Yli kolmeen miljoonaan autoon pitää vaihtaa talvirenkaat

Report this content

Ensilumi on jo satanut pohjoiseen, ja myös maan eteläosissa suomalaiset ovat joutuneet tottumaan yöllisiin pakkasasteisiin. Tämä tarkoittaa, että kolmen miljoonan autonomistajan on aika vaihtaa talvirenkaisiin, vaikka aina ei ole täysin selvää, milloin se kuuluisi tehdä. Ohjeistuksia on kuitenkin olemassa, ja on viisasta toimia ajoissa.

”Jos tulet vaihtamaan renkaasi ensimmäisenä lumisadepäivänä, olet auttamattomasti myöhässä. Silloin kaikki suuntaavat palvelupisteisiin ja kiireen ollessa kovimmillaan renkaiden vaihtoaikaa voi olla vaikea saada heti. Suomessa on myös laitonta ajaa kesärenkailla, mikäli sää ja ajo-olosuhteet vaativat talvirenkaita. Viisas kuljettaja ennakoi ja luo turvaa liikenteeseen vaihtamalla renkaat ajoissa,” sanoo Vianorin Suomen kuluttajakaupan johtaja Vesa Laitinen.

Suomen lain mukaan talvirenkaita on käytettävä marraskuun alusta maaliskuun loppuun, jos keli sitä edellyttää. Lisäksi nastarenkailla saa ajaa muulloinkin kelien niin vaatiessa.

 

Pidä lämpömittaria silmällä


Monet odottavat talvirenkaiden vaihtoa siihen asti, kunnes näkevät teiden pinnalla jäätä tai lunta. Se tarkoittaa usein sitä, että kesärenkaista talvirenkaisiin vaihdetaan aivan liian myöhään. Yksinkertainen vinkki oikean ajankohdan ennakoimiseksi on pitää lämpömittaria silmällä. Kun lämpötila laskee nollan alapuolelle, riski talvisille tieolosuhteille kasvaa. Esimerkiksi sade voi nopeasti muuttua mustaksi jääksi, kun se osuu kylmään maahan.

Talvirenkaiden vaihtaminen hyvissä ajoin sekä lisää kuljettajan ja muiden tienkäyttäjien turvallisuutta että vähentää jonoja rengasliikkeissä kiireisimpään aikaan.

 

Tarkasta renkaidesi urasyvyys ja ilmanpaine


Talvirenkaita käytetään tavallisesti monta vuotta, mutta sekä nastat että kulutuspinta kuluvat ajan myötä. Laissa määrätty pienin sallittu talvirenkaiden urasyvyys on kolme millimetriä, mutta turvallisuuden varmistamiseksi on suositeltavaa hankkia uudet renkaat, kun urasyvyys lähestyy viittä millimetriä.

Vuodenajasta huolimatta on tärkeää tarkastaa rengaspaineet säännöllisesti. Erityisen tärkeää se on talvella, sillä kylmät ilmat alentavat rengaspaineita. Alhaiset rengaspaineet vaikuttavat renkaan suorituskykyyn ja lyhentävät niiden käyttöikää, koska kulutuspinnan ja nastojen kuluminen jakautuu epätasaisesti renkaaseen.

 

Nastarenkaat, kitkarenkaat vai all-season-renkaat?


Markkinoilla on sekä all-season-renkaita että Keski-Euroopan markkinoille suunniteltuja kitkarenkaita, jotka on tarkoitettu ympärivuotiseen käyttöön. Ne eivät kuitenkaan sovellu eikä niitä suositella Suomen talviolosuhteisiin.

“Ympärivuotisten renkaiden mukavuus vetoaa moniin, mutta meille pohjoisessa asuville suositus on aina hankkia kaksi rengassarjaa - yksi kesäksi ja toinen talveksi. Ympärivuotiseen käyttöön suunnitellut renkaat kehitetään yleensä Keski-Eurooppaan, jossa talvi tarkoittaa tyypillisesti märkiä ja sohjoisia teitä. Ne eivät ole yhtä toimivia ilmastossa, jossa lumi ja jää hallitsevat. Ympärivuotiset renkaat myös kuluvat varsinaisia kesärenkaita nopeammin kesällä ja tarjoavat vähemmän pitoa märillä teillä. Lisäksi renkaiden kunto tulee tarkastettua säännöllisesti, kun ne vaihdetaan kaksi kertaa vuodessa,” Vesa Laitinen sanoo.

Joulukuun ensimmäisestä päivästä alkaen Suomen talvirengaslaki tiukentuu, eikä pelkkä M+S-merkintä enää riitä talvirenkaalle. Talvirenkaan tulee olla hyväksytty vaativiin talviolosuhteisiin, eli talvirenkaassa tulee olla lumipitomerkintä tai renkaan tulee olla nastoitettu.

Kun kesä- tai talvirenkaita ei käytetä, ne tulee säilyttää viileässä, pimeässä ja ilmavassa paikassa, jotta renkaan ominaisuudet säilyvät. Rengashotelllit ovat loistava vaihtoehto heille, joilla ei ole tilaa säilyttää renkaita tai arvostavat nopeaa ja helppoa renkaanvaihtoa. Lisäksi rengashotellit lähettävät usein muistutuksen, kun on aika renkaanvaihdolle.

 

Kutsumme mielellämme median edustajia tutustumaan palvelupisteisiimme.

Lisätiedot ja vierailut Pohjois-Suomen palvelupisteissä:
Vesa Laitinen
Kuluttajamyynnin johtaja
010 4012281
vesa.laitinen@vianor.com

Vierailut Etelä-Suomen palvelupisteissä:
Perttu Sihvola
Aluepäällikkö
010 4012260
perttu.sihvola@vianor.com

 

 

Tietoa Vianorista


Vianor on Pohjoismaiden suurin rengas- ja autohuoltoketju sekä digitaalisten rengaspalveluiden edelläkävijä. Meillä on 174 omaa palvelupistettä ja lisäksi laaja partnerverkosto Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Palvelemme kuluttajia ja yritysasiakkaita tarjoamalla kattavan valikoiman renkaita, rengaspalveluja ja monimerkkihuoltoa – vahvalla ammattitaidolla ja ystävällisellä otteella. Vuonna 2023 liikevaihtomme oli 344 miljoonaa euroa. Olemme osa Nokian Renkaat -konsernia.

Renkaat ja autohuolto. Valmiina joka lähtöön. vianor.fi.

 

Tilaa

Multimedia

Multimedia