikenneturvallisuutta, summaa Laitinen.

Vianoreissa lisäksi mitataan renkaiden urasyvyys digitaalisesti, ja asiakas saa tarkan tiedon renkaidensa kunnosta.

 

Lisätietoja:

Vianor Oy

Kuluttajakaupan johtaja Vesa Laitinen, puh. 010 401 2281

vesa.laitinen@vianor.com

Facebook I LinkedIn I Instagram

Vianor on suomalainen autonhuolto- ja rengaspalveluketju, joka toimii 19 maassa. Palvelupisteemme ja verkkokauppamme palvelevat sekä kuluttajia että yritysasiakkaita, ja tavoitteenamme on olla alan luotettavin ja mukavin yhteistyökumppani. Verkostomme on vahvin Pohjoismaissa, jossa toimimme sekä omissa että partner-palvelupisteissä. Vianor on osa Nokian Renkaat -konsernia. Lue lisää: vianor.fi

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia