Mitä eri autonhuollot ovat ja milloin niitä tarvitaan?
Aika viedä auto huoltoon? Erilaisia huoltoja on tarjolla useita, ja eri huoltoliikkeet ja autonvalmistajat saattavat käyttää huolloista eri nimityksiä. Jotta oikean palvelun valitseminen olisi helpompaa, rengas- ja autonhuoltoketju Vianor listaa yleisimmät huollot ja kertoo, milloin määräaikaishuolto, vuosihuolto, kausihuolto tai esimerkiksi auton kuntotarkastus on ajankohtainen.
Määräaikaishuolto pitää auton kunnossa ja takuun voimassa
Autonvalmistajat määrittelevät merkki-, malli- ja versiokohtaisen huolto-ohjelman. Siinä on yleensä määritetty tietyt aika- ja kilometrivälit, jolloin huoltoa tarvitaan, ja niiden perusteella teetetään auton määräaikaishuollot.
”Huoltoväli ilmoitetaan aina kilometreinä ja ajanjaksona, eli esimerkiksi 20 000 km/12 kk. Auto tulee huoltaa, kun jompikumpi näistä täyttyy. Uudemmissa autoissa on käytössä myös mukautuvia, niin sanottuja longlife-huolto-ohjelmia, joissa huoltoväli riippuu muun muassa ajo-olosuhteista, ajotavasta, ajetuista kilometreistä ja kuluneesta ajasta,” sanoo rengas- ja autonhuoltoketju Vianorin autonhuollon päällikkö Pekka Alanko.
Määräaikaishuoltoon kuuluu aina myös tarkastuksia, joiden tarkoitus on ehkäistä korjaustarpeita tai auttaa ennakoimaan niitä.
”Tarkastuksessa voidaan huomata vaikka jarrusatulan pieni jumitus, joka ei yleensä poistu itsekseen vaan ajan kuluessa vika pahenee, mutta tarkastuksen yhteydessä tehty herkistely poistaa ongelman. Tarkastuksessa voidaan myös esimerkiksi nähdä, että jarrupalat kestävät vielä seuraavan huoltovälin, mutta silloin uusimiselle on todennäköinen tarve. Tällöin asia ei tule yllätyksenä seuraavassa huollossa,” Alanko kertoo.
Autonvalmistajan määrittämän huolto-ohjelman noudattaminen auttaa pitämään auton kunnossa ja on edellytys auton mahdollisen takuun jatkumiselle.
Vuosihuollon sisältö vaihtelee
Vuosihuolto on oikea valinta vanhemmille autoille, joissa ei ole enää noudatettu valmistajan määräaikaishuolto-ohjelmaa. Vuosihuollot eivät yleensä ole yhtä kattavia kuin määräaikaishuollot.
”Vuosihuollon lisäksi on hyvä varmistaa voimansiirtoon liittyvät mahdolliset lisähuoltojen tarpeet. Vanhemmissa autoissa nämä tarkastukset helposti jäävät väliin. Ne kuitenkin kannattaa teettää, koska esimerkiksi niin sanotut ikiöljyt eivät nimestään huolimatta ole ikuisia, vaan nekin kannattaa vaihtaa säännöllisesti, varsinkin automaattivaihteistoisissa autoissa,” vinkkaa Alanko.
Korjaamoilla on monesti omia vuosihuoltojaan, joiden nimet ja sisällöt vaihtelevat. Vuosihuoltoa käsitteenä sekoittaa myös se, että jos auton huolto-ohjelmassa määritelty huoltovälin aikaraja tulee vastaan ennen kilometrirajaa, kutsutaan tätä 12 tai 24 kuukauden välein tehtävää määräaikaishuoltoa joskus vuosihuolloksi. Valmistajan mallikohtaisten ohjeiden mukaan tehtynä vuosihuolto on myös määräaikaishuolto.
Myös kausihuoltoa näkee joskus kutsuttavan vuosihuolloksi. Kausihuolto oli yleensä räätälöity tulevaa kesää tai talvea silmällä pitäen, mutta nykyään tällaista kausihuoltoa ei ole tarpeen tehdä.
Kuntotarkastus auttaa, kun huoltohistoria ei ole tiedossa
”Jos sopivan huollon valitseminen tuntuu hankalalta, kannattaa apua kysyä alan liikkeistä. Huolto- ja korjaushistoria vaikuttavat tulevaan huoltotarpeeseen, joten kaikki huoltodokumentit, kuten huoltokirja ja aikaisempien huoltojen työmääräimet ja tarkistuslistat, kannattaa ottaa mukaan, jotta oikea huolto tulee tehtyä”, Alanko sanoo.
Kun valmistajan huolto-ohjelmaa on noudatettu ja huoltohistoria on kirjattu, auton myyminen on helpompaa. Käytetyn auton ostaja ei kuitenkaan aina saa tarkkaa tietoa auton huoltohistoriasta, jolloin sopivan huollon valitseminen voi olla hankalaa.
Alangon mukaan tällöin on hyvä teettää kuntotarkastus. Kuntotarkastuksessa autolle tehdään kattava tarkistus, jossa mahdolliset huolto- ja korjaustarpeet selviävät.
Vianorin huoltovinkit:
- Teetä määräaikaishuollot ajallaan, jotta auto pysyy kunnossa ja takuu säilyy. Huolto-ohjelman noudattamien myös auttaa auton myymisessä.
- Vuosihuolto sopii vanhemmille autoille, joille ei enää ole teetetty määräaikaishuoltoja. Vuosihuollon sisältö ja nimitykset vaihtelevat – varmista autollesi sopiva palvelun sisältö.
- Kausihuoltoa ei nykyään tarvita. Aiemmin esimerkiksi varmistettiin ilmastoinnin toiminta täyttöhuollolla tulevaa kesää silmällä pitäen, ja öljynvaihtovälien ollessa hyvinkin lyhyitä saatettiin moottoriin laittaa erilaiset öljyt kesäksi ja talveksi.
- Kun auton huoltohistoria ei ole tiedossa, kuntotarkastus auttaa selvittämään auton kunnon ja mahdolliset huolto- ja korjaustarpeet.
Lisätiedot:
Vianor Holding Oy
Autonhuollon päällikkö Pekka Alanko, puh. 040 821 4800
Facebook I LinkedIn I Instagram
Vianor on suomalainen autonhuolto- ja rengaspalveluketju, joka toimii 17 maassa. Palvelupisteemme ja verkkokauppamme palvelevat sekä kuluttajia että yritysasiakkaita, ja tavoitteenamme on olla alan luotettavin ja mukavin yhteistyökumppani. Verkostomme on vahvin Pohjoismaissa, jossa toimimme sekä omissa että partner-palvelupisteissä. Vianor on osa Nokian Renkaat -konsernia. Lue lisää: vianor.fi
Avainsanat: