David Arkless: Human Age haastaa työnantajat

Report this content

Kaupungit, niissä sijaitseva inhimillinen potentiaali sekä teknologian hyödyntäminen määrittävät taloudellisen menestymisen tulevaisuudessa. Iso rooli on myös Kiinassa tapahtuvalla kehityksellä. Suomen ja Euroopan kilpailukyvyn kannalta suurin haaste koskee tuottavuutta ja työvoiman saatavuutta, lisäksi nuorisotyöttömyys on kestämättömällä pohjalla.

ManpowerGroupin seminaarissa Helsingissä tänään vieraillut työmarkkinoiden visionääri David Arkless haastaa suomalaiset yritykset kohtaamaan työelämän suurimman muutoksen, jonka myötä yksilöistä sekä osaamisesta ja sen kehittämisestä on tullut ylivoimaisesti tärkeimmät kilpailutekijät.

Oikean ihmisen löytäminen oikeaan paikkaan ja oikeaan aikaan käy koko ajan haasteellisemmaksi. Euroopassa on pian 50 miljoonaa täyttämätöntä työpaikkaa, mutta ei ihmisiä niitä täyttämään. Naisten ja nuorten työllisyyden lisääminen sekä osaavan ulkomaisen työvoiman rekrytointi ovat avaintekijöitä tämän kuilun umpikuromiseen, Arkless tiivistää.

Erityisesti nuorisotyöttömyys on Euroopassa tällä hetkellä kestämättömällä pohjalla. Arklessin mukaan monelle nuorelle on osoittautunut mahdottomaksi nousta vaatimattomista oloista menestykseen, mutta samanaikaisesti myös korkeasti koulutetut nuoret jäävät vaille työpaikkaa.

Nuorten osaamispotentiaalin vapauttaminen, esimerkiksi uusien luovien pienyritysten ja teknologisten innovaatioiden kautta, olisi Euroopalle tärkeää. Suuryritysten valtakausi on ohi, sillä uusi teknologia ja erilaiset osaamisen ja henkilöstön resursointipalvelut tekevät pienyrityksistäkin globaaleja, Arkless painottaa.

Jokaisella yrityksellä tulisi olla virtuaalinen strategia. Strategia, joka ottaa huomioon työntekijöiden liikkuvuuden ja tiimityöskentelyn paikkaan rajoittumatta.

Terveisiä Davosista

Maailman talouspäättäjien foorumissa Davosissa viime viikolla puhunut Arkless ja ManpowerGroup ovat lanseeranneet käsitteen Human Age – osaamisen aikakausi – kuvaamaan kehitystä, jossa inhimillisestä pääomasta on tullut tärkein tuotannontekijä taloudellisen pääoman sijaan.

Ihmiset ja heidän osaamisensa määrittävät koko ajan enemmän yritysten toimintaa. Talentti on maailmaa eteenpäin vievä voima. Valta siirtyy yrityksiltä yksilöille, jotka tuntevat arvonsa, valitsevat työnantajansa ja päättävät myös politiikassa, millaiseksi yritysten toimintaympäristö muuttuu, Arkless sanoo.

Yritykset joutuvat jatkossa satsaamaan yhä enemmän oikeiden osaajien houkuttelemiseen, mutta sekään ei Arklessin mukaan riitä.

Valmiita osaajia löytyy yhä harvemmin ja siksi organisaatioiden on panostettava jatkuvaan kouluttamiseen ja kehittämiseen. Yrityksiä ei enää voida johtaa joka vuosi saman mallin mukaan.

Arklessin mukaan tulkinnat Davosin talousfoorumista ovat viime aikoina olleet turhan pessimistisiä.

Sanoisin, että Davosissa ilmapiiri oli varovaisen toiveikas. Kiinalla menee hyvin, Intiallakin mukavasti. Uskon, että Eurooppakin toipuu hiljaa mutta varmuudella tämänhetkisistä haasteistaan, Arkless vakuuttaa.

Miltä näyttävät maailman rekrytointimarkkinat juuri nyt?

ManpowerGroupin maailmanlaajuinen työmarkkinoita ennakoiva MEOS-barometri kertoo lievästi hidastuvasta rekrytointitahdista alkuvuonna 2012 suurimmassa osassa maailman työmarkkinoita. Rekrytointiaikeet ovat kuitenkin edelleen selvästi positiivisella puolella eli työnantajat uskovat palkkaavansa ihmisiä enemmän kuin vähentävänsä. Kiinassa ollaan edelleen selvästi plussan puolella, mutta rekrytointitahti näyttäisi sielläkin hidastuvan.

­Kiina tulee määrittämään tulevaisuutemme. Maa on muuttunut hurjasti viime vuosina ja sen talouskasvu kiihtyy. Samalla Kiinakin joutuu sopeutumaan: Esimerkiksi Shanghaissa konsultin palkka on jo sama kuin Pariisissa tai New Yorkissa, joten samat tuottavuuden haasteet kohtaavat myös Kiinaa.

MEOS-barometri ennakoi seuraavan kvartaalin rekrytointinäkymiä kaikilla merkittävillä talousalueilla ja siinä on mukana 41 maata. Suomi on ensimmäistä kertaa mukana ensi syksynä, jolloin on mahdollista verrata kotimaisia työllistymisnäkymiä muiden maiden kehitykseen.


Lisätietoja:

Leena Munter, Managing Director, ManpowerGroup, p. 050 3360842 tai leena.munter@manpowergroup.fi

Mika Wilén, Director, Business Development & Marketing Communications, ManpowerGroup, p. 041 455 2970, tai mika.wilen@manpowergroup.fi

Liite: David Arklessin kuva. Kuvaaja: Christian Aarnio


Human Age – osaamisen aikakausi

Aikoinaan eri raaka-aineiden käyttöönotto ja hallinta määrittivät kehityksen. Kivikauden, pronssikauden ja rautakauden jälkeen seurasi teknologinen vallankumous, teollistuminen, avaruusteknologian aika ja tietoyhteiskunta. Human Age -aikakaudella yksilöiden merkitys kasvaa ja osaamisen hankinnasta sekä hyödyntämisestä tulee yritysten tärkein kilpailuvaltti. Uusi aikakausi vaikuttaa sekä työnantajiin että yksilöihin, sillä inhimillinen potentiaali –  osaaminen – on merkittävin taloudellisen kasvun tekijä.

David Arkless

David Arkless on ManpowerGroupin yritys- ja yhteiskuntasuhteiden johtaja. Arkless vastaa ManpowerGroupin strategisista suhteista eri vaikuttajatahoihin kuten World Economic Forumiin, jossa hän on yksi organisaation Global Agenda Council On the Skills Gap -neuvoston perustajajäsenistä. Lisäksi Arkless toimii kansainvälisesti arvostettuna työelämän trendien asiantuntijana muun muassa Yhdysvaltojen ulkoministeriössä ja lukuisissa Euroopan unionin toimielimissä.

Multimedia

Multimedia